tiistai 15. joulukuuta 2015

Hyvän mielen hevonen

Melkein mikä tahansa tallipäivä marraskuussa (joka on jatkunut vahvasti joulukuunkin puolella): harmaat pilvet roikkuvat taivaalla, vettä on tullut monta päivää kuin esterin takapuolesta ja muovannut tarhan portille mudasta upottavan suon. Tallireissu alkaa ojankaivuulla, että saisi vähän vettä valutettua pois tarhasta.

Sitten tulee vuokrahevosen vuoro.

Tamma antaa nätisti kiinni tarhasta, Portilla ei nyi mihinkään suuntaan vaan lempeästi katsellen odottaa, että täti sulkee portin. Seuraa löysällä narulla talliin, jossa seisoo naruissa rauhallisena, mutta virkeänä. Kuolaimet ottaa suuhun itse ja pitää pään alhaalla, että pätkäratsastaja saa soljet kiinni.


Ratsailla vuokrahevonen kuuntelee istuntaa herkällä korvalla, ei ole koskaan raskas sen enempää jalalle kuin kädellekään. Tekee sen, mitä ymmärrettävästi pyydetään, eikä kehittele omia koreografioita.

Kun on tällainen vuokrahevonen, mieli ei mene mustaksi vaikka sataisi tai vaikka omalla ponilla olisi terveydessä sanomista.

Sellainen on vuokrahevoseni, todellinen hyvän mielen hevonen.

Nyt kun olen saanut omistajalta luvan kirjoitella vuokrahevosesta niin se varmaankin näkyy silloin tällöin täälläkin. Eli saanko esitellä: Veera, ponin tarhakaveri ja ponitädin harrastuskaveri. Ratsastusmielessä olemme tehneet tuttavuutta nyt pari kuukautta.

Se ei ehkä näytä isolta ilman vertailukohtaa, mutta sen säkä on oikeasti 174 cm. 


11 kommenttia:

  1. Nelijalkainen hyvän mielen tuoja - ja vielä noin sympaattisen oloinen kaveri - kelpaisi tännekin <3 Mistä näitä saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mistä saa, tämä sattui ihan sattumalta samalle tallille. Tämä hevonen on kyllä aika lailla pelastanut syksyni, kun ainakaan ratsastuspäivinä ei tarvitse lähteä tallilta allapäin, vaikka ponin kanssa olisikin vastoinkäymisiä.

      Poista
  2. Ooo jättiläisheppa! Miten mukavaa että olet päässyt ratsastelemaan hyvän mielen hevosella, niitä todella tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso se kyllä on! Ensin en oikein uskaltanut kysyä sitä vuokrahevoseksi, kun ajattelin, että se on minulle liian iso. Mutta kun se on kevyt ratsastaa ja sillä on aika tasaiset liikkeet istua niin selästä käsin se tuntuu ihan sopivalta. :)

      Poista
  3. Ihana hyvän mielen heppa. Sellaisia tarvitaan, ettei harrastus käy liian ankeaksi. :) Sympaattisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tarvitaan hyvää mieltä. Ja ratsastusharrastukseenkin tulee lisää intoa, kun saa onnistumisenkin tunteita välillä.

      Poista
  4. Tarvitsetkin juuri tuollaisen, hyvän mielen hevosen :)
    Se on muuten jännää kuinka erilaiset ihmiset nauttivat ja tarvitsevat erilaisia hevosia. Komea tamma, jessus se on iso. Täytyy yrittää tulla joskus katsomaan, Ruusaa kanssa tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeseen tulee tosiaan. Tämä on tähän saumaan juuri passeli hevonen. Minä olen kyllä tykännyt aika monenlaisista hevosista, Aissistakin tykkäsin kovasti, vaikka se oli sitten taas ihan toisenlainen. Mutta nyt on kiva kun nuoren vastapainoksi on tällainen tasainen tätiratsu. :) Tule ihmeessä käymään.

      Poista
  5. Voi miten symppis hevoskaveri! :)

    VastaaPoista