Kun oikein kovasti jotain päättää niin se sitten on toteutettava. Ja aamulla noustessani olin päättänyt, että Ruusan ei tarvitse hengittää tallinsa myrkyllistä ilmaa enää yhtään yötä.
Tuumasta toimeen, kävin katsomassa kahta pihattopaikkaa.
Molemmissa paikoissa ongelmana on se, että heinät annetaan korkeilta ruokintapöydiltä, jolloin ruokailuasento ei ole luonnollinen. Muuta vikaa en paikka numero kahdesta keksinyt, joten samantien raapustimme puumerkit papereihin ja lähdin hakemaan Ruusaa uuteen kotiinsa.
Kun pakkasin Ruusan tavarat autoon, autossa alkoi leijua homeen tunkkainen haju. Edelleenkään en voi käsittää, miten saatoin viedä ponini tuohon talliin edes väliaikaisesti.
Mitä kauemmas taakse vanha talli jäi, sitä kevyemmäksi tunsin oloni.
En tiedä, onko tämä uusi paikka pysyvä koti, mutta ainakin se on ruokintasysteemeineenkin parempi vaihtoehto kuin edellinen talli. 45 minuutin yhdensuuntainen tallimatka kyllä vähän kirvelee.
Mutta ainakin poni saa nyt olla ulkona eikä minun tarvitse enää ajaa tallille aamuin illoin. Työkaverini mukaan tässä paikassa hoitolupauksiin voi sataprosenttisesti luottaa. Työkaverini on viihtynyt paikassa poneineen jo ainakin toista vuotta, ja hän on omastaan yhtä tarkka kuin minäkin.
Toivotaan, että tuosta ruokintatavasta nyt ei tule ongelmaa.
Muuten puitteet ovat huippuluokkaa. Tarhassakin voisi kastumatta kävellä pikkukengissä, vaikka esteri on taas levitellyt taivaalla takapuoltaan melkeinpä viikon putkeen.
Sokerina pohjalla tallivuokra on Ruusan erikoishoitomaksujenkin kanssa pienempi kuin edellisessä paikassa (ainakin nyt toistaiseksi, katsotaan mitä mieltä ovat jos inhalaattorivelvollisuudet jatkuvat pitempään).
Voi onnea! Ja jaksamista tallimatkalle..
VastaaPoista