maanantai 27. huhtikuuta 2015

Myöhästyneet kuvaterveiset ponioripäiviltä (sunnuntai)

Ponioripäivillä näkyy yleensä kolmenlaisia poneja: 1) upeita ilmestyksiä, joista heti arvaa, että läpi menee, 2) edellisen vastakohtia, joita on ilmeisesti kotona katsottu vahvasti ruusunpunalla värjättyjen linssien läpi ja 3) hienoja potentiaalisia ruunia.

Kolmesta ryhmästä vähiten on yleensä niitä upeita jalostusoreja (koska niitä nyt vain on vähiten ylipäätään) ja eniten hienoja ruunia.

Tosin on myönnettävä, että raja hienon ruunan ja jalostusoriin välillä on joskus hyvinkin pienestä kiinni, ja silloin katsoja voi yllättyä ponin sijoittumisesta rajan jommalle kummalle puolelle. Vielä on tädin ponisilmässä rutkasti parantamisen varaa. Ja mikäs sen parempi paikka opiskeluun kuin oripäivät.

Tämänvuotiset ponioripäivät, viikko sitten järjestetyt, eivät pettäneet odotuksia. Kaikkia kolmea tyyppiä näkyi, ja jokunen yllätyskin.

Kävin vain sunnuntaina, koska vain sunnuntaina oli welshejä. Mutta kun on ajettu 1,5 tuntia suuntaansa Ypäjälle, siellä sitten tönötetään ja katsellaan muutkin rodut.

Ja kyllä muuten kannattikin jäädä, koskapa etenkin new foresteissa oli pari sellaista helmeä, että huhhuh. Toinen niistä helmistä, Wig-Wam Bam, olikin päivän ainoa ykköspalkittu.

Wig-Wam Bam sai orilautakunnalta tällaisen sanallisen arvostelun: "Ryhdikäs poni, jolla on erittäin hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Säkä on pyörä ja matala. Ylälinja on lihaksikas, lapa on hyväasentoinen. Rungossa on hyvä syvyys, takaosa on lihaksikas ja lautanen on pitkä. Etujaloissa on hieman hento luusto ja pienet nivelet. Oikea etujalka ja molemmat takajalat ovat suppuvarpaiset. Käynti on tarmokasta, hieman kiireistä. Ravi on aktiivista ja tahdikasta. Laukka on energistä ja hyvin pyörivää. Rakennepisteiden keskiarvo 7,86."
3-vuotiaasta Snowberry Atonista tykkäsin erityisesti - siinä oli iso annos tietynlaista säihkettä.

Ja liikettä. Moni welsh kalpenisi tuon forestimaailman liikeihmeen rinnalla - nuorimies saikin ravista "vaatimattomasti" arvosanan 9,5. Luulen, että puoli pistettä meni siksi, että forestien ei oikeastaan kuuluisi liikkua niin näyttävästi. Mutta silti. Huhhuh.

En osannut ottaa hyvää kuvaa Snowberry Atonin liikkeistä. Ehkä tämä huono kuva jotain kertoo. (Jos näkisin tämän kuvan muualla ja joku sanoisi, että tässä on C-sektion welsh, täydestä menisi.)

Snowberry Aton: "Erittäin hyvinkehittynyt poni, joka saisi olla sopusuhtaisempi (runko/jalat). Sillä on ilmeikäs pää. Kaula on raskas ja alhaalta liittyvä, pään ja kaulan liittymä on paksu. Sillä on pitkä lapa, pyöreä lyhyt säkä. Pitkä lanne. Pitkä, lihaksikas lautanen. Jaloissa on hento luusto. Etuvuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Takaa suorat liikkeet. Käynti on matkaavoittavaa, irtonaista ja tahdikasta. Ravissa on erittäin hyvä mekaniikka. Liike on isompi kuin rodulle on ominaista. Laukka on tarmokasta ja hyvin pyörivää. Rakennepisteiden keskiarvo 7,86.".
Connemaroissakin tykkäsin siitä ainoasta, joka palkittiin. Tälläkin hienolla, Bork's Codylla, oli nätti pää, vaikka se ei tuossa rakennekuvassa pääsekään oikeuksiinsa.

Se kiva connemara, Bork's Cody: "Oriilla on hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula, jossa on hyvä ylälinja. Säkä on pitkä. Sillä on pysty lapa. Lautanen on lihaksikas, voisi olla pidempi. Jaloissa on hyvä luusto. Liikkeet ovat edestä suorat. Oikea takajalka pihtinen. Käynti on matkaavoittavaa, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on hieman maahansidottua. Laukka on melko matkaavoittavaa, mutta etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,86".
Ai niin, ja ne welshit, nekin olivat tietysti hienoja. Kukaan ei ollut ns. katastrofi, vaikka kaikki eivät olleetkaan ihan parhaimmillaan.

