sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Käärme paratiisissa

Ei olisi kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei nimittäin mennyt kauan ennen kuin uuteen tallipaikkaparatiisiimme luikerteli ensimmäinen käärme. Liero on kolminkertaisen heinäverkon muotoinen.

Perjantaina huomasin, että Ruusa vetää mahaansa oudosti sisään. Kun koskin mahaan, poni yritti potkaista. Tyhmempikin täti pystyy tästä päättelemään, että ponilla on maha kipeä.

Kipristys.
Vaikka Ruusa on nähty monesti ruokintapaikan heinäverkolla, se ilmeisesti ei ole paljonkaan saanut syödyksi. Ei vilkkaalla, pikaruokaan tottuneella teinillä oikein riitä kärsivällisyys askarrella heinää korsi kerrallaan verkkoviidakosta. Verkot ovat niin tiheitä, että sormellinenkin eläin (=täti) saa aika lailla nyhtää saadakseen mitään ulos.

Ruusa on kyllä yrittänyt, mutta tuntuu masentuvan aina, kun hampaisiin osuu narua heinän sijaan.

Epäilemättä tässä on kyse tekniikasta, sillä kokeneemmat heinäverkon hammastelijat saavat näinkin tiukkaan pakatusta korsirehusta irti isoja suullisia kerrallaan. Ja muistuttavat möhköfantteja.

Möhköfantit eivät saisi lihota enää grammaakaan, mutta tallinpitäjä päätti tehdä kompromissin: toiselta ruokapisteeltä poistettiin tänään yksi verkko.

Toivotaan, että Ruusa saisi hiukan helpotetulla ruokintapisteellä heinäverkkotekniikasta kiinni. Ja toivottavasti tämä tapahtuu ennen kuin poni saa mahahaavan (ellei ole jo saanutkin) - ja ennen kuin valtamerilaivan kokoiset möhköfantit tajuavat tilanteen. Möhköt nimittäin suosivat sitä toista ruokintapistettä.

Ainakin tilanne näyttää lupaavalta, sillä illalla sain tallinpitäjältä viestin: Ruusa syö helpotetusta verkosta hyvin.

Ponin mahalinja on muuttunut. Kuvassa poni hoitokarsinassa. Luupattijalan kylmäämistä olen jatkanut savella.
Heinäverkon helpottamisen lisäksi sain luvan antaa Ruusalle lisäheinää hoitokarsinaan, että se varmasti saa syödäkseen. Saapahan poni samalla syödä vähän aikaa päivässä myös pää alhaalla, mikä on tällaiselle ahdaskurkkuiselle tärkeää.

Nyt sitten vaan peukkuja pitämään, että Ruusa jaksaa nyhrätä. Mutta taitaa olla taas matti tädin unikukkarossa, ilman nukkua.

Ehkä olisi varmuuden vuoksi parasta tähystyttää ponin maha samalla kun menemme klinikalle keuhkotarkastukseen runsaan viikon päästä.

2 kommenttia:

  1. Luulin jo että kerrot ponin mahassa olevan sen heinäverkon, kun aloin lukemaan tätä tekstiä.. Oikein paljon tsemppiä ja jaksamista vastoinkäymisiin, pidän peukkuja teille :)

    VastaaPoista
  2. Ai kamala, se tästä vielä puuttuisikin! Mutta kyllä nuo verkot sentään ovat aika tukevaa tekoa, eivät ole saaneet niitä rikki vaikka monella näyttäisi olevan sellainen voima korvaa tekniikan -tyyli syödä niistä.

    VastaaPoista