Köh, köh, kampaajalla

Eilen se tapahtui. Nimittäin Ruusan tukkajumaluus vaihtui noloon ratsutukkaan.

Aikaa kului noin kaksi tuntia. Koskapa koko tallista löytyi vain yksi, tylsä kampaveitsi/veitsikampa (omani oli ottanut ritolat harjalaatikosta), allekirjoittanut kotiutui tallilta rakko sormessa.

Väsyneen oloinen poni tuntui suorastaan nauttivan, kun ötököiden syömää harjamartoa rahnutettiin ohennuskammalla.

Taisi tulla vähän innostuttua liikaa... Aika paljon sitä jouhea sitten lähti, katso lattialle. Seuraavaksi lyhenevät kaviot, heti maanantaina. Edellisestä vuolusta on runsaat 4 viikkoa.

Tukka lähti, koska Ruusa piti saada näyttelykuntoon ensi viikon sunnuntaita varten.

Tosin enpä tällä hetkellä usko, että olemme menossa. Ruusa nimittäin yski tänään kuin ikänsä tupakoinut ikänainen. Köhä oli erilaista kuin yleensä, nimittäin räkäistä. Liekö poni sitten tosiaan vilustunut, kun oli yhtenä päivänä kastunut likomäräksi. Olihan ollut tosi kylmäkin, jotain +20 astetta. (Huomaa sarkasmi.) Tai sitten on allerginen. Tai jotain.

Ihmiseltä loppuu mielikuvitus kesken, kun yrittää ponin vointia tulkita.

Niin tai näin, on aika masentavaa kun kortisonikuurin viimemetreillä tulee tuollaisia yskänpuuskia. Myös tallinpitäjä oli kuullut keskiviikkona useita köhäisyjä, jotka silloin vielä olivat tavalliseen tapaan kuivia. 

Nyt kokeillaan sitten, auttaisiko jos Ruusa olisikin yöt sisällä. Kieltämättä tunsin itseni hiukan hulluksi, kun iltakymmeneltä suihkuttelin kuivikkeita suihkupullolla. Ne kun ovat vähällä käytöllä päässeet turhankin kuiviksi. Ei Ruusa kestä pölyä.

Ei voi olla miettimättä, onko tässä enää mitään järkeä.

Kuten tavallista, tällaisten aatteiden tulviessa päähän poni on kuin ihmisen mieli. Laitumella jättää muut ponit tullakseen vastaan minua, seurailee kun etsin sen päästään pudottamaa riimua (onneksi riimu on neonpinkki). Jopa juoksee, kun minä juoksen. Taluttaessa pitää etäisyyden ideaalina, alistuu kaikkeen käsittelyyn mukinoitta. Tarhassa nostaa päänsä heinäkasasta ja hörisee tervehdyksen, kun teen lähtöä.

Ei voi luovuttaa ennen kuin on kokeillut kaikkea. Seuraavaksi otetaan allergiatestit, kokeillaan yrttejä ja homeopatiaa. Vasta, kun kaikki polut on koluttu, on aika päästää irti.

Ruusalla on kuitenkin edelleen tapana laitumelle päästyään ensimmäisenä laukata pari kertaa hehtaarin läntin ympäri pukkilaukkaa. Köhimättä.

Lähtötilanne: metsäläisponi.

Mutta, lyhyesti vielä tuosta tuunauksesta.

Välineet.

Ensin selvitetään harja kuvan vasemmassa laidassa näkyvillä välineillä. Sitten tulee aika käyttää oikeanpuolimmaista. Päätin ensin lyhentää, mikä saattoi olla virhe, sillä myöhemmässä ohennusvaiheessa harja lyheni lisää.

Lyhennyksen jälkeen ennen ohennusta.

Lyhennys tuolla kammalla käy ihan niin, että ottaa tukon karvaa ja leikkaa jouhet poikki kuin veitsellä ikään.

Ohentaminen olikin sitten haasteellisempi juttu. Käytännössä pitää vain raastaa jouhia kammalla, kunnes saavutetaan haluttu tulos. Mutta ei pidä unohtaa, että ohennus tehdään aina harjan alla oleviin jouhiin, ei päällimmäisiin.

Kammalla nyppimisen etu perinteiseen tyyliin verrattuna on se, että ponikin mitä ilmeisimmin tykkää touhusta.

Ruusa joutuu nyt elämään lyhyen ratsutukan kanssa, mutta tämä ei näyttelyssä pahemmin haittaa. B-welshillä ratsutukka on ihan ok. Henk.koht. tykkään muutaman sentin pidemmästä mallista, mutta minkäs teet kun innostuu liikaa.

Pääasia welshin harjan tuunauksessa on se, että harja ei näy, kun tuomari katsoo ponia sen vasemmalta puolelta. B-welshillä harja on lyhyempi kuin muilla sektioilla - lukuun ottamatta tietysti WPB:tä, jolla harja kuuluu letittää.