Tässä runsaan puolen vuoden iässä on sopiva hetki tarkastella, miten wannabe-ponikasvattaja on varsansa opetustehtävissä onnistunut.
Tekee mieli tarkastella, koska kerrankin on tilaisuus antaa itselleni kiitettävä arvosana. Itsekriittisyyttä sairastavalle tilanteet, joissa omaa häntää kehtaa nostaa, ovat harvinaista herkkua.
Eikä havainto hyvin suoriutumisesta edes ole pelkkää omahyväisyyttä, vaan olen saanut tämänsuuntaista palautetta myös tilannetta sivusta seuranneilta. Jes, on siis sittenkin olemassa jokin hevosjuttu, jossa olen ihan hyvä.
Eikä havainto hyvin suoriutumisesta edes ole pelkkää omahyväisyyttä, vaan olen saanut tämänsuuntaista palautetta myös tilannetta sivusta seuranneilta. Jes, on siis sittenkin olemassa jokin hevosjuttu, jossa olen ihan hyvä.
 |
| Uudenvuodenaattona harjoiteltiin myös vähän näyttelyseisontaa molempien ponien kanssa. Yksi riekkui lähes hallitsemattomasti, toinen teki mitä pyydettiin ilman ylimääräisiä kiemuroita. Kuka arvaa, kumpi mainituista poneista kääntyi nyt 1- ja kumpi 7-vuotiaaksi? Jep, tässä kuvassa näkyy se, joka osasi käyttäytyä. |
Kun varsa putkahtaa tähän maailmaan, ihmiselle viimeistään selviää, mitä tarkoittaa hevosen osaamisen nollataso. Se on ihan oikeasti pyöreä nolla. Piti korostella nolla oikein kunnolla, että nolluus saisi sille kuuluvan painoarvon.
Albertin kanssa taidettiin vilahtaa jossain vaiheessa vähän miinuksenkin puolella, kun se eläinlääkärikokemustensa perusteella päätteli, että ihmistä on parempi vältellä. Tähän lähtökohtaan nähden olen häpeilemättömän tyytyväinen sen tämänhetkiseen suoritustasoon.
On joka tapauksessa aina yhtä ihmeellistä tajuta, miten paljon pieni rääpäle on kasvamisensa ohessa oppinut ihmisten maailmassa toimimisesta.
 |
| Aiheeseen liittymätön kuvituskuva uudenvuoden aatolta. Tämä ihana pikkuriimu alkaa olla jo vähän pieni ja arkikäytössä onkin jo pony-kokoinen. |
Siihenkin sisältyy yllättävän monta askelmaa, kun rupeaa oikein miettimään. Aika monta palasta on jo ihan tarhasta hakemisessa. Varsan pitää siinä toiminnassa haluta lähteä ihmisen matkaan sekä olla sinut riimun pukemisen kanssa, osata odottaa, ymmärtää riimuun narusta tulevien erisuuntaisten paineiden merkitykset ja toimia niiden mukaisesti ja niin edelleen.
Joulun tienoilla sain peräti videomuotoista todistusaineistoa siitä, miten Albert yllämainitusta tarhasta hakemisen tehtävästä tällä hetkellä suoriutuu (mukana myös hassu äitiponi):
Linkki videoon
Aika monta oppimisporrasta on kavuttu myös ennen kuin Albert-varsasta on voitu ottaa alla näkyvä harjausvideo. Ne opit pohjaavat riimun ja sille myötäämisen harjoituksiin. Lisäksi olemme erikseen opetelleet harjauksessa paikallaan seisomisen ennen kuin olen sitonut varsaa kiinni.
En harjaa aina ihan noin pontevasti kuin videossa. Varsa kannattaa kuitenkin opettaa sietämään monenlaista käsittelyä, ettei se myöhemmin säikähtäisi jonkun toisen ihmisen vähän rajumpia otteita.
Linkki videoon
Myös Albertin kaviot saa puhdistaa, mutta sen videon sensuroin kokonaan huomattuani siinä oman virheeni: olen nostanut jalat liian ylös ja Albert on siksi heilutellut vähän jalkojaan.
Albert täyttää kohta kahdeksan kuukautta. Mielestäni varsa on aivan ikävaiheeseen sopivalla koulutustasolla.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, miten kiltisti Albert oppimansa toteuttaa. Tallinpitäjänkin suusta on useaan kertaan kuultu lausahdus "Albert on maailman kiltein ja suloisin varsa".
Albert täyttää kohta kahdeksan kuukautta. Mielestäni varsa on aivan ikävaiheeseen sopivalla koulutustasolla.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, miten kiltisti Albert oppimansa toteuttaa. Tallinpitäjänkin suusta on useaan kertaan kuultu lausahdus "Albert on maailman kiltein ja suloisin varsa".
Pikkumusta ei ihan tosissaan ole tainnut koskaan tehdä mitään varsinaisesti tuhmaa. Viime aikoina sille tosin on tullut selkeä riiviövaihe, jossa kaikkea pitää ainakin yrittää vähän pureskella ja kopaista etusella, narun päässä kulkiessa on joskus aika kevyet jalat ja ilmekin vähän ilkikurinen.
 |
| Lisää uudenvuodenaaton kuvia. Nämä näyttävät nyt vähän vanhentuneilta kuvilta, kun tänne etelärannikollekin saatiin viimein lunta! |
Vaikka Albert on kiltti, elämä sen kanssa ei joka tilanteessa ole aivan helppoa. Tästä on pitänyt huoli sen - epäilemättä puoliveripuolelta peritty - herkkisluonne. Käytin tarkoituksella sanaa herkkis enkä herkkä. Herkkyys on sinänsä positiivista, mutta herkkis-sana ei ole kehu.
Vaikka Albert osaa kaikki nuo yllä luetellut asiat ja suorittaa ne rauhallisessa mielentilassa, tämä ei välttämättä päde, jos tekemisen ihmisosapuoli vaihtuu. Vieraat ihmiset saavat mielellään rapsutella (eläinlääkärien ja muiden epäilyttävien tyyppien kohdalla tilanne harkitaan erikseen), mutta muu ei aina onnistu tai ainakin tapahtumasta seuraa ponivarsan silmänpyöritystä.
Pitkään oli niin, että jos varsalta säätilan dramaattisesti muututtua piti poistaa loimi, minun oli se itse käytävä tekemässä. Albert ei nimittäin antanut edes tallinpitäjän suorittaa tällaista toimenpidettä. Voittekin varmaan kuvitella riemuni, kun tallinpitäjä noin kuukausi sitten lähetti videon, jossa Albert antoi hänen aivan tyynimielisesti riisua loimen. Niinkin pieni asia voi olla suuri. Lisäys: Kun loimen poisotto alkoi onnistua niin alkoi onnistua sen pukeminenkin. Onneksi on tallinpitäjä, joka toimii samoilla periaatteilla.
Pitkään oli niin, että jos varsalta säätilan dramaattisesti muututtua piti poistaa loimi, minun oli se itse käytävä tekemässä. Albert ei nimittäin antanut edes tallinpitäjän suorittaa tällaista toimenpidettä. Voittekin varmaan kuvitella riemuni, kun tallinpitäjä noin kuukausi sitten lähetti videon, jossa Albert antoi hänen aivan tyynimielisesti riisua loimen. Niinkin pieni asia voi olla suuri. Lisäys: Kun loimen poisotto alkoi onnistua niin alkoi onnistua sen pukeminenkin. Onneksi on tallinpitäjä, joka toimii samoilla periaatteilla.
 |
| "Olen kiltti, mutta valikoiva." |
Tällaiset edistysaskeleet kertovat, että selvästikään ponilapsemme ei ole aivan toivoton tapaus. Nyt vaan pitäisi saada Albertille lisää positiivisia kokemuksia muiden ihmisten kanssa toimimisesta.
Harmi vaan, ettei ole hirveästi ollut innokkaita apukäsiä tarjolla. Enkä oikein ole keksinyt, mistä sellaisia etsiäkään.
P.S. Kiinnostaako ketään tarkempi kuvaus siitä, miten olen opettanut Albertin videoilla näkyviin juttuihin? Varmaan lukijoissa on paljon pätevämpiä varsankouluttajia, mutta jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan niin voin kirjoittaa aiheesta lisääkin.
Oi, todellakin kiinnostaa tarkempi kuvaus ja muutenkin olisi kiva kuulla vaikka erilisessä postauksessa millaisia tekniikoita koulutuksessasi käytät, hyödynnätkö ääntä, annatko hevoselle itse ajan ymmärtää, käytätkö raippaa painoavuksi, hoputukseen vai käytätkö ollenkaan?
VastaaPoistaNimimerkki nuorten hevosten kanssa puuhaileva
Hyvä tietää, että kiinnostaa! Pitääpä kirjoitella. Voi mennä hetki, ennen kuin sellainen postaus on valmis, mutta yritän kuitenkin saada aikaan. Näin lyhyesti voi sanoa, että käytän vähän sitä sun tätä tekniikkaa.
PoistaTärkein periaate on, että hevonen ei saa harjoittelun aikana hermostua tai kyllästyä.
Oikeastaan myös aina ensin mietin, missä on maali ja millaisin portain sinne edetään. Sitten palkitsen aina oikeansuuntaisesta käytöksestä, vähitellen vaatimustasoa nostaen. Sillä tavalla hevonen oppii itse ja se liittää tekemiseen hyvän mielentilan. Albertkin on videoilla niin rauhallinen ja positiivinen, koska sitä ei ole missään opetusvaiheessa pakotettu mihinkään, ei edes pysymään opetustilanteessa (okei, siinä vaiheessa kun sidotaan kiinni, ei enää pääse pakoon, mutta kiinni ei pidä sitoa ennen kuin varsa on täysin sinut paikoillaan seisomisen kanssa).
Kylläpä nuorukainen käyttäytyy vallan mallikkaasti! Olisipa meidänkin hurja punainen tammamme noin lunki. Mutta ei ole, ei tod!:D
VastaaPoistaMonta varsaa on tullut nähtyä ja opetettua mutta tämä on jotain aivan ennenkuulumatonta. Kyllä sen kanssa toki pärjää mutta kyllä on ikävä muutamaa kaikki käy-tyyppiä
Albert on kyllä semmoinen ihana mammanmussu! Etukäteen vähän pelkäsin, miten pärjään orivarsan kanssa, mutta Albert on ollut koko ajan ihan hirveän kiltti.
PoistaAlbertin kanssa haaste ja ison työn paikka on ollut tuo vähän yliherkkäkin luonne, sen mielestä kaikki on aluksi epäilyttävää ja kamalaa. Eläinlääkäri on sitä edelleen, Albert piti toiseen rokotukseen rauhoittaa, koska pani aivan ranttaliksi ja riehui niin, että olisi rikkonut itsensä.
Mutta itse tykkään herkästä, herkkä hevonen ei niin herkästi kyseenalaista oppimaansa. Minä olen myös sentyyppinen hevosenkäsittelijä, että minun on helpompi saada vähän pelokas luottamaan kuin kovin rankasti kyseenalaistava tyyppi tottelemaan. Joten ymmärrän tuskasi, olisin todellakin helisemässä kovin hurjan varsan kanssa! (Siksi nämä ponit ovat kivoja, kun ovat harvoin kovin hurjia.)
Oliko sinulla jotain erityistä konstia loimen poisottamisen siedättämiseen? Hurja Punainen antaa laittaa loimen kaikkine remeleineen ihan ongelmitta ja sitten irrottaa samaiset remelit ja avata loimen etuosasta, mutta sitten se loimen vetäminen pois takaosan päältä on suunnattoman pelottava. Olen yrittänyt rapsuttaa yhtäaikaisesti poisoton kanssa, antaa leipää samalla hetkellä, rullata loimen takaa selän päälle ja sitten vasta liu'uttaa pois mutta edelleen Tamma kokee sen ahdistavaksi ja vaikkei nyt mitään sen suurempaa teekään niin näyttää siltä että poistuu paikalta just eikä melkein
PoistaEi minulla ole mitään erityistä konstia, ihan perussiedätystä vaan. Ensin siedätin loimeen itseensä ja sitten vaan aloin pukea sitä päälle ja ottamaan heti pois, lisäten vaiheita aina kun varsa oli edellisessä vaiheessa suhteellisen rento.
PoistaTämä tosin jäi pikkuisen kesken kun tuli syksyn loputtomat monsuunisateet ja oli pakko loimittaa. Siinä kohtaa lintsasin vähän ja rupesin vaan hoitamaan loimitusjutut silloin, kun ahne Albert söi puurojaan. Sitten se vähitellen tottui. Albertille isoin kynnys on ollut se, kun iso kankaanpala lähestyy ja koskettaa, loimen riisuminen on ollut paljon helpompaa.
Aloitin loimeen siedättämisen niin, että taittelin loimen pieneksi ja ensin vaan siirsin loimea kohti varsaa, sitten kosketin nopeasti, sitten silittelin. Aina, kun Albert seisoi nätisti paikoillaan, irrotin loimen siitä ja jos meni tosi hyvin tai tuntui, että varsa tarvitsi tauon, käännyin ja kävelin muutaman askeleen pois ja palasin hetken päästä. Sitten vähitellen avasin loimea, kunnes päästiin treenaamaan varsinaista pukemista ja riisumista.
Albert on herkkyydestään huolimatta aika sellainen perusfiksu tapaus eli kun se huomasi, ettei loimi sitä syö niin se tottui nopeasti. Jossain vaiheessa annoin namipalkkioitakin, kun Albert on tosiaan niille hyvin perso.
Aika kinkkiseltä kuulostaa tuo ongelma! Itsehän olen ihan amatööri tässä kouluttamishommassa, joten en nyt tiedä, osaanko antaa mitään kovin hienoa vinkkiä.
Itse kuitenkin ehkä lähtisin liikkeelle miettimällä, missä kohdassa loimen liu'utusta varsa jännittyy, ja harjoittelisin vähän kuin sen kohdan ympäriltä kohti itse ongelmaa. Eli jos vaikka olisi joku tietty kohta, jonka päältä loimen liu'uttaminen saa varsan jännittymään niin silittelisin loimella (aluksi pieneksi taitellulla, tai vaikka jollain ihan muulla, kuten pyyhkeellä) sen kohdan läheltä ja siinä sivumennen vähän välillä käväisisin sillä vaikealla alueella ja heti irrottaisin loimen, kun varsa seisoo rauhassa paikoillaan. Lisäisin vaikeusastetta vähitellen, kunnes oltaisiin siinä tilanteessa, että varsa seisoisi rentona, kun avattua loimea liu'utetaan sen selän ja pepun päältä. Sitten yhdistäisin tähän varsinaisen loimituksen ja loimen poisoton.
En tiedä, kaipasitko varsinaisesti vinkkejä tai oliko tämä ollenkaan hyödyllinen sellainen, mutta tällainen nyt tuli mieleen. Toki haastavuutta lisää, jos tilanne on se, että varsa vaan pitää saada loimitettua ja loimi poisotettua joka päivä.
Hienosti Albert käyttäytyy. :) Jos asuisin vähän lähempänä niin voisin ilmottautua vapaaehtoiseksi apulaiseksi.
VastaaPoistaHarmi, että et ole lähempänä! Ottaisin mieluusti sinut koulutukseen avuksi! Jos olet joskus täälläpäin niin tulee käymään. :)
PoistaTäytyy pitää mielessä! :)
PoistaVoi että Albert on ihana söpöliini ja todella hienosti käyttäytyy. Tuosta tulee sulle vielä täydellinen ratsu!
VastaaPoistaAlbert on kyllä monella tapaa aikamoinen unelmaponi!
PoistaHieno Albert <3
VastaaPoistaSe on sellainen ihana pikku murunen. :)
PoistaOnpa upea nuorukainen ja hyvinkäyttäytyvä! Meillä viimeisin varsa (toki nyt jo nuorukaiseksi kääntynyt) oli varsana todella tempperamenttinen, ja kun on niin iso, niin totesin että antaa pojan kasvaa hetki rauhassa ja lähinnä toivoin että järki eksyisi siihen päähän myös! Onneksi eksyi, ja nyt on jo ilo toimia hänen kanssaan.
