Tallielämäni sujuu lähinnä kahden ponimaailman ääripään kanssa: nuorison ja vanhuston.
Oman vanhukseni liikutin aikoinaan uskollisesti jopa niinä päivinä, kun työvuoroni alkoi kätevästi tasan keskipäivällä. Mutta on myönnettävä, että herra S:n luona kävin eilen ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Tässä on nyt ollut kaikenlaista. (Tässä se taas nähdään, miten paljon hevosenomistaja voi laskea liikuttajien varaan.)
Herra S, 20, alkaa olla pappaiässä, vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Ja siinä, missä nuoriso muutaman höntsöttelyviikon aikana voi kehittyä huomattavan miellyttävään suuntaan, vanhuston lihaksistoon lomalla valitettavasti on päinvastainen vaikutus.
Tuntui, että kentällä tuuppailu olisi äkkiseltään liikaa, vaikka omistaja olikin ponia jonkin verran juoksutellut.
Mutta ei hätää. Myös rauhallinen lenkki epätasaisessa maastossa kehittää ihan oikeita lihaksia, ponin muodosta riippumatta. Näin kertoi fysioterapeutti, joka kävi vuosi sitten tekemässä treeniohjelmaa omalle roikkoselkäiselle ikäneidolleni (joka siis sittemmin on siirtynyt paremmille laidunmaille).
Koska herra S olisi yksin maastoillen voinut olla turhankin täynnä energiaa, houkuttelin mukaan myös omistajan neiti S:n kanssa. Reissusta kehkeytyi yli tunnin seikkailu keväisessä metsässä, jopa meille ihan tuntemattomilla poluilla.
Herra S tuntui varsin tyytyväiseltä ja reippaalta. Vaikka melkein koko lenkki koostui hitaimmasta askellajista, molemmat ponit saivat hikeä pintaan. Kivaa vaihtelua kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti