Eilen mentiin Ruusan kanssa taas samaa puomiharjoitusta kuin viikkoa aiemmin. Ja ponihan oli kuin vanha tekijä!
Nimenomaan kuin vanha tekijä. Poni nimittäin laahusti ympyrällä käyntiä samaa tahtia kuin vanha tuntijuna. Jalat nousivat maasta vain sen verran, että pääsi jotenkin eteenpäin. Puomit kolisivat.
Kumminkin pääsimme jo niin pitkälle, että ympyrän molemmat puomit olivat keskeltä ylhäällä. Sen verran poni vaivautui kinttujaan nostelemaan, että narunjatke saattoi ainakin kuvitella näkevänsä ihan oikeita lihasryhmiä hommissa.
Aion jatkaa puomitreenejä, jotta poni saisi selkään lihasta. Kortisonikuureilla on paha tapa vaikuttaa lihaksiin päinvastaisella tavalla. Ruusan mahalinja onkin viikossa noussut jonkin verran - ei kuitenkaan mitenkään hälyttävästi. Hämmästyttävää kyllä, näyttää siltä kuin massa todellakin olisi noussut juuri sinne minne sitä tarvitaankin eli peittämään selkärangan törrötystä.
Siinä, missä kaarevaselkäiset ponit tuntuvat kehittävän ihanan pyöreän selän ihan luonnostaan, tällainen suoraselkäisempi tapaus on siltä osin haaste. Kyse ei varsinaisesti ole niin sanotun massan puutteesta, vaan sen esteettisesti epäsuotuisasta sijoittumisesta.
Poni oli harjoituksissa kyllä melkoisen väsynyt, joten kovin monia toistoja en uskaltanut ottaa. Enkä pyytänyt mitään muuta kuin kävelyä. En tiedä, tekeekö kuumuus vai kenties kortisonikuuri tällaista. Ehkä molemmat. Kaviokuumeen oireita ei sentään ole.
Jostain syystä poni lauantaina köhikin monia kertoja, vaikka kortisonia on syöty jo viikko. Tallinpitäjä ei ollut kuullut viikolla yskää enkä minäkään tänään kuullut. Ihan kuin Ruusa yskisi enemmän, kun se saa eläinlääkärin ohjeen mukaan astmalääkettä ennen liikutusta. Pitääpä tarkkailla.
Ruoho Ruusalle kumminkin maittaa melkoisella tahdilla. Olen syötellyt sitä narussa aina käydessäni, tänäänkin päivän treeniohjelmassa oli pelkkää syömistä. Lisäksi poni on kuulemma saanut tarhaan päivittäin vihreää.
Tarkoitus on, että Ruusa voisi aloittaa kesäkuun juuri niin kuin kesään kuuluukin: laidunkauden avaamisella. Katsotaan nyt.
P.S. Ruusan itsetuhoisuus oli johtanut aiemmin tällä viikolla lievään vammautumiseen. Teiniponi oli itsepintaisesti hakeutunut laumanjohtajan reviirille, johtajan varoituksista piittaamatta. Lopulta matriarkalta oli mennyt hermo ja Ruusan otsalohkosta lähtenyt läntti karvaa ja pala ihoakin. Varmaankin poni nyt oppi läksynsä? Mitä vielä. Heti haavanhoidon jälkeen tarhaan päästyään oli palannut samaan touhuun. Ei voi sanoa muuta kuin että onneksi laumaan kuuluu vain kengättömiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti