Kun on viimeksi ratsastanut (pientä pilates-jumppailua lukuunottamatta) viimeksi syyskuun alussa, vieroitusoireet alkavat tammikuun puoliväliin ehtiessä olla jo fyysisellä tasolla. On jokseenkin tuskallista katsella muiden ratsastusta ihanannäköisillä hevosilla ja mennä sitten itse paapomaan alati sairasta varsaa.
Ankeaan olotilaan paras lääke on ihana tallikaveri, joka antaa kokeilla poniaan. Kuinkas sattuikaan, että minua pyydettiin testaamaan saman tallin toista welshiä.
Tämä welhiponi on lastenratsu ja kaipaa ylläpitäjänsä mukaan ajoittaista aikuisen kosketusta. Ja minä nyt satun olemaan tallin pienin aikuisikään ehtinyt ratsastajantapainen. Läpiratsastajaksi en itseäni mainostaisi, mutta toki tartuin tarjoukseen mitä suurimmalla kiitollisuudella.
Testiratsastuksen hetki koitti eilen. Alussa täti sai taas kokea samantapaisen fiiliksen kuin alkeiskurssilla. Mutta kun ponin haltija rynnisti kentän keskelle karjumaan komentoja armeijatyyliin, alkoi raksuttaa sekä kuskin että ponin päässä.
Ulko-ohja tuntumalle! Pohje hommiin! Kulmissa ja ympyröillä alkuun vähän ylitaivutusta pohkeen ympäri, niin että poni notkistuu. Ja kun poni lopulta päätti luottaa vieraaseen ratsastajaansa, täti oli myyty. Alkutunnin aloittelijafiilis vaihtui lopputunnin pilvilinnoihin.
Tunnin jälkeen tuntui paremmalta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Juiliva selkäkipu oli poissa ja askel kevyt. Mieli oli puhdistunut.
Alla oleva poni ei ole eilen ratsastamani, vaan toivottavasti tulevaisuuden tädinkuljetin. Silläkin oli tänään vähän äksöniä elämässään.
 |
| Kuvaa lainaponista ei ole, joten tässäpä vähän vanhempi kuva toivottavasti tulevasta ratsusta. |
Ruusan jatkunut mahaoireilu johti tänään siihen, että se joutui jälleen nielemään letkun. Klinikkaeläinlääkärin mielestä tässä tilanteessa on viisasta hiekkaletkuttaa poni parina päivänä kotona niin että hiekka varmasti lähtee kokonaan.
Jos tämäkään ei riitä tervehdyttämään ponia niin ongelmien syytä joudutaan etsimään vähän laajemmalla skaalalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti