Sehän on show-poni!

Ruusa on selvästi show-poni, ilmoitti eräs tuttavani, kun soitteli welsh-näyttelyn jälkeen. Kun se liikkuu niin hienosti. Ai minun Ruusani vai?

Minusta lähinnä tuntui, että Ruusa oli pahasti poissa tasapainosta pääosan raviesityksistä. Laukka olisi maittanut ponille paremmin. Tosin viimeistään kuvia katsottuani aloin epäillä, että balanssin ja rytmin puute on peräisin ponikon kädellisestä päästä.

Takaosa toimii, mutta tasapainon kanssa vielä vähän niin ja näin. (Ruusa tuijottaa aidassa roikkuvaa banneria.)

Mutta olihan siinä ravissa kieltämättä yliastuntaa ja lavasäteilyä. Paperissa luki "kevyet liikkeet". Vielä kun esittäjä oppisi kokoamaan ponia tuhoamatta tahtia niin kyllä saisivat tuomarit jotain nähtävää.

Aivan järkyttävän pelottavaa! Yhdistyksen komea banneri on ennenkin pelotellut pahaa-aavistamattomia nuoria poneja.

Show-poni on poni, joka herää näyttelyssä eloon ja esiintyy siihen malliin, että täältä tullaan. Ja Ruusaa ei totisesti tarvitse perässä vetää.

Tähän tapaan olisi parempi.

Joskus eloisimmissa show-poneissa on se ongelma, että jos ne lentävätkin ravissa niin kävellä eivät malttaisi sitten millään. Ruusasta sen sijaan löytyy kaikki tarvittavat vaihteet näyttelyssäkin (okei, seisontavaihde oli sunnuntaina vähän hakusessa).

Tätillä oli näyttelyssä vissiin aika paljon hauskempaa kuin ponilla...

Vauhdikkaan esityksemme päätteeksi tuomari saapui Ruusan luo vähän anteeksipyytelevän oloisena sinisen ruusukkeen kera. Oli kuulemma pitkään miettinyt palkintoa, koska Ruusa on todella kaunis tamma, jolla on tosi hyvä runko.

Valitettavasti etujaloissa on kuitenkin aika paljon sanomista. Etupäässä tuomari oli kiinnittänyt huomiota Ruusan hajavarpaiseen oikeaan etujalkaan (minusta ne ovat molemmat hajavarpaisia, mutta toki se oikea on silmiinpistävästi vino) ja sen liikkeiden ahtauteen edestä katsottuna.

Tuomari katsoi Ruusan liikkeitä edestäpäin monta kertaa.

Tiedetään. Yläkerta kuuluu ykkösen ponille, mutta alakerta ikävä kyllä kaipaisi perusteellista remonttia. Ahtauden suhteen on vielä toivoa, nivelet nyt ovat mitä ovat.

Tuomari poimi ponistani samat viat, joiden vuoksi minun vielä talvella oli haettava Ruusa tarhasta likipitäen silmät suljettuina. Nyttemmin olen luopunut vikojen tuijottelusta ja keskittynyt toivomaan, että ponini kaikkine rakennevirheineen saisi elää.

Ainoa kommentti, josta olin tuomarin kanssa eri mieltä oli "melko hyvä rotutyyppi". Minusta Ruusalla on vähintäänkin erittäin hyvä rotutyyppi.

Tähän poseeraukseen kun saisi vielä ilmeen vähän iloisemmaksi niin alkaisi kelvata.

Tosin matkalla kehään joku mounti-ihminen vilkaisi Ruusaa arvioivasti ja tuhahti sitten "part bred". Pyh. Eivätkö he tiedä, että part bredeillä on tukassaan sykeröt? Ruusan huoliteltu ratsutukka oli tietenkin vapaana.

Kivaa oli kaikesta huolimatta. Tai ainakin tädillä oli. Jos teiniponilta kysyttäisiin, se saattaisi vaatia eriävän mielipiteen kirjaamista pöytäkirjaan. Emännän yhdistysvelvollisuuksien takia teinin näyttelyreissu nimittäin pitkittyi monen trailerissa seisotun tunnin verran.

Trailerissa seisotus pelotti etukäteen, onhan Ruusalla hengitystievaivoja. Mutta virallisen koppivalvojan mukaan poni ei useiden tuntien aikana päästänyt ensimmäistäkään yskäisyä! Juostessaan se kyllä muutaman kerran köhäisi kuivasti.

Lauantain testiraveissa poni oli oireeton.

Ja mikä tärkeintä, sisäinen tuli on palannut Ruusaan.