VastaaPoistaSe on välillä vähän raastavaa, kun tekee kaikkien hevosten kanssa asiat "oikein" ja samalla tavalla, ja sitä luulisi että ne kaikki ilmentäisivät oppimansa myös samalla tavalla, mutta se hevosen oma persoona on kuitenkin niin vahva, että sen ehdoilla on mentävä! Toinen on 2-vuotiaana täysin valmis jo ratsun alkeiden opetteluun ja toinen siinä vaiheessa lähes pyörtyy kun näkee vaikka satulan, vaikka molemmat olisi opetettu samoilla tavoilla.
Mutta juuri se onkin näiden varsojen kanssa toimiessa se suola, sitä oikein odottaa että mitenhän juuri tämä varsa nämä opit ottaa vastaan!
Rapsutukset pikku pojalle! Saanko lähettää lisää fanipostia, on tullut taas siivottua satulahuonetta ja löytyi lähes käyttämätön Stubbenin riimu, joka ei meidän jättiläisille sovi, voi toki olla Albertille iso mutta josko Ruusalle (tai jollekin teidän tallikaverille sopisi)?
Sari
Todellakin on iso ero eri persoonien välillä! Kuten jo aikaisemmassa kommentissa totesin, minulle sellaiset kovin voimakastahtoiset persoonat ovat aina olleet paljon vaikeampia kuin tällaiset herkät. Vaikka olen aina ajatellut olevani jämäkkä ja tarkka niin oikeastaan hevosten kanssa helposti vähän lipsun.
PoistaRuusa on sen verran vahvatahtoinen, että se käyttää tätä hyväkseen. Albert käyttäytyy monessa asiassa paljon paremmin kuin Ruusa tuossa iässä - ja paremmin kuin Ruusa nyt virallisesti 7-vuotiaana... Albert seisoo nätisti ja jos sillä on joku eriävä mielipide niin uskoo tosi pienellä huomautuksella pitkän aikaa. Ruusan kanssa pitäisi puuttua jokaiseen painonsiirtoon, että sen saisi yhtä hyväksi. En ole jaksanut, ja sen kyllä huomaa.
Toisaalta sitten Ruusalla on sellainen perusluotto ihmisen toimiin huomattavasti vahvempi, sitä ei ole tarvinnut kovin perusteellisesti siedättää erilaisiin asioihin, koska se ei pelkää oikein mitään eikä hätkähdä pientä kipuakaan (kuten pistämistä), kun taas Albert saa slaagin aina jos jokin asia tuntuu yhtään epämukavalta (pistäminen on aika mahdotonta ainakin ilman domoa).
Mutta samaa mieltä olen siitä, että erilaisuus on elämän suola! Aika tylsäksihän varsojen kasvattaminen kävisi, jos olisivat kaikki samasta muotista.
Mutta toki saa lähettää fanipostia! Meillä on hyvin erikokoisia päitä eli eiköhän riimulle käyttäjä löydy! Albert käyttää nyt pony-kokoa ja Ruusalla on talvikarvan päälle pitänyt kaivaa arkistoista cob-kokoinen riimu (siskon heppailuajan tavaroista löytyi 90-luvun Bucas ja se on edelleen aivan käyttökuntoinen).
Oonko ymmärtänyt ihan väärin, jos kysyn, että asuiko ponit jossain Keski-Uudenmaan hoodeilla? Täällä on nimittäin vapaaehtoinen Albertinjärkyttäjä tarjolla, jos välimatka on niin kohtuullinen, mitä oon ajatellut.
VastaaPoistaAlbert se on vaan edelleen niin uskomattoman sievä tyyppi! Ja varsin fiksun hevonalun oloinen.
Voi, olisipa kiva kun pääsisit käymään! Emme kuitenkaan ole Keski- vaan Länsi-Uudellamaalla, pk-seudun kupeessa kuitenkin. Oliko se niin, että olet Porvoosta päin? Sieltä on kyllä päälle 80 km tänne. :(
PoistaJa kiitos kehuista, Albert on minustakin kaunis ja muutenkin ihana.
Porvoosta joo, mutta ei oo yhtään mahdoton matka tuokaan käydä moikkaamassa söpöjä poneja. :D Laita vaikka sähkäriä ollila.reetta(a)gmail.com tai lähesty Facebookissa ja katsellaan, saadaanko aikatauluja yhteen!
PoistaHienoa! Laitan viestiä tulemaan!
Poista