Minusta upein oli Cloudberry Royal Domperignon. Siinä vaan on sitä jotakin.

Cloudberry Royal Domperignon: "Ryhdikäs, hyvinkehittynyt ori, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on hyvä ilme ja hyvänmuotoinen kaula. Lanne on pitkä. Sillä on lihaksikas lapa ja lihaksikas takaosa. Jaloissa on hieman hento luusto. Etusääret ovat supistuneet. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Kinner on pieni. Liikkeet ovat takaa suorat. Käynti on hieman kiireistä. Ravi on tahdikasta, vielä hieman tasapainotonta. Laukka on tarmokasta, vielä hieman tasapainotonta. Rakennepisteiden keskiarvo 7,64".
Ehkä vähän yllätti, miten malliikkaalta näytti nuori B-welsh Blackriver's Gregory. Yllätys tämä oli siksi, että en ole kiinnittänyt siihen aiemmissa näyttelyissä juurikaan huomiota, vaikka suvusta tykkäänkin. Ponilla oli minusta erityisen hieno kaula.

Blackriver's Gregoryllä on puolet päästä valkoista. Arvostelu: "Jalo poni. Sillä on pitkä kaula, hyvä säkä ja pitkä lapa. Lanne on pitkä ja lautanen on luisu. Etujalat ovat piirteettömät ja hajavarpaiset. Liikkeet ovat ahtaat edestä. Takaa ahtaat liikkeet käynnissä ja pihtiset ravissa. Käynti on tarmokasta, saisi olla matkaavoittavampaa. Ravi on tahdikasta ja kevyttä, vielä voimatonta. Laukka on aktiivista ja tasapainoista. Oriilla on yhteistyöhaluinen luonne. Rakennepisteiden keskiarvo 7,55"

Kolmas - ja rodun parhailla pisteillä - palkittu oli welsh mountain -ori Moondelight Tameron, ei mikään yllätysnimi. Yllätys olisi ollut, jos se olisi jäänyt ilman palkintoa, koskapa se on moneen kertaan näyttelyssä loistanut ja valittu kertaalleen myös Vermon poninäyttelyn parhaaksi Suomessa syntyneeksi nuoreksi.

Moondelight Tameron: "Oriilla hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Lapa voisi olla pidempi. Lanne on pitkä, takaosa on lihaksikas. Jaloissa on hyvä luusto. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat. Kinner on kiverä ja liikkeessä takaa pihtinen. Käynti on irtonaista, aktiivista ja tahdikasta. Ravi on takaa aktiivista, voisi olla irtonaisempaa edestä. Laukka on ilmavaa ja rytmikästä, vasen laukka on parempi kuin oikea. Rakennepisteiden keskiarvo 7,77"

Se kyllä yllätti, että mainitun kolmikon lisäksi muita welshejä ei tällä kertaa palkittu. Ei edes 3-vuotiaana ykkösellä hyväksyttyä B-welshiä Jedidjan Aabrahamia.

Jedidjan Aabraham esitettiin myös ratsain. Arvostelu: "Ponilla on selvä rotuleima, orileima on puutteellinen. Sillä on kaunis pää. Kaula on suora. Lapa on pitkä, mutta pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas, mutta lautanen on suora. Jaloissa on hyvä luusto, liikkeet ovat suorat. Käynti on tahdikasta, saisi olla irtonaisempaa ja matkaavoittavampaa. Ravi on melko tahdikasta, mutta ei käytä runkoaan ja niveliään riittävästi. Laukkaa suorin jaloin. Rakennepisteiden keskiarvo 7,0." 

Netin syövereistä olen oripäivien jälkilöylyissä bongannut monenlaisia salaliittoteorioita poniorien saamista pisteistä. Että ne olisi päätetty etukäteen ja ei-mieluisten riviin väkisin ympätty joku alle seiska. (Jos joku arvosana on alle 7, ori jää palkinnotta vaikka muut olisivat ysiä.)

Hippos-tuomareiden skaala on toki jalostusorikandidaatteja tarkastellessa katsoessa selvästi tiukempi kuin muissa näyttelyissä, mutta kyllähän jalostusoriin pitääkin olla erityisen hyvä poni. Nuorten näyttelyissä ykkösiä napsineista poneista hyvin harva on ykkösen jalostusori.

Ja orilautakuntahan voi arvioida vain sitä, mitä edessään näkee. Jos ori tärkeänä päivänään jättää esimerkiksi upeat raviliikkeensä vakan alle, orilautakunta ei voi antaa sille hyvää arvosanaa, vaikka sen jokainen jäsen olisi nähnyt saman oriin aiemmin liikkuvan jumalaisesti.

Otetaan nyt esimerkiksi minusta hieno WM-ori Moondelight Honeybuzzard. Minulla ei sen aiempien näyttelyesiintymisten valossa ole epäilystäkään siitä, etteikö poni osaisi liikkua. Mutta oripäivillä se ei liidellyt. Palkinto jäikin kiinni kutosella alkavista ravi- ja laukkapisteistä.

Moondelight Honeybuzzard: "Ponilla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Sillä on pitkä selkä ja lanne. Sillä on hyvä lapa ja rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Vasen etujalka on hajavarpainen, liikkeet ovat edestä ahtaat. Kinner on kiverä, kiertää takaa käynnissä. Käynti on energistä, saisi olla matkaavoittavampaa. Ravi saisi olla irtonaisempaa ja aktiivisempaa. Laukkaa suorin jaloin. Rakennepisteiden keskiarvo 7,36."
Kolmas ei-palkittu oli WM-ori Linekers Little Tiger, joka sai takaosastaan sen alle seiskan (6,5). Jos vertaa alla olevaa (kieltämättä kehnosta kuvakulmasta otettua) rakennekuvaa takaosastaan kasin saaneen Honeybuzzardin kuvaan, vähän kokemattomampikin rakennearvostelija näkee eron.

WM-ori Linekers Little Tiger: "Ryhdikäs poni, jolla on hyvä rotuleima, mutta poni on vielä kehittymätön. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula, jossa on hyvä ylälinja. Sillä on hyvä lapa ja säkä, rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on pieni ja lautanen luisu. Jaloissa on hyvä luusto. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat, takaa ahtaat. Käynti on jännittynyttä. Ravi on kevyttä, tahdikasta ja melko lennokasta. Laukka on matkaavoittavaa ja ilmavaa. Rakennepisteiden keskiarvo 7,45."

Vaikka puolet welsheistä jäi ilman palkintoa, ne ovat nyt kaikki jalostusoreja - jos omistajat niin päättävät.

Nykyään kaikkialla EU:ssa nimittäin noudatetaan alkuperämaan sääntöjä. Ja koska welsh-oreilta Britanniassa vaaditaan lisenssiin vain hyväksytty eläinlääkärintarkastus, näin on Suomessakin.

Oripäiville osallistuminen on welsheille vapaaehtoista. Siksi onkin minusta mahtavaa, että osallistujia on edelleen suunnilleen yhtä paljon kuin ennen EU-sääntöä.

Kyllähän siellä ponioripäivillä viihtyi, kun oli kauniita poneja ja tuttujakin näkyi. Kuvasaalis nyt jätti toivomisen varaa, mutta aina ei vissiin voi voittaa.

Olisi ollut kiva jäädä opistonmäelle vielä vähän pidemmäksi ajaksi, sillä viereisessä hallissa olisi alkanut kouluratsastuksen GP-luokka. Olisi voinut olla ihan kiinnostava (kuvaus)kohde sekin. Mutta oli myös työilta.

Tuli vähän pitkä päivä, kun lähdin kotoa klo 6.30 aamulla ja palasin takaisin klo 00.40. Mitäpä sitä ei tekisi nähdäkseen hienoja poneja!


4 kommenttia:

  1. Seppo eli Blackriver's Gregory on kyllä ihana! Sisäänratsastin sen viime kuussa ja on kyllä hyvät fiilikset tosta ponista. :) Se on nyt kuuleman mukaan saamassa myös jonkin verran tammoja, mikä on kiva kuulla, koska sen luonne on ihan 10+++.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) B-welsheillähän nyt ylipäänsäkin on yleensä tosi huippu luonne. Ja "Sepon" isä kyllä on aivan erityisen hyväluonteinen, sellainen solmuunpantava halimussukka.

      Poista
  2. missäsä tää jedidjan abraham asuu nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että se on lapsen ratsuna, mutta en tiedä sen enempää sijainnista tai muusta. Sen tiedän, että poni on ruunattu ja vaihtanut omistajaa (omistajatiedot voi tsekata Hippoksen heppa-tietokannasta).

      Poista