lauantai 27. toukokuuta 2017

Kolmen päivän komistus

Sanotaan, että varsan ulkomuotoa kannattaa katsoa aina kolmosilla: kolmen päivän, kolmen viikon, kolmen kuukauden ja kolmen vuoden iässä. 

Albertilla on isoissa korvissaan hauskat kippurakärjet. Ja partakarvoissa löytyy.


Tältä näytti Albert maagisessa kolmen vuorokauden (tai kolmen ja puolen) iässä:

Albert on oppinut jo näyttelyasennonkin, ihan itse.

Ei pöllömpi!

Kaula voisi olla pidempi ja takajaloissa on edelleen löysät jänteet, mutta muuten en keksi pikku-Albertin ulkomuodosta oikein mitään moitetta. Koska molemmilla vanhemmilla on ihan hyvän mittaiset kaulat, eivätköhän Albertinkin mittasuhteet vielä kehity ihan suotuisasti.



Kai se perinteikkäin kohta maitovarsan ulkomuodon arviointiin on kolme viikkoa, mutta kyllä pikkuinen kolmessa päivässäkin ehtii muuttua syntymälookistaan aika lailla! 

Varsa syntyy käytännössä kokoelmana luita ja jänteitä, mutta "täyttyy" nopeasti päästessään mamman maitobaarin vakioasiakkaaksi. Aluksi ne muuttuvat suorastaan silmissä, parilla tunnillakin on jo merkitystä.

Luulen, että tämä kasvaessaan leviää edestä aika kivasti.

Hävettävän vähän on kyllä tullut tätä kasvuprosessia valokuvin tallennettua. Pääselitys tähän on ehkä turhautuminen kameraan, jota en vaan saa tarkentamaan oikein.

Mutta tässä nyt kuitenkin vastaus lukijoiden huutoon eli aimopläjäys varsakuvia.







Epätasainen metsätarha on erinomainen paikka varsan kehittää koordinaatiotaan ja vahvistaa jänteitään, mutta kuvaamisen kannalta olosuhteet ovat varsin haastavat! Aina jää varsan pää varjoon ja aika usein myös puun taa kokonaan piiloon. 


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :) Kuvissa ne eivät ehkä pääse ihan täysin oikeuksiinsa, mutta korvat kaartuvat kärjistään samaan tapaan kuin itämaisilla hevosilla joskus näkee. En tiedä, mistä poni on ne perinyt, kun ei arabiakaan ole ainakaan kovin lähellä suvussa.

      Poista
  2. Kyllä hän on kaunis...vaikka orivarsasta pitäisi ehkä käyttää termiä komea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hän kyllä on kaunis. Kai pikkupojasta voi vielä niin sanoa. ;D

      Poista
  3. En kestä miten ihana! Albert Kippurakorva <3

    ps. Millaisilla asetuksilla otit tuon potrettikuvat? Tosi tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kestämättömän ihana.

      Mitä kuvaa tarkoitat? Tosin olen tainnut ottaa kaikki samoilla asetuksilla, 70 - 200 mm putkella, aukko 2,8 ja valotusaika jotain 1 000. Aika paljon olen niitä myös roplannut kuvankäsittelyssä, että olen saanut mustaan naamaan vähän paremmin sävyjä.

      Poista
  4. Aivan ihana pikkuinen suloisine turpakarvoineen ja hassuine korvineen. <3 Näitä kuvia katselisi vaikka kuinka paljon!

    -Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään kyllä. Harmittaa, etten ehtinyt käyttää kameraa kalibroitavana ennen kuin Albert syntyi ja ennen kuin loma loppui (maanantaina pitää taas palata palkkatyöhön).

      Poista
  5. Voi että miten suloinen! Kauhea varsakuume itselläni taas käynnissä, onneksi monessakin blogissa saa tällä hetkellä ihailla vauvahevosia kun omaa mahdollisuutta sellaiseen ei ole (ainakaan vielä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsakuume, tuo jokakeväinen vitsaus! Mutta eikö varsakuvien katselu vain pahenna sitä? ;)

      Poista
  6. En kestä! On vaan komea varsa! :) Ja ihanat korvat tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on kyllä aikamoinen. Pelkäsin etukäteen, että voi tulla liian hevosmainen varsa, mutta ainakin toistaiseksi siinä on ihan kivasti welshin ilmettä.

      Poista
  7. Albert on kyllä aivan mielettömän sievä tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen siihen kyllä kovin tyytyväinen.

      Poista
  8. Aivan ihana tapaus ❤ Mites noi takajalat? Että pitäisikö niiden tosiaan vahvistua/suoristua ajan mittaan? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takajalkoihin on kyllä tarkoitus laittaa liimakwngät. Ne piti laittaa eilen, mutta se peruuntui. Toivotaan, että maanantaina ei ole vielä myöhäistä.

      Poista
  9. Onpa hän todella suloinen!! Kamala varsakuume iskee kun näkee näitä kuvia. Toi metsätarha on kyllä niin ihana mahdollisuus pienen kanssa, se tekee varmasti niin hyvää kaikella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin se on hirveän suloinen. Ja metsätarhasta tykkään tosi paljon, siellä oppii varsa kyllä varomaan kinttujaan ja jalat vahvistuvat. Toki on tarkoitus, että ponit ovat kesällä myös laitumella, mutta pääsevät kyllä metsätarhaan ja pihattoon myös läpi kesän.

      Poista
  10. Pitikö Albertin osallistua johonkin varsatutkimukseen. Muistin vaan kommenttisi häntään kiinnitettävästä anturista vai muistanko väärin ? :) On se mielettömän ihana ja odotan jo kovasti kasvupäivitystä. Teethän myös postauksen liimakengistä jos sellaiset tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Albert on mukana varsatutkimuksessa, mutta ennakkotiedoista poiketen ovat luopuneet kiihtyvyysmittarin käytöstä. Eli onkin vain kolmen viikon videointi 24/7. Kiihtyvyysmittarit kuulemma eivät toimineet toivotusti, vaan kertoivat lähinnä sen, oliko varsa makuulla vai liikkeellä.

      Yritän saada viikonloppuna postausta aikaan. Olen ollut nyt maanantaista lähtien takaisin töissä ja käynyt sen ohella tallilla kahdesti päivässä, joten kotona olen kirjaimellisesti käynyt vain nukkumassa!

      Ja joo, kirjoitan kyllä liimakengistä jos sellaiset laitetaan. Keskiviikkona kengittäjä kävi ja päätyi siihen, että katsellaan vielä ensi viikkoon.

      Poista