torstai 4. helmikuuta 2016

Ei sittenkään jumppaa

Ruusalla kävi perjantaina osteopaatti, jolta saimme monia jumppavinkkejä. Osteopaatti oli eniten huolissaan takapolvista ja suositteli myös mäkitreeniä.

No, maanantaina otin asiakseni toteuttaa mäkikävelyä, onhan tapani noudattaa viisaammilta saatuja neuvoja liiankin tunnollisesti. Menimme metsään, koska siellä oli edelleen lunta eikä vain jäätä kuten kaikkialla muualla. Poni oli hihnassa, tätikin jalkapatikassa.

Liikuntasuorituksesta tuli vähän pitempi ja rankempi kuin olin etukäteen suunnitellut, mikä osittain johtui ponin itse keksimistä koreografioista. Näihin kuului erinäisiä loikkia ja laukkailuja, kaikenlaista sellaista mitä ei toipilasjalan takia olisi vielä saanut tehdä. Yritykset hillitä ponin riekkumista eivät tuottaneet kovin pitkäaikaista tulosta, etenkään siinä vaiheessa kun omat hermot menivät. Etujalkojen nastabootsitkaan eivät menossa kauan mukana kestäneet.

Kuva ei liity tapaukseen, mutta on kuitenkin samasta ponista samoissa vermeissä. 

Kauhulla odotin, mitä tällaisesta rasituksesta toipilasjalalle seuraisi. Mikä helpotus, kun se vaikutti lenkin jälkeen ihan ok:lta.

Harmi vaan, että viereinen kinttu olikin sitten jotain ihan muuta. Niin muhevaa turvotusta ei kuulkaas ole Ruusa-ponin jalassa ennen nähtykään, jos imppareita ei lasketa. Jänteitä oli vaikea tuntea taikinamaisen turvotuksen alta.

Vaikka Ruusalla on ollut monia jalkavaivoja, sen luut, nivelet, jänteet ja ligamentit ovat aina pysyneet ehjinä. Mutta jos tällaisen turvotuksen alla ei ole mitään rikki niin kannattaisi varmaan laittaa samantien lottokin vetämään. Tilanteen tuoreeltaan tunnustellut tallinpitäjä oli samoilla linjoilla, ei näytä hyvältä, eikä varsinkaan tunnu.

Mitäpä sitä muuta ihminen vapaa-ajallaan tekisikään kuin ramppaisi tallilla käärimässä ponin jalkoja kylmäyspatjoihin, truuttailisi ponin suuhun Metacamia. No eipä juuri mitään.

Kauanko ihminen voi jaksaa jatkuvaa ponillista poikkeustilaa? 

En tiedä, yritän vaan keskittyä kulloinkin käsillä olevaan ongelmaan. Ehkä jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Tai sitten raja siirtyy sitä kauemmas, mitä enemmän on elämänsä eläimeen jo ehtinyt panostaa. Mutta kieltämättä sitä välillä miettii, että alatisairaaseen lemmikkiponiin upotetulla rahalla pitäisi tervettä hevosta maneesitallilla, tai kahta tervettä pikkutallilla. Mutta onhan se sentään söpö.

Koska en ole kuitenkaan ihan suorilta valmis kaivamaan ponille kuoppaa, tein kuten aina ennenkin eli soitin eläinlääkärille. Sain ajan ensi tiistaille. Viikkokin on tässä tilanteessa pitkäntuntuinen aika odottaa, mutta odottaa pitää. Paksun turvotuksen läpi ei ultrakaan näe.

Sitä on taas, vaikkakin tässä kuvassa on pakkaslunta.
Hyvä blogi on kuulemma positiivinen, joten seuraavaksi seuraa positiivisuutta. Nimittäin turvotus on jo tuoreimmasta vammajalasta laskenut. Myönteinen juttu on sekin, että se aiemmin tutkittu vasen etujalka on nyt ulkoisesti tarkasteltuna priimakunnossa.

Lisäksi hyvä juttu kengättömän kannalta on se, että tuli taas lunta. Nuoskalumi tarttuu jäähän kuin räkä, joten pahin (ponin) liukastumisen pelko on ainakin hetkeksi väistynyt.

Tiistaina ponilla piti olla kengitys, jotta saataisiin vähän järeämpää liukkaudenestoa alle. Viikon varoitusajalla sain sovittua ajan eräälle kengittäjälle, joka on keskimääräistä taitavampi ilmestymään paikalle sovittuun aikaan. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan tullut. Syytä ei liene asiallista julkistaa, mutta sanottakoon, että ei häntä voi peruutuksesta syyttää.

Ruusan kannalta kengittäjän estyminen ei ehkä tullut kovinkaan huonoon saumaan. Sen on ehkä nyt tilsakelien tultua parempi olla potentiaalisesti risan kinttunsa kanssa paljain jaloin.

19 kommenttia:

  1. Voi ääh, mikä tuuri! Tsemppiä, toivotaan ettei nyt mitään hurjan vakavaa olisi kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuriahan meillä riittää, huonoa nimittäin. Toivotaan, että tästä(kin) kuitenkin selvittäisiin säikähdyksellä.

      Poista
  2. Voi ei! Toivottavasti ei olisi mitään pahempaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa pitää. Mutta kyllä tuntui pikkuisen epätodelliselta, että kun yksi jalka alkaa olla kunnossa niin toinen prakaa.

      Poista
  3. Voi ei :(
    Ihan uskomatonta, miten teillä riittääkin vastoin käymisiä toisensa jälkeen... peukkuja ja tsemppejä ja mitä nyt vaan toisi edes ripauksen onnea mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä riittää kyllä. Olen kovasti miettinyt, teenkö jotain niin väärin, että koko ajan jotain on pielessä. Yrityshän on kova, siis tehdä oikein.

      Poista
    2. Ruusa ei vaan ole syntynyt niiden onnekkaiden tähtien alla... paitsi omistajan suhteen. Suurin osa olisi luovuttanut jo aikaa sitten.
      Tule ratsastamaan Giolla joku päivä! Ihan ohi aiheen tämä siis.

      Poista
    3. Kiitos kauniista sanoista. Joko se Gio on sellaisessa koulutusvaiheessa, että sen selkään uskaltaa tumpelonkin päästää? Täytyypä tarttua tarjoukseen, jos näin on. :)

      Poista
  4. Olen tässä oman murheenkryynin kanssa suunnitellut muuttoa täysihoitotalliin..sellaiseen, jossa oikeasti tarjotaan koko paketti eikä tarvi ajatella itse. Joten I feel you, jälleen kerran =(

    Ps. Hyvä blogi on rehellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuollainen todellinen täysihoito kuulostaisi kyllä hyvältä. Mahtaisi kyllä olla kallis ratkaisu. Toisaalta murehtisiko sitä sitten sitä, että hoidetaankohan se kullannuppu varmasti juuri niin kuin pitää...

      Toisaalta tykkään kyllä hoitaa ponini ihan itse, mutta kun tallille on melkein 40 km suuntaansa niin jatkuva ajelu sinne ryydyttää.

      Poista
  5. On kyllä ihan kohtuutonta, miten paljon teitä jaksetaan koetella :( Tsemppiä ja Ruusalle malttia parantelun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuuttomalta tämä kyllä tuntuukin. Mitään en toivo niin kovasti kuin että saisin harrastaa terveen Ruusan kanssa. Ei taida tapahtua sellaista.

      Poista
  6. Ei ole todellista, miten käsittämättömän paska säkä! Toivotaan, että säikähdys on suurempi kuin vahinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina voi toivoa, ainakin siihen asti kunnes mahdollisesti karu totuus paljastuu.

      Poista
  7. Toivottavasti olisi nyt vaan joku typerä kolaus tai vaikka venähdys eikä sen vakavampaa. Meillä muuten on tuolla lumen alla jää, ihan hemmetin petollinen tuo keli nyt vasta onkin...

    Ja rehellisyyttä arvostan minäkin, ihkudaat on ehkä toisten mieleen mutta kun aika harvoin tämä laji on ihan vain onnea, autuutta ja kermakakkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta.

      Täälläkin tuli lunta jään päälle, mutta tuolla metsässä ei ollut lumi sulanutkaan jääksi kuin paikoin. Siellä ei ollut niin tampattua polkuakaan. Mutta kentälle tuli jään päälle lumi ja se on kyllä petollinen. En uskaltaisi Ruusan kanssa sinne nyt.

      Ei ole jatkuvaa onnea harrastus, mutta olisiko liikaa pyydetty, jos edes joskus? (No, kyllähän meilläkin on hyvät hetket olleet, muuten en olisi varmaan näin kauan jaksanut lyödä päätä seinään.)

      Poista
  8. Eikä. :( Täältäkin peukut pystyyn, toivottavasti selviätte ihan vaan säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen myös miettinyt, onko tässä nyt joku maailmankaikkeuden viesti, että kannattaisi jo luovuttaa.

      Poista