Video opettaa

"Hyvä, että katsoit sen videon", tuumi ratsastuksenopettaja-Mia eilisen tunnin lopussa. Puheena oleva video oli edellisen tunnin ratsastusvideo, joka järkytti herkkää tätiratsastajan mieltä syvästi.

Suurin järkytyshän mainitulla videolla kohdistui siihen, miten pohkeen takana ja selkä alhaalla hevonen todella liikkui.

Niinpä olin jo ennen tuntia päättänyt, että tänään hevonen liikkuisi eteen enkä minä jäisi puristamaan ja punkemaan. Jo taluttaessani Fritziä kentälle vaadin, että se oikeasti kävelee eikä vain matele kuin etana tervassa. Ja sehän muuten käveli.

Kun nousin selkään, odotin samantahtista askellusta. Vahdin itseäni: jalkojen piti olla ihan rennot silloin, kun hevonen etenee, ja jos ei etene niin pohjeapu on nopea ja kevyt. Yleensähän tädin ratsastus on etupäässä toiminut periaatteella voima korvaa puuttuvan tekniikan. Nyt oli ajatuksena kokeilla sitä tekniikkaa voiman sijaan.

Ja katso, hevonen jatkoi reippaasti, ilman että sitä piti jatkuvasti hoputtaa.

Kerrankin kävi niin, että meni hyvin silloin, kun kuvaaja oli mukana. Videota ei ole, kun järkkärissäni ei ole videomahdollisuutta. Tämä oli lempparikuva tältä tunnilta.

Kun tuli aika ryhtyä verryttelemään ravissa, hevosen askel yhtäkkiä sai ilmaa alleen ja ohjalla oli vain kevyt tuntuma. Tajusin, että tältä Fritz tuntuu, kun se liikkuu oikeasti oikeinpäin, selkä ylhäällä.

Koko tunnin tuntui kuin allani olisi ollut aivan eri hevonen! Tämä uusi tuttavuus oli kevyt ja reipas, oikein miellyttävä kaveri. Homma alkoi tuntua jo ihan ratsastukselta eikä kuntosaliharjoitukselta.

Niinä hetkinä, kun Fritz olisi halunnut palata meille tavanomaisempaan yhteistyön muotoon eli pitkäksi ja raskaaksi valahtamiseen, käytin nopeaa, kevyttä pohjetta ja pidin vatsalihaksilla vähän vastaan. Huomattavasti miellyttävämpää molemmille osapuolille kuin se raskassoutuisuus, joka viime tunnin videossa näkyy ulospäinkin.

Verryttelimme taas laukassa: välillä reviteltiin, välillä lyhennettiin. Tällainen verryttely sopii aika hyvin tälle hevoselle.

Kyllä videointi kannattaa.

Ja ajatustyö. Suurin muutoshan tässä oli se, että ratsastaja oli päättänyt jotain ja toimi päätöksen mukaan. Eikä hevonenkaan sitten ruvennut vänkäämään, kun kerran asia oli jo päätetty. Toivottavasti muutos on pysyvä eikä vain yhden tunnin ihme.

Lopussa kiitos seisoo, hevosenkin.