torstai 23. maaliskuuta 2017

Vähän pitempi rokotusloma

Ruusa sai pari viikkoa sitten oikein kunnon rokotuscocktailin: virusaborttirokotus tökättiin kaulan vasemmalle puolelle ja influenssa-tetanus-yhdistelmä oikealle. Etukäteen epäilin, kannattaako näin runsasta määrää kerralla annostella, mutta eläinlääkärin mielestä mitään ongelmaa ei ollut.

Ruusan mielestä homma ei kuitenkaan ollut ihan ok.

Ei se rokottaessa mitään sanonut, mutta jonkinlaisen rokotusreaktion kyllä sai. Ei mitään sellaista perinteistä, kuten lämmönnousua, jäykkyyttä tai turvotusta. Sen sijaan kun menin seuraavana päivänä hakemaan ponia tarhasta, se lähti nostelemaan vastakkaiseen suuntaan. Kuten jo joskus aikaisemminkin olen maininnut, tällainen välttely on ihmisponi Ruusalta varsin äärimmäistä protestointia.

Lienee samantekevää, oliko poni suivaantunut rokotuskokemuksestaan vai oliko sillä huono olo. Joka tapauksessa muutamaksi päiväksi suunniteltu rokotusloma venähti välttelykäytöksen vuoksi viikoksi. 

Sen jälkeen, kun Ruusa oli viettänyt viikon rokotuslomaa, se on viettänyt vielä toisen viikon muuta lomaa.

En ole käynyt tallilla kuin mittaamassa lämmön, tsekkaamassa tissitilanteen, syöttämässä mössöt ja raaputtamassa ponista hulluna karvaa irti. Muuten olen elänyt tietynlaisessa kuolemakuplassa ensin vanhainkodissa isäni vuoteen äärellä ja maanantaista lähtien ilman isää.

Ponin liikutushaluja ei siis ole tässä viime aikoina oikein meikäläisestä löytynyt. Mutta tuskinpa pienestä lomasta nyt merkittävää haittaa mammalomalaiselle on. Ruusasta kyllä alkaa huomata, että se kaipaisi vähän äksöniä elämäänsä, kovasti mielellään osallistuisi kaikkeen.

Pientä tylsistymistä lukuun ottamatta Ruusa-poni on vaikuttanut rokotusepisodin jälkeen varsin hyvinvoivalta ja Pulla-Albertin jumppahetkiäkin olen silloin tällöin todistanut.

Ennen isäni kunnon heikentymistä ehdin käydä myös Horse in Motion -tapahtumassa, josta irtoaisi kyllä materiaalia useampaankin tekstiin. Oli kovasti mielenkiintoinen tapahtuma. Harmitti vain se, että en voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa (yritin kyllä).

20 kommenttia:

  1. Osanottoni isäsi poismenon johdosta. Mikäs teillä on Ruusan laskettu aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nettilaskurin mukaan laskettu aika olisi 4.5., jos poni kantaa 330 päivää. Eli siinä toukokuun alussa joka tapauksessa odotetaan pikkukaveria saapuvaksi.

      Poista
  2. Osanottoni. Voimia suruun ja ikävään!

    VastaaPoista
  3. Otan osaa :( Omallakin isällä on alkanut olla sairautta, joten kovasti eläydyin tähän. Mutta toivotaan taas iloisempia päiviä tästä eteenpäin ja vaivatonta loppuodotusta Ruusalle!

    Itsehän oon kasvattanut 3 kpl varsoja, ja tiineysajat on joka kerta menneet täysin ongelmitta, mutta varsomisissa on vastaavasti sitten ollu aina jotain probleemaa. :/ Kun Nette syntyi niin emä oli aluksi vihainen varsalle eikä meinannut päästää sitä syömään. Netellä itsellään taas on ollut molemmissa varsomisissa ongelmia jälkeisten irtoamisen kanssa. Aina pitää jotain huolta olla, liian helppoahan tää touhu muuten olisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun isäni sairasti todella pitkään alzheimeria, joten hän oli käytännön tasolla poissa jo vuosia ennen kuin kuoli. Nyt kuitenkin huomaan surevani uudelleen sitä isää, jonka alzheimer varasti vuosia sitten. Sairaus tuntuu hyvin epäreilulta sikälikin, että isäni oli sairastuessaan vasta vähän päälle 50-vuotias. Siksi kai sairaus kestikin niin kauan, sydän oli käsittämättömän vahva.

      Mutta apua, ei saa pelotella synnytyskomplikaatioilla, olen muutenkin ihan kauhuissani. Etenkin, kun ