Hetkenä minä hyvänsä

Torstaiaamuna melkein jo luulin, että näen kohta Pulla-Albertin, sillä Ruusa alkoi yhtäkkiä levottomaksi. Meni makuulle, nousi ylös, kuopi pahnoja ja käveli ympäriinsä epämukavan näköisenä. Klassisia enteitä.

Tämä tapahtui tietenkin kello 4.30, juuri ennen kuin minulla oli tarkoitus hetkeksi siirtyä unten maille. Unen ja valveen rajamailla tuntui kuin poni olisi tehnyt sen kiusallaan. Varsaa ei kuitenkaan tehnyt.

Yöunet jäivät pariin tuntiin, koska eläinlääkäri saapui tiluksille sovitusti samana aamuna. Hänen tehtävänsä oli tällä kertaa lähinnä (muttei nyt sentään kirjaimellisesti) pitää panikoivaa poninomistajaa kädestä ja kertoa, että kaikki on hyvin. Onhan raskaana olevillakin neuvolan tuki, miksei siis myös wannabe-ponikasvattajilla.

Ennen varsomisen kaltaisia koitoksia kannattaa levätä paljon.

Eläinlääkärin käynti tuli sikäli hyvään saumaan, että juuri edellisenä päivänä havaitsin Ruusan jalassa järkyttävän turvotuksen. Tiedättehän, sellaisen, joka suorastaan huutaa "jänne säleinä" tai "hankkari hajalla". (Tuskin olen ainoa, joille turvotukset tämmöisiä kauhujuttuja huutelevat.) Jos myös vierustoveri olisi ollut samalla lailla tukossa, olisin kuitannut asian tiineydellä, mutta vasen takajalka oli aivan solakkana. Panic!

No. Kuulemma tiineys voi aiheuttaa myös yksijalkaista turvotusta. Taas yksi asia, jota en ennen tiennyt tai ainakaan muistanut. "Tämä voisi olla vielä tuplasti paksumpikin", lohdutti eläinlääkäri. Aha, okei. Taas saa tuntea itsensä päteväksi järki-ihmiseksi.

Tukevan turvotuksen syy on siis todennäköisesti Pulla-Albertin asento, joka haittaa imusuoniston toimintaa. Onhan ihmisilläkin paksuna ollessaan myös nilkat joskus melkoisesti paksuina.

Ruusan emällähän oli kyllä tiineysturvottelua jaloissa, mutta se oli sellaista enemmän nestetyyppistä ja tasaisemmin eri takakinttuihin jakautunutta. Ruusalla ei tätä ennen ole ollut mitään. Ei siis kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Hyvässä kunnossa, arvioi eläinlääkäri Ruusaa. Vatsanpeitteetkään eivät ole paljon venyneet, mikä voi selittää ponin liikkumisessa aivan viime aikoihin asti olleen helppouden. Kuvassa taustalla näkyvä muovikaukalo on ollut naapuritarhalaisten suosikkilelu jo jonkin aikaa. Torstaina illalla havaitsimme sen mystisesti siirtyneen Ruusan tarhaan ilman ihmisten myötävaikutusta.

Sitten Pulla-Albertin kuulumisiin.

Ensinnäkin hän on elossa ja ilmeisen hyvissä voimissa, mikä on jo kotiinpäin. Toisekseen lapsonen on matkalla kohti synnytyskanavaa ja on tällä hetkellä aika ahtaissa tunnelmissa.

Lisäksi eläinlääkärin käteen sattui ensimmäisenä turpa, joten tiedämme, että Pulla-Albert ei ole tulossa ulos ainakaan nurinpäin. Se on huojentava tieto, sillä pylly edellä syntyminen on hevoiselle käsittääkseni pääsääntöisesti itsemurhatehtävä. (Edit: Tietenkään myöskään turpa edellä tuleminen ei ole toivottavaa.)

