Kyseinen luento oli Kirkkonummella menneenä lauantaina. Siellähän oli paikalla vaikka ketä hyvinä koutseina tunnettuja tyyppejä. Luennon piti urheilupsykologi Anna Andersén, joka myös askellajivalmentajana tunnetaan.
Mindfulnessissa on tietystikin ideana tietoisuustaidot ja hetkessä eläminen. Se, että tunnistetaan omat ajatukset ja tunteet sekä hyväksytään ne. Ei ollenkaan anneta aivojen lähteä sellaiseen hötkyilyyn kuin esim. allekirjoittaneen harmaalla aineksella on enimmäkseen tapana. Että ajatukset juoksevat kovasti tilanteiden edelle ja yleensä nimenomaan negatiivisessa mielessä.
Mia-opekin on kuulemma tullut siihen tulokseen, että mieli on ratsastuksessa itse asiassa kaikkein tärkein osa-alue. Fysiikka ja tekninen osaaminen tulevat vasta sen jälkeen.
 |
| Mikähän on ratsastajan mindfulnessin taso tässä kuvassa? Epäilemättä jonkin verran zenimpi kuin kyseisellä yksilöllä keskimäärin. Kuvassa on siis Ruusan emä G, jos joku ei vielä ole tätä kuvaa nähnyt. Voi, miten on ikävä tämän ponin selkään. |
Erityisesti Anna Andersénin luennolta jäi mieleen tunteet, niitähän ihmisellä nimittäin riittää.
Tunteista erityisesti jännitys ja pelko ovat edelleen vähän tabuja. Ainakin silloin, kun minä aloitin hevostelun, oli tapana korostaa, että jos pelottaa, niin sitä ei saa missään tapauksessa näyttää hevoselle. Mutta, kuten varmaan jokainen on havainnut, peittäminen ei poista tunnetta eikä estä sitä leviämästä esim. hevoseen.
Jokainen pelkää joskus. Kuten luennolla olleet pitkän linjan ammattilaiset totesivat, jos ei pelkää niin ei ole paljon kokemustakaan. Joskus pelko on vain tervettä.
Sen sijaan, että jännityksen tai pelon pyrkii vaimentamaan, olisi Anna Andersénin mukaan tärkeää tunnistaa, sanoittaa, ulkoistaa ja hyväksyä tunne. Tunne ei nimittäin katoa sitä peittelemällä, vaan nimenomaan tutkailemalla ja sanoittamalla.
 |
| Tilanne, jossa tätiä jännitti, vaikka poni oli ihan kiltti. Tälläkin ponilla ratsastamista on kyllä ikävä. Se on sentään käsittääkseni yhä elossa. |
Ihmisen aivot ovat tavallaan kolmiportaiset. Vanhimmat ovat ns. liskoaivot, joissa ovat eloonjäämisen kannalta olennaisimmat toiminnot, kuten kauhusta jähmettyminen. Liskoaivojen tärkein osa on mantelitumake, jota on kutsuttu myös tunneaivoiksi. Liskoaivojen hormoneja ovat adrenaliini ja kortisoli, stressihormonit.
Aivojen toinen "kerros" on nisäkäsaivot, joissa asuu turvallisuuden tunne, ja kolmas ihmisaivot, joiden tehtävä on kaikenlainen tiedollinen ajattelu. Nisäkäsaivoissa erittyy oksitosiinia ja ihmisaivoissa dopamiinia.
Kun ihminen jännittää tai pelkää, tunne tulee liskoaivoista. Jos ihmisaivot yrittävät sivuuttaa tätä informaatiota, liskoaivot lisäävät pökköä pesään: etkö huomaa, vaara uhkaa! Lopputuloksen varmaan tietää jokainen kisajännityksestä kärsivä: radalla jähmettyy, ei kykene ratsastamaan, kaikki energia menee tilanteesta selviytymiseen. (Arvatkaa, miksi en ole koskaan toden teolla innostunut kisaamisesta, vaikka se ajatuksen tasolla kiehtookin.)
On kuulemma vallan tutkittua, että jos koemme meitä arvioitavan negatiivisesti, emme kykene hienomotoriikkaan. Varmaan jokainen arvaa, miten tällainen hienomotoriikan puute vaikuttaa hevosen selässä. Ei tule mitään, niin. Ja sittenhän ennakko-oletus negatiivisista arvioista toteutuukin, ainakin jos ollaan kisakentillä.
 |
| Esimerkki tilanteesta, jota helpottaa, jos ihminen ei häsää. |
Mutta tietysti kaikessa tällaisessa on aina joku catch.
Ei pysty ihminen tällaiseen, jos se ei harjoittele. Päivittäin pitäisi kuulemma treenailla mindfulnessia esim. 20 minuuttia kerrallaan muutamia kertoja päivässä. Tai ainakin 10 minuuttia. Argh, sanoo ihminen, joka joogastakin jättää loppurentoutukset tekemättä, koska ei ehdi. Eikä nykyisin kyllä ehdi sitä joogaakaan.
Harjoittelemalla kuitenkin on kuulemma mahdollista heikentää mantelitumakkeen, niiden liskoaivojen, toimintaa. Jopa ihan fyysisesti pienentää aivojen uhkakeskusta.
No, luennolla tehtiin pari harjoitusta, jollaisia siis pitäisi toistella kotonakin. Ensimmäinen oli sellainen muodollinen harjoitus.
Piti istua ryhdikkäänä silmät kiinni, tai saivat ne olla aukikin, ja keskittyä ensin ottamaan kiinni ajatuksista. Mitä ajattelen juuri nyt? Sitten hyväksyä, että tällaista päässä nyt pyörii. Seuraavaksi sama tehtiin tunteiden ja hengityksen kanssa. Yllättävän vaikeaa.
Asento on harjoituksessa tärkeä, siinä missä aivot vaikuttavat kehoon niin kehokin vaikuttaa aivoihin. Eräs valmentaja kertoikin luennolla, että pelkäävän ratsastajan pelko vähenee yleensä dramaattisesti, jos hän saa hevosen selässä kehonsa ryhtiin.
Anna Andersén totesi, että katseen pitäminen hiukan horisontin yläpuolella saa ihmisen tuntemaan olonsa itsevarmaksi, alaspäin katsominen ja kyyristely epävarmaksi. Tämä pätee nelijalkaisen kyydissäkin.
 |
| Missäs se katse taas onkaan? |
Yksi harjoitus oli myös hengitysharjoitus: piti seistä ja keskittyä hengittämään syvään ikään kuin mahan sisään, kuin täyttäisi sen sisällä olevaa ilmapalloa. Jo tämä laskee merkittävästi stressitasoa.
Tällaisia harjoituksia kannattaisi Anna Andersénin mukaan tehdä joka päivä, kun esim. töistä ajelee tallille. Kiireisenä ja kireänä kun ei hevosympäristöön ole kovin suositeltavaa astella.
Tallilla kannattaa jatkaa harjoitusta hevosen kanssa: silittää se läpi, keskittyä kiitollisuuteen ja onneen siitä, että saa olla hevosen kanssa. (Kieltämättä tässä kiitollisuuspuolessa olisi juuri tällä hetkellä vähän työstämistä.) Keskittyä rakastamaan hevosta. Tällä tyylillä sitten pitäisi treeninkin luistaa paremmin.
 |
| Kuvassa kiitollinen poninomistaja ja sen poni, joka todennäköisesti ei ymmärrä olla kovinkaan kiitollinen. |
Harjoittelimme pikaisesti myös myötätuntoa - itseä kohtaan. Kuinka tärkeää, ja kuinka vaikeaa!
Kuitenkaan mokissa ei kannattaisi jäädä vellomaan eikä omaa minuuttaan niihin ripustaa. Myötätuntoharjoituksessa piti tiedostaa negatiiviset ajatuksensa ja hankalat tunteet ja se, miten ne ilmenevät kehossa. Sitten piti silitellä itseään (oksitosiinin erityksen käynnistämiseksi). Lopuksi oli sitten se vaikein kohta, tunteiden hyväksyminen ja myötätuntoinen sisäinen puhe.
Muutkin mokaa, sanoo laulukin.
P.S. Tässä oli tietystikin vain pintaraapaisu luennon aiheista. Kannattaa mennä kuuntelemaan, jos aihe kiinnostaa.
Paitsi ettei taidotkaan riitä, on juuri tuo liskoaivotilanne oman kilpauran edessä. Ei toivoakaan, että muistaisin helpointakaan kouluohjelmaa ulkoa. Ei toivoakaan, että muistaisin esterataa ennen iltapäivää. Kun joskus mietin vammaisratsastajaksi hakeutumista, ystäväni huomautti, että kannattaa sitten heti hommata semmoinen huutaja, muuten ei tule mitään. Varmaan olisi ihan hyvä jossain kohtaa ylipäätänsä opetella ratsastamaan =D Mutta kuten joogan loppulämmöt, ei pysty, ei kykene.
VastaaPoistaSama homma täällä. Menen lukkoon ihan välittömästi, kun ajattelen olevani kisoissa.
PoistaTai no, pienissä seuraestekisoissa olen jokusen kerran käynyt ja jopa kerran sijoittunutkin - vaikka olin lähellä unohtaa radan. Estekisoissa jännitys ei niin pahasti pilaa suoritusta, mutta koulukisoista ei tule yhtään mitään.
Silti aina salaa haaveilen, että alkaisin kisata. Ehkä sitten joskus, jos on jotain taitoa, mitä esitellä...
Tää mindfullness on varmaan vähän niinku ratsastajan muu fyysinen harjoittelu. Joskus männäaikoina oli ihan ylivoimainen ajatus että tarttis jaksaa vielä puntillakin käydä paskanlappamisen ja ratsastamisen päälle. Nyt sentään jo suurikin yleisö tietää, että hyvä ratsastaja tekee muutakin kuin ratsastaa (eri asia on, totetuttaako). Itsekin vähän salaa itseltäni pidän lankkua ja venyttelen lonkkia samalla kun rakennan toisella kädellä legolinnaa lapsen kanssa. Mutta että vielä pitäisi jaksaa ja muistaa istua hiljaa ja hengittää ja keskittyä itsensä silittämiseen? ... ehkä sitten ensi viikolla.
VastaaPoistaEi vaan, en siis yhtään vähättele aihetta, tää on superkiinnostavaa ja olen aivan samaa mieltä siitä että kun aivot on oikeassa asennossa, tulee fysiikka kaikkine puutteineenkin yllättävän hienosti perässä. Mutta tähän tulee sellainen samanlainen vastustus kuin tuli aikanaan tuohon muuhun oheisharjoitteluun. Ehkä viisi vuotta eteenpäin ajassa niin kaikki vaan mindfullailee taukotuvassa ennen harjaamaan menoa :D
Tämä mindfulness on sillä tavalla minulle vaikea aihe, että se tuntuu muoti-ilmiöltä. Ja toisaalta siksi, että jonkun pitää opettaa meille rauhoittumista ja hetkessä elämistä. Tuntuu, että sellainen pitäisi osata ihan luonnostaan.
PoistaMutta kuten todettua, ei tällaisten taitojen harjoittelu minulle pahaa tekisi. Ja ihmismieli noin muutenkin on aina kiinnostanut. On ihan käsittämätöntä, miten paljon on kiinni ihan pääkopan sisällöstä. Paljon.
P.S. Ihailen kykyäsi multitaskaamiseen sekä myös lankuttamiseen, itsehän en edelleenkään löydä aikaa edes sille oheisliikunnalle...
Minusta mieli ja fysiikka on iloisesti sekamelskassa oleva kokonaisuus, kuitenkin niin päin, että riittävän hyvä fyysinen kunto ja suorituskyky _vapauttaa_ ihmisen aivoille enemmän kapasiteettia toimia. Tunnetilat epäonnistuminen, pelko, turhautuminen ovat kovin tuttuja varmasti varsinkin kisaradoilla, mutta jos ratsastajan fyysinen kunto ja kyky on riittävän hyvä, ei tuo mielen muutoin salpaama hengitys ja maitohapot pääse täysin estämään kroppaa toimimasta. Ja vastavuoroisesti; kun jaksaa ratsastaa ja istua tuskailematta kaiken muun pahan lisäksi omaa voimattomuutta, voi keskittyä olennaiseen, eli hyväksymään epäonnistuminen ja keskittymään seuraavaan asiaan.
VastaaPoistaKyllähän sitä niin sanotaan, että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Ja mieleenkin voi vaikuttaa ruumiin kautta, sitä tässä tekstissä vain vähän sivuttiin mutta vastahan sitä oli joku juttu siitä, että masennustakin voidaan hoitaa hikiliikunnalla.
PoistaMutta silti mieli voi kyllä jyrätä koko fysiikankin. Tästä ääriesimerkki ovat psykosomaattiset sairaudet. Esim. paniikkihäiriö voi olla niin paha, ettei ihminen kykene olemaan pystyasennossa ollenkaan.
Voi, olipas itselleni sopivia harjoituksia. Pitäisi kyllä jaksaa vääntää mielikuvaharjoittelua. Katri Syvärisen nettikurssi, joka oli jotenkin kisajännitykseen liittyvää, oli tosi hyvä ja otinkin kaikki mp3-mielikuvaharjoitukset soittimeen ja niitä välillä kuuntelen kuulokkeilla. Olisin varmaan hyvä hypnotisoitava, sillä heti on kuola poskella, kun niitä kuuntelee. :D
VastaaPoistaItsellä kyllä aina tuo korvien väli määrää millainen ratsastuskerta on edessä, mikä on tosi ärsyttävää. En tiedä opinko koskaan mitenkään mielenhallintaa... Mutta jos yrittäisi tuota joka päivä harjoittelua, vaikka ennen nukkumaanmenoa niin varmasti siinäkin voisi kehittyä.
Mukavaa kevään odotusta!
Kiva jos auttoi! Netistä löytyy tarkemminkin kuvailtuna noita mindfulness-harjoituksia ja jotain videoitakin voi löytyä. Ainakin mielenterveysseuran sivuilta sellaisia löysin, kun googletin 'mindfulness'.
PoistaHevonen on kyllä sellainen peili ihmisen mielelle, että melkein hirvittää. Ei tarvitse mennä edes selkään asti.
Anna on pitänyt meidän ratsastusseuralle oman privaattisession, peukutan täysillä. Tuo silittely olikin mulle uusi juttu.
VastaaPoistaKaikki tällainen keskittyminen ja rauhoittuminen on nykyihmiselle kovin hyödyllistä oppia.
PoistaTämä silittelyjuttu oli tosiaan joku oksitosiinin tuotantoon liittyvä. Ja, kuten yleisöstä huomautettiin, toimii hevosilla samalla lailla. Silittäminen, ei taputtaminen.