Ruusa kätilönä ja katsaus terveydentilaan

Kyllä kannattaisi tätinkin olla joskus ajoissa liikenteessä eikä aina lykätä lähtöä viimetippaan. Sunnuntai-illat ovat siirtymiä varten, yleensä siirtymä suuntautuu varsinaisesta kodista Ruusan kodin kautta arkikotiin.

Eilen tuli taas roikuttua viimeiseen saakka kotisohvalla. Kun saavuin tallille, tallinpitäjä kertoi minun missanneen Ruusan tarhakaverin synnytyksen puolella tunnilla. Pöh. En ole koskaan saanut todistaa varsomista, vaikka oma kasvattikin on maailmaan päässyt putkahtamaan.

Jo pelkkä varsomisen näkeminen olisi ollut aiemman matkaanlähdön arvoinen. Mutta tämän varsomisen olisin erityisesti halunnut nähdä, sillä Ruusa oli toiminut kätilönä.

No, oikeastihan Ruusa ei ollut tehnyt mitään muuta kuin tuijottanut tapahtumia. Tuoreen äidin silmän välttäessä se oli myös ehtinyt käydä nuuhkaisemassa uutta tulokasta. Mutta yhtä kaikki Ruusa oli tätä ihmettä päässyt aivan lähietäisyydeltä todistamaan, sillä tarhakaveri oli päättänyt puskea esikoisensa ulos kesken ulkoilun. (Tallinpitäjä oli kyllä yrittänyt jättää tamman karsinaan, vaan tamma oli ollut sen verran vahvasti eri mieltä, että sai sitten varsoa ulos.)

Tallille saapuessani puoli tuntia vanha pikkuorhi oli jo sisällä karsinassaan testailemassa ihkauusia jalkojaan ja etsimässä maitobaaria. Vaikka kehoa kannattelevat tikut ihan vielä olleet vakaat, piti vähän kokeilla jo hyppelemistäkin.

Apua, miten näitä käytetään?

Kun ei tissiä kerran löydy niin mennään äipän mahan alta.

Komea pikkuprinssi.

Mitä oman varsani vointiin tulee, se on edelleen ollut erikoisen rauhallinen.

Mutta auta armias, kun lauantaina panin sen päähän näyttelyhalterin. Poni kasvoi välittömästi pari senttiä ja askel keveni. Koska kuvausapua ei ollut tarjolla, päästin Ruusan laitumelle vapaaksi. Ruoho toki voitti kaiken, mutta ei tarvinnut kuin hiukan huiskauttaa narua niin teiniponi heitti hännän tötterölle ja sitten mentiin. (Ja kuvaussession päätyttyä ei pentele meinannut millään antaa kiinni! Siis Ruusa ei antanut kiinni! Rasti seinään.)

Valitettavasti on sanottava, että astmapiipusta huolimatta Ruusan köhääminen on levinnyt nyt juoksutilanteisiin. Lauantainakin kuulin ponin pari kertaa köhäisevän juostessaan ja kerran ruohoa syödessään. 

Letitin Ruusan harjan ja laitoin sekaan valkovuokkoja, koska ajattelin että saisin kivoja äitienpäiväkuvia. Poseerauskuvia ei tullut, mutta tuli tällainen. Vinkkinä, että kannattaa letittää kukat harjan sisään, koska jälkikäteen niitä on hankala tunkea tukkaan. Poni näytti letin kanssa sen verran nätimmältä kuin tukka valtoimenaan, ettei enää tunnu pahalta vöhentää harjaa.

Tänään sain vihdoin soiton Viikistä. Hyvä uutinen oli se, että Ruusan suolessa pitkään majaillut sairaalabakteeri on poissa. Huonoa oli se, että keuhkoissa oli jälleen allergista ärsytystä. Itse asiassa enemmän kuin syksyllä, jolloin poni oli sentään sairastanut pitkittyneen keuhkoputkentulehduksenkin. Vähän huolestuttavaa. Toisaalta myös helpottavaa, että löytyi jotain, mihin on lääke. Ehkä köhääminen loppuu taas vähäksi aikaa, niin kuin syksylläkin.

Mutta mikäpäs se olisikaan parempi aika aloittaa ponille kortisonikuuri kuin laidunkauden alku. Saa nähdä, hoidetaanko seuraavaksi kaviokuumetta.

Eläinlääkäri haluaisi lisätä kortisoninkin inhaloitavaksi, mutta toivoin, että voitaisiin tyytyä pillereihin. Tallinpitäjällä on sen verran kiire, ettei hän ehdi yhden Ruusan kanssa tusata määräänsä enempää. Voisi olla aiheellista siirtää poni lähemmäs arkikotia niin, että pystyisin itse lääkitsemään ponini kuten kunnon omistajan kuuluukin.