Eläinlääkäri totesi, että tulevan äidin takamus on jo lupaavasti löpsähtänyt sekä vulvan että lihaksiston osalta. Häntäkin on ihan lötköpötkö. Tisseistä eläinlääkäri kommentoi, että vaikka utare on jo aika lailla täyttynyt niin tavallisesti nisät täyttyvät enemmän ennen h-hetkeä. Tavallisesti, mutta ei aina.

Tallinpitäjän mielestä Ruusan tiineys on tähän asti edennyt kuin oppikirjoissa. Sikäli voisi kuvitella, että myös tissiosasto noudattaisi oppikirjaa. Jos näin on, mennee vielä jokunen päivä ja valvottu yö ennen kuin Pulla-Albertimme on maailmassa.

Mutta ei välttämättä mene enää kovin kauan.

Näitä jo voi melkein kuvitella varsan imemään. 

Eläinlääkärin käynnistä oli muuten sekin hyöty, että varsomiseen varustautumisen aste parani oksitosiinin ja liukastegeelin verran.

Oksitosiinia tarvitaan sellaisessa skenaariossa, jossa jälkeiset eivät ole kolmessa tunnissa irronneet. Jos jälkeiset senkin jälkeen pysyvät jumissa niin pari tuntia myöhemmin tökätään uutta piikkiä lihaan. (Voi myös kokeilla viedä tamman pois varsan karsinasta. Hätä on hyvä irrottamaan jälkeisiä.)

Näin voitamme kuulemma aikaa niin, ettei tarvitse päivystäjälle soitella keskellä yötä. Siis että minäkö muka soittelisin tällaisella asialla (mahdollisesti paniikissa) keskellä yötä?

Liukasteella puolestaan voi ihan vaikka edistää ison varsan ulosluiskahdusta.

Etupäässä liukkari kuitenkin pakattiin varsavalvojaispakettiin siltä varalta, että on ihmiskäsin esim. suoristeltava varsan jalkoja tamman sisuksissa. Sellaisessa tapahtumassa ei kuulemma kannata pukea kumihanskoja, koska ne hajoavat. Sen sijaan on pestävä kädet huolella ja desinfioitava ne. Ihan steriiliä ei kuulemma tarvitse olla, sillä jos varsan asentoa joutuu oikomaan käsin niin tammalle pitää joka tapauksessa tehdä kohtuhuuhtelu.

No, toivotaan nyt, ettei liukkarille tule käyttöä.

Joka tapauksessa varsa voi merkeistä päätellen saapua maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Todennäköisesti sitten, kun säät vähän lämpenevät, arveli eläinlääkäri.

Mutta vaikka eivät lämpenisikään niin ei meillä välttämättä ole paniikkia, sillä maanantaina Posti toi tällaisen paketin:

Koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka jonkinlaisia traumoja vaatteiden pitämisestä saattoikin syntyä. 

Paketissa tuli siis tuo loimi, ei onneksi sentään koiraa. Kun valokuvamalliksi ei ollut vielä tarjolla varsaa, tehtävä lankesi äitini koiralle. Omani pääsi tällä kertaa pälkähästä, sillä sitä ei noin 30 senttiä korkeana olisi loimen alta juuri näkynyt.

Pulla-Albertin ensimmäisessä synttäripaketissa oli myös isompi varsaloimi ja nahkariimu. Riimu tulee varmasti käyttöön, jos kaikki menee Pulla-Albertin kanssa suunnitellusti. Kiitos Sari Vasenkari!

Tämä pienempikin loimi lienee turhan reilu, mutta kaula-aukko vaikuttaisi etukäteen arvioituna sopivalta. Joten jos helman vaan saa kursittua varsaturvalliseksi niin takki sopinee tarkoitukseensa aivan hyvin.

Loimi on ainakin ihanan lämmin, sen avulla ponilapsi varmasti selviytyy pihaton pahnoilla vaikka pakkasyöstä. Ja jos säiden kehitys noudattelee nykylinjaa niin voipi olla, että takille tulee käyttöä vielä juhannuksenakin.