maanantai 12. helmikuuta 2018

Oho, Takaisin lähtöruutuun ehdokkaana blogiäänestyksessä!

Onko Takaisin lähtöruutuun -blogi Vuoden hype? Tällaistakin pääsee nyt jännittämään kevään Blogiexpossa. 

"Oho" oli kieltämättä ensimmäinen reaktio, kun keskiviikkoiltana vilkaisin sähköpostia ja siellä oli viesti, että blogi on ehdolla tuollaisessa kategoriassa. Käsittääkseni Vuoden hype -kategoria on hämmentävästä nimestään huolimatta tarkoitettu ihan vaan aikuisten kirjoittamille blogeille. 

Albertkin yllättyi, että hänen bloginsa päätyi ehdolle.




Ehdokkuus yllätti nimenomaan iloisesti, erityisesti sen vuoksi, että ehdokasasettelu on lukijoiden käsialaa. Että joku on ajatellut tätä blogia miettiessään sopivaa ehdokasta tähän aikuisblogien kategoriaan. Kaunis kiitos jokaiselle tähän asti äänestäneelle!

Ehdokkuus saanee riittää tämän blogin palkinnoksi, sen verran on saatu kovat kisakumppanit samaan kategoriaan. Mutta kun ehdolle kerran on lähdetty, toivon tietysti, että tädin poniblogillekin jonkinlainen siivu äänistä lohkeaisi.

Muut Vuoden hype -ehdokkaat ovat siis Hevosvoimat pelissä, Pienistä unelmista totta sekä Kaktu ja Futura.

Eli nyt ei muuta kuin äänestämään omaa suosikkia! Siellä on ehdolla monta minunkin lukulistalleni vakiintunutta blogia. Äänestyshän avautui tänään ja on käynnissä kuun loppuun.

Voittajat palkitaan Helsinki Horse Fair -messujen yhteydessä 3.3. Se sattuikin sopivasti, sillä olin muutenkin aikeissa suunnata kyseiseen tapahtumaan - ensimmäistä kertaa ikinä.

P.S. Tuossa kuun alkupuolella oli muuten blogin synttäritkin. Tasan puoli vuosikymmentä tuli täyteen eli skål sillekin! On vaan ollut kaikennäköistä ulkoblogillista toimintaa tässä, etten ole ehtinyt kirjoittaa edes juhlapostausta.

4 kommenttia:

  1. Jee, sä oot tän ansainnut! Kävin ehdottomasti äänestämässä ja kannatin sua jo aikaisemminkin mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en äänestänyt ehdokasasettelussa, mutta kävin jo ennen tämän julkaisua äänestämässä. Ja satuinpa muuten änestämään myös yhtä Porkkanan voimalla -blogia. :)

      Poista
  2. Vau! Heti pittää käydä äänestämässä sinuu! Ihanuus!

    VastaaPoista