Pappaponi oli eilisellä ratsastuskerralla jotenkin pehmeän tuntuinen. Ei, ei se nyt mitenkään supernotkeasti kurvannut kulmiin, mutta jotenkin oli sellainen pehmoinen fiilis selässä humpsutella.
Ehkäpä toistaitoisen tädin tuuppauksesta on ponille sittenkin jotain hyötyä?
Tai sitten pehmoisuus johtui siitä, että tällä kertaa täti minimoi perusistunnassa jumpsuttelun ja keskittyi ratsastamaan ponia eteen kevyessä ravissa. (Ja ehkä siitäkin, että kädet pysyivät vähän rennompina kuin edellisellä kerralla.) Alun raveissa papparainen sai päristellä nenäröörit puhtaiksi ihan pitkin ohjin. Kun päristelyt oli päristelty niin poni ihan itse alkoi hakeutua pyöreäksi. Niin että se siitä ohjan välttämättömyydestä.
Pehmeyden katoaminen kulmissa ei kyllä ole ainakaan pelkästään S:n "syytä". Ratsastajan vasen kankku nimittäin meinaa edelleen kadottaa yhteytensä satulaan, ainakin vasempaan kierrokseen. Ja kun oikein keskittyy itsetutkiskeluun, voi huomata myös vasemman kyljen samalla lysähtävän kasaan. Sillä lailla.
Painon kaatumiseen olen nyt yrittänyt puuttua katselemalla oikealle, kun käännän vasemmalle. Niin että terkkuja vaan entisille opettajilleni. En ole ihan kaikkea unohtanut, vaikka siltä voi joskus vaikuttaakin.
Ratsun takaosaa haettiin eilen alle myös rivakoilla siirtymillä. Siirtymissä alaspäin poni tuppaa aina vähän vastustelemaan apuja, vaikka mielestäni teen siirtymän ihan vaan istunnalla, käsi hiljaa. No, pitihän sitä testata, saisiko ponin ravista käyntiin ohjien roikkuessa pitkinä. Täti siis istumaan liikettä vastaan ja puhaltamaan ilmat pihalle. Poni jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Niin että ehkäpä se siirtymä ei sitten tulekaan ihan vain istunnalla. Kun käsi jännittyy, jännitys jatkaa matkaansa ohjaa pitkin ponin suuhun saakka. Kyllähän siirtymät niinkin onnistuvat, mutta poni ei suoranaisesti loista tyytyväisyyttään. Vielä talvella saatiin tehtyä ainakin ravi-käynti-siirtymät muodon kärsimättä.
Näin se oppiminen etenee, keikkuen kuin kevät.
Mutta sivumennen sanoen on kyllä aivan ihanaa harrastaa tallilla nyt, kun talvi on pikavauhtia taittunut täydeksi kesäksi. Ihanaa, kun voi ratsastaa t-paidassa. Ihanaa, kun ilta ei ehdi pimenemään ennen kuin pääsen ponin selkään. Ihanaa, kun voi vielä ajaa illalla kotiinkin auringon paisteessa.
Kyllä kesä on hevosihmisen parasta aikaa. (Paitsi ehkä jos omistaa kovin allergisen hevosen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti