Miten valita hyvä tallipaikka?

Olen monesti kehuskellut sillä, miten hyvin olen osannut valita tallipaikkani. Enimmäkseen tallinvaihdokset ovat johtuneet omasta uudelleensijoittumisestani tai muista logistisista syistä.

Luulin siis olevani aika hyvä valitsemaan tallipaikkaa, kunnes muutama vuosi sitten onnistuin  tekemään floppivalinnan peräti kahdesti peräkkäin. Toinen kerta oli kyllä pakkorako, jossa ei sopivalla aikavälillä (=välittömästi) löytynyt ihan sitä oikeaa paikkaa.

Silloisesta tallipaikanhakukierteestä - ja vähän jo sitä aiemmista valinnoista - olen oppinut ainakin jokusen asian.

Pieni throwback viime kesään. Tyytyväisiä poneja ja vähän hevosiakin.

Ensinnäkin, ei pidä sivuuttaa omaa vaistoa. Tallipaikan vaihto on stressiherkälle ihmisyksilölle aina ahdistava tilanne, mutta jos tallipaikkaa katsoessa tulee olo, että tallinpitäjän kanssa ei olla ihan samalla aaltopituudella, kannattaa jatkaa etsimistä.

Tai jos tallinpitäjä kiireidensä vuoksi unohtaa sovitun tapaamisen eikä ilmaannu paikalle, voi olla että kiireitä on muutenkin liikaa tallin pyörittämiseen.

Toisaalta jos tallinpitäjä jokaiseen onnistuuko-kysymykseen vastaa hymyillen kyllä, kannattaa ryhtyä skeptiseksi. Jees-henkilöltä vaikuttava todennäköisesti tekee ongelman kaikista niistä asioista, joihin tallipaikkaa esitellessään sanoi "totta kai onnistuu". Tai sitten suostuu jokaisen toiveisiin ja niiden välissä poukkoillessaan väsyy. Ihminen, joka jämptisti vetää tekemisensä rajat, sen sijaan usein tekee ja jaksaa tehdä sen, mitä lupaa. 

Toisekseen ei pidä luottaa ainakaan tuntemattomien ihmisten lupauksiin jostain tulevasta. Jos pihatto ei ole vielä ihan valmis, siitä ei valmista välttämättä koskaan tulekaan. Ei kannata luottaa, vaikka joku yhteinen tuttu menisi tyypistä takuuseen.

Kolmannekseen, aina pitää kysyä, onko kirjallista sopimusta. Jos on, se kannattaa lukea ajatuksella ennen kuin lukitsee vastauksensa.

Ei nimittäin ole kivaa, jos sopimuksessa yllättäen lukeekin vaikka sellaista, että omistaja on vastuussa hevosensa muille hevosille aiheuttamasta vahingosta - myös yhteistarhauksessa (omalle hevoselle voi halutessaan ottaa sairauskuluvakuutuksen, toisen hevoselle ei).

Tai jos osa tallivuokrasta on tarkoitus korvata työllä, on hyvä tietää etukäteen, jos tallivuorot on kirjattu sopimukseen tyyliin "viidesti viikossa ja tallinpitäjän lomien tai sairastumisten aikana"...

Yllä olevat sopimukset ovat esimerkkejä todellisesta elämästä.

Ensimmäisessä tapauksessa tajusin pyytää sopparia vasta, kun niin sanotusti oli jo kakat housuissa eli poni jo siirretty. Kyllä, erittäin tyhmästi tehty ihmiseltä, joka ei ollut tottunut kirjallisiin tallipaikkasopimuksiin.

Tyhmyydestä hiukan viisastuneena en haksahtanut esimerkki kakkoseen, jossa tallivuokra olisi melko runsaasta ja käytännössä täysin ennalta-arvaamattomasta työvelvoitteesta huolimatta noussut lähelle vastaavan täysihoitopaikan tasoa. 

Työtä riittää nykyisessäkin tallipaikassa, mutta sentään vain omien ponien verran.

Koska olen aika tarkka siitä, miten ponejani kuuluu hoitaa, kysyn potentiaaliselta tallinpitäjältä erikseen aivan jokaista asiaa, jolla on minulle merkitystä.

Montako kertaa päivässä heinä, montako kertaa väkirehut? Millaista heinää, eihän sitä yllättäen vaihdeta säilöstä kuivaan tai vähäsokerisesta sokeriseen? Millainen päivärytmi tallilla on? Onhan vettä jatkuvasti saatavilla myös talvella? Missä voin liikuttaa poniani, millaiset maastot? Mitä, jos ponini sairaus tai joku äkillinen vamma vaatii hoitoa useamman kerran päivässä - voinko käydä vaikka puoliltaöin hoitamassa, jos en töiden takia aiemmin pääse? Nuo nyt ihan vaan muutamana esimerkkinä aihepiiristä.

En tiedä, montako tallipaikkaa on mennyt sivusuun siksi, että hakutilanteessa epäilemättä vaikutan täysin hysteeriseltä. Mutta mitä yksityiskohtaisemmin selvittää asiat etukäteen, sitä levollisemmin mielin voi tehdä muuttoa. Sanottu pätee ainakin tällaiseen kieltämättä hiukan hysteriaan taipuvaiseen ponitätiin.

On yllättävän monia erilaisia tapoja pitää hevosia. Monet niistä ovat minusta vääriä, mutta jonkun muun mielestä ainoita oikeita.

Joten  jos haluaa harrastaa ilman ylimääräistä ahdistusta, kannattaa valita sellainen paikka, jossa tallinpitäjän käsitys hyvästä hevosenpidosta on oman käsityksen kanssa mahdollisimman yhteneväinen.

Siinäpä tulikin tämän tekstin tärkein oivallus ja pointti.

Monella tallilla minun tapani käsitellä ponejani voisi saada kanssahevostelijat pyörittelemään silmiään. Mutta onneksi olen päätynyt kukkahattuiluineni tallille, jossa paitsi olen samoilla linjoilla tallinpitäjän kanssa, myös edustan kävijäimistön valtavirtaa. (Edit: olen sen verran hyvin kuitenkin myös aikaisemmat tallipaikat valinnut, että ei ole ollut silmänpyörittelyä niissäkään.)

Varsankin kesyttäminen on ollut mukavaa, kun esimerkiksi riimun pukeminen ensimmäistä kertaa kaksikuiselle saa aikaan kanssailoitsemista eikä tuhahduksia, että olisihan sen pitänyt olla sillä päässä jo kaksi kuukautta.

Se, että kaikki ovat samanmielisiä, ei tietenkään ole sattumaa, vaan tallinpitäjän valinnan tulosta. Ja homma toimii.