Extreme = energiasta piukea poni, treenitarha polvenkorkuista ruohoa täynnä, hikisen nihkeä sää ja viereisessä tarhassa mylvivä ja ramppaava ori. Kyseinen ori ei selvästikään ollut Ruusasta ihana vaan pikemminkin pelottava. Kiiman välittömän kehittämisen sijaan poni pyrki pysyttelemään treenitarhan päinvastaisessa päässä.
Kerrankin täti oli kaukaa viisas ja puki varusteet - ohjia lukuunottamatta - ponille jo tallissa. Ulkotilojen extremessä olisivat jääneet pukematta, luulen ma.
Muutama kierros piti toki ensin juoksuttaa ja jokusen kerran riidellä ponin rintamasuunnasta. (Ja tädin linjat olivat jälleen kerran aivan sekaisin.) Mutta sitten, ajo-ohjat.
Niin se vaan kuulkaa on, että joskus varsa ja ihminen todella voivat oppia jotain yhdessä. Poni lähti heti eteenpäin ja pysyi ohjien välissä likipitäen koko ajan. Meni suunnilleen sinne minne täti ohjien päässä ohjasti, kahdeksikkoa pienessä tilassa.
Valitettavasti kuvaaja ilmoitti ennen tallille lähtöä, että hänen ponivalokuvauskiintiönsä tälle kuulle on jo täynnä. Tänään sitten saatiin kumminkin bonuspäivä ja pakkohan sitä oli kokeilla ajohommia uudemman kerran.
 |
| Ohjastuntuma aika hyvä? Poni vielä katselee jonnekin ihan muualle. Tässä myös näkyy omalaatuinen viritelmämme naruriimunnarun kanssa - narun tarkoitus tässä yhteydessä on ehkä toimia jonkinlaisen ruoho-ohjan tapaan. |
Ajo-ohjien kiinnityksen jälkeen teiniponi kumminkin totesi, että p-skat minä kahta päivää tätä samaa teen peräkkäin. Ohjastajaan jollain ihmeen konstilla kumminkin iski eräänlainen zen-hetki ja hermot pysyivät helteestä huolimatta täydellisen kylminä. Muutaman piruettiyrityksen jälkeen poninkin oli vain alistuttava kohtaloonsa. (Valokuvaaja tosin koki hiukan kauhunhetkiä, hän kun sattui seisomaan portilla eli Ruusan toivoman ajolinjan tiellä.)
 |
| Vähän puomeja... Mitäköhän kuski yritätä tehdä, kun kädet on pitänyt nostaa melkein hartioiden korkeudelle? |
 |
| Ohjastuntuma ei ehkä pysykään ihan niin hyvin kuin olen kuvitellut... Mutta poniin piti tässä kohtaa olla jo supertyytyväinen. |
Ponin hengityksen tila oli eilen hiukan parempi kuin toissapäivänä. Kenties inhalaattori sittenkin toimii? Köhäämiseen se ei vaikuta, mutta ilma taitaa kumminkin kulkea rööreissä astmalääkkeen ansiosta huljakkaammin. Tänään tosin oli taas vähän heikompaa, mutta poni jaksoi kuitenkin hommansa ihan hyvin.
Päivän päätteeksi täti ajeli kotiin ristiriitaisin tuntein. Oman ponin kanssa touhuaminen on (välillä) ihanaa, mutta vielä ihanampaa olisi, jos poni olisi terve. Huomenna on edessä taas klinikkareissu. Pelottaa, mitä siellä selviää. Onko henkitorven luhistuma edennyt? Mitä voidaan tehdä köhälle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti