Opetusta etänä - eläköön teknologia

Kyllä on kuulkaa nykyteknologia ihmeellistä. Wannabe-ratsastaja voi olla vaikka nyt Huittisissa ja opettaja esimerkiksi nyt vaikka jossain päin Kaliforniaa, ja silti ope voi aivan pätevästi opettaa wannabe-ratsastajaa ihan reaaliajassa.

Näin tapahtui Alexander-tekniikkakurssiviikonloppuna, kun pääsin viikonlopun päätteeksi kokeilemaan etätuntia. Wannabe-ratsastajan sijainti oli siis Balanssiin-hyvinvointitila Huittisissa, ja opettaja, Katariina Kaartinen-Alongi, oli kotonaan Kaliforniassa. Ratsuna toimi yksi Balanssiin-tilaa pitävän Tiina Hurstin hevosista, hieno 25-vuotias Jarco-ruuna.

Etäratsastustunnin mahdollisti todellakin IT-ajan ihme, moderni tekniikka. Balanssin maneesissa on nimittäin FilmMe-tekniikka eli kamera, jonka ratsastaja voi panna kuvaamaan itseään rannekkeen nappia painamalla. (Kaikkien ratsastajien ei-ratsastavat siipat kiittävät, ei enää tuntikausien seisoskelua kamera kädessä haukotellen!)

Nauhoitusavun lisäksi FilmMe:tä voi käyttää myös reaaliaikaiseen nettilähetykseen - ja sitä ominaisuutta tässä nyt testattiin. Alkuun Katariina ei saanut meitä näkyviin omalle koneelleen. Mutta siitä selvittiin asiakastuen avulla ja ilmestyimme Katariinan ruudulle.

Lähetyksessä on mukana ääni, mutta vain yhdensuuntainen. Jotta ratsastaja kuulisi opettajan kommentit, tarvitaan puheyhteys. Se hoidettiin FaceTime-nimisellä sovelluksella, puhelinlaitteella ja handsfreellä.

Puheyhteys toimi ihan kuin olisimme keskustelleet tavallisten suomalaisten liittymien välillä. Videoyhteydessä sen sijaan oli hiukan viivettä, parhaimmillaan kaiketi ehkä sekunnin verran. Välillä kuva kuitenkin kuulemma hyytyi ja viive kasvoi hetkittäin jopa noin 10 sekuntiin.

Oli aika veikeää ratsastella yksin hienossa maneesissa ja kuulla Katariinan neuvot korvanapista. Peileistä ihailin omaa menoani, kyllä se ihan komealta näytti, kun oli hieno hevonen alla. Valitettavasti livelähetykset eivät kuulemma tallennu mihinkään eli en voi teille nyt todistaa, että ihan kivasti meni - alkukankeuden jälkeen. Tällä kertaa en muutenkaan keksinyt tekstiin kuvitusta. Sori siitä.

Etätunnilla selvisi, että wannabe-ratsastajan jalat alkavat olla jo aika hyvin siellä, missä pitää. Hiukan piti reisiä alkuun nostaa taaemmas satulassa ja muistaa, että polven pitää osoittaa alaspäin, reiden halata hevosta.

Ja kun istunta - edelleen väistämättä jossain kohdassa - kosahtaa, kosahdus alkaa edelleen reiden nousemisella.

Mutta koska alaosasto alkaa olla jo jollain mallilla, olemme päässeet istuntaremontissa kohtaan, josta 1,5 vuotta sitten kuvittelin voivani aloittaa: käsiin - hartioista lähtien.

Oli hienoa päästä oikealle ratsastustunnille heti alexander-tekniikkakurssin perään. Kurssilla nimittäin kovasti mietin, miten saan rentouden yhdistettyä ratsastuksessa tarvittavaan (vatsa)lihastyöhön. Alexander-tekniikkakurssilla löytynyt hengityksen vapautuminen hartioita rentouttamalla kuulosti Katariinasta siltä, että tässä ollaan nyt jonkun suuren oivalluksen äärellä.

Katariina kehotti minua levittämään vähän kyynärpäitä ulospäin, ajattelemaan kainaloita suuremmiksi. Ja kas, ylävartalo ja käsi rentoutuivat huomattavasti.

Kevyessä ravissa meno tuntui etätunnilla jo kovinkin miellyttävältä. Onnistuin jopa lisäämään keskivartalon lihasten ponnistusta ilman, että koko ylävartalo ja kädet menivät lukkoon. (Ponnistus-termi on selitetty täällä.)

Paras lopputulos tuli, kun yhdistin ponnistukseen alexander-kurssin oivallukset olkapäiden rentouttamisesta ja "venyttämisestä" sekä ajattelin käsien lähtevän alaselästä. Kun pidin kyynärpään rennosti vähän ulospäin ja alaselän sekä -vatsan tiukkana siirtymässä käynnistä raviin, hevonen alkoi yhtäkkiä ravata ihan eri tavalla. Sen liikkeeseen tuli sellaista jäntevyyttä ja joustoa - väittäisin, että selkä nousi.

No, mikä oli tuomio etätunnille, kysyy ehkä lukija tässä vaiheessa.

Olimme Katariinan kanssa molemmat sitä mieltä, että virtuaalitunnitkin ovat vaihtoehto - livetapaamisten välille. Ihan vieraita oppilaita Katariina ei uskonut tällä tapaa voivansa ottaa, hän kun tykkää opetuksessaan näyttää asiat kädestä pitäen. Mutta kun termit ja tavat ovat jo oppilaalle tuttuja, oppeja voidaan verestellä vaikka sitten 9000 kilometrin päässä toisistamme, suullisten ohjeiden avulla.

Ihmeellistä on nykyteknologia!