Oman haasteensa tuuppailuun toi se, että ponin omistaja ilmestyi kentän keskelle iPhonen kanssa. Herrajumala sehän rupesi ottamaan jotain kuvia, ja ihan kesken vanhojen dieselmoottoreiden käynnistelyn. Alkoi ihan jännittää.
Loppuratsastuskin meni sen verran rennoissa tunnelmissa, että työpaikalla oli pakko turvautua Ibumaxiin saadakseen työt tehtyä.
Kuvista näkyy kummasti kenottava täti. Ja yllättävän kivalta näyttävä poni. (Ilokseni sain luvan julkaista kuvan blogissa.)
 |
| Ratsastaja on kehittänyt vanhojen istuntavirheiden kaveriksi vielä tuollaisen jännän takakenon. Tämä kuva on siis ihan alkuraveista ja siksi ratsastaja on kovin iloinen siitä, että poni näyttää näinkin tyytyväiseltä. |
Harmi oli myös se, että varhaistätin lonkka meni pilaamaan hyvät käynti-ravi-siirtymät kertomalla ponille, että pitäisi laukata. Ja koska tätin muu kroppa saati pää ei ollut tullut ajatelleeksikaan laukan mahdollisuutta niin laukka putosi, katosi jonnekin kentän hiekan sekaan eikä löytynyt enää.
Ponikin tuumi, että en juokse sitten, kerta heilut siellä miten sattuu. Piti ihan silittää sitä lohdutukseksi, kun toinen oli niin sydämistynyt.
Poni oli sentään ihan yritteliäästi mennyt kulmatkin, vaikka tädin takapuolesta roikkui vasempaan kierrokseen sisäkannikka jatkuvasti satulan ulkopuolella. (Kumma juttu tosiaan, että meillä menee nykyään usein paremmin oikeaan kierrokseen...) Lisäksi vasen jalustimenpentele yritti koko ajan paeta tädin jalkaa. On siinä tekemistä.
Onneksi tätillä on parin viikon päästä CR-kurssi, oikein ulkomaisen spesialistin silmän alla. Katsotaan, onko kaksipäiväisestä kurssista poniparan pelastukseksi.
P.S. Ruusasta tuli tallinpitäjältä sen verran väliaikatietoja, että on eilen köhinyt aika urakalla. Ja vatsalinja on jatkanut kiipeämistään. Ilmoitan sen nyt kumminkin kesäkuun näyttelyyn, katsotaan sitten tilannetta lähempänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti