keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ruoto suoraksi eli taannoisen pilatesratsastuksen antia

Olin lauantaina pilatestunnilla, jolla elävänä jumppapallonani toimi työkaverini omistama new forest -ruuna.

Opettaja alusti tuntia vertaamalla ratsastajaa reppuun.  Myönnän, että olen ainakin viime aikoina ollut huonosti pakattu reppu.

Repun ergonomistaminen aloitettiin keskittymällä jalkoihin. Painon pitäisi kuulemma levätä jalustimella päkiällä, pääosa painosta isovarpaan tyvellä. Isovarpaan lisäksi piti keskittyä rentouttamaan nilkkojen etuosa ja jatkaa rentoutusta ylöspäin aina lonkkaan asti.

Oikealla jalalla tehtävä jotenkin onnistui. Sen sijaan yhteys tädin aivoista vasempaan jalkaan on jo aiemmin todettu pätkiväksi eikä tilanne nytkään ollut sen parempi. Ja kun yritin korjata painoa sille vasemmalle isovarpaalle, tuntui kuin koko painopisteeni olisi valunut vasemmalle. Sama fiilis taisi olla ponilla...

Vasenta jalkaa etsimässä.
"Juuri tuo on kehonhallintaa", hihkui opettaja, kun kerroin yhteysongelmista. Ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel sen korjaamiseen, kuulemma. Harmi vaan, että se seuraava askel, ongelman korjaus, on tuntunut ylivoimaiselta harppaukselta.

Mutta aivan kuin jalkojen rentoutus ei olisi ollut jo tarpeeksi haasteellista, seuraavaksi käytiin ylävartalon asennon kimppuun. Opettaja käskytti vetämään vatsan sisäänpäin lommolle ja samalla suoristamaan selkärangan.

Olen jo aiemmin havainnut alkaneeni muistuttaa ponin selässä erehdyttävästi quasimodoa. Ongelman tiedostaminen ei kuitenkaan ole johtanut ryhtiliikkeeseen. En vain ole saanut kiinni siitä, mistä kohtaa ja millä lihaksilla asentoa pitäisi ryhtyä muuttamaan.

Quasimodo vauhdissa. Juu, ihan tosissaan tästä lähdettiin.

Katse eteenpäin mars!
Opettaja käski suoristaa alaselän ja venyttää rankaa ylöspäin. Koska suulliset ohjeet eivät riittäneet, opettaja kävi käsiksi. Tökkäsi sormella palleaan, aivan rintalastan alapuolelle: "tuosta vatsa sisään". Toisella kädellä tuuppasi lapaluiden väliin: "tuosta eteenpäin".

Niin ja sitten vielä katse eteenpäin! (Tämä on kuulemma ratkaisevan tärkeää.)

Jos saisin lantin joka kerta, kun yllätän itseni tuijottamasta ponin niskaa (jonka asento totta kai on ratsastuksen ensisijainen mittari, eikö niin), olisin jo yhdessä tunnissa rikastunut aika lailla. Valitettavasti tässä joutuu itse olemaan maksumiehenä.

Silmien pitäminen silmänkorkeudella ja selän pitäminen suorana vaati aika paljon aivo- ja lihastyötä. Ja samaan aikaan olisi kuulemma pitänyt olla rento ja vielä hengittääkin! Tädin aivokapasiteetti alkoi tässä vaiheessa olla jo ylikuormittunut.

Positiivista on kuitenkin se, että kun lähtötilanne on tosi paha, yhdessäkin tunnissa tapahtuu jo selvää parannusta.

Ei täydellinen istunta, mutta parempi.
Nyt kun vielä pääsisi ponin selkään vähän tiheämpään kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Sitä ihmettä odotellessa olen yrittänyt sisäistää ydinoivallusta eli pallea sisään ja rinta ulos -juttua (ilman, että selkä menee notkolle) myös arkielämässä (paitsi tietysti nyt tietokoneella röhnöttäessä). Kävellessä yritän tavoitella samaa ideaa.

Lopuksi on vielä pakko arvuutella: minkä ikäiseksi arvioisitte lainaratsuni?
Ehkä sitä rentoutta pitää vielä hakea...


Väittävät, että Ruusassa on samaa näköä kuin tässä ruunassa.

Opettaja ainakin yllättyi suuresti kuullessaan vastauksen. Poni on nimittäin 28-vuotias. Siitä huomaa, että sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä ja liikutettu säännöllisen monipuolisesti. Sitä ei ole unohdettu "eläkkeelle" rapistumaan.

Pappaponin hyvästä kunnosta kertoo jotain sekin, että se on ison pihattolauman kiistaton kuningas. Kuningas pitää huolen paitsi omasta asemastaan, myös alamaisistaan. Se ei siedä kiusaamista tai muuta huonoa käytöstä.

P.S. Kuvat napsi viileää säätä uhmaten eräs tallitoveri, joka oli pilatesopen opastuksessa edellisellä tunnilla. Suurkiitokset vielä tätäkin kautta, jos kyseinen henkilö sattuisi eksymään tänne.


2 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Itse pääsin muutama viikko sitten osallistumaan myöskin moiseen (aivo)jumppaan ensimmäistä kertaa. Vasta toisella kertaa oikeastaan tajusin mitä haettiin, kun ensimmäisellä kerralla jopa se hengittäminen ja jalkojen rentona pito tuntui super työläältä. Suurimman valaistumisen koin istuinluiden takaosalla istumisen (jolloin selkä ei pääse notkolle, kuten itsellä tapana). Olen samoja asentoharjoituksia yrittänyt ajatella mys ihan kävellessä ja seisoessa, mutta kyllä se olisi hienoa jos joka viikko pääsisi ammattilaisen silmän alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tosiaan hienoa, jos pääsisi joka viikko tällaisille tunneille! Mutta meidänkin tallille tuo opettaja pääsee vasta tammikuussa seuraavan kerran. Olen tässä pohtinut muutenkin ratsastustulevaisuuttani, sillä nykymeno ei oikein miellytä. Jotain tarttis tehrä!

      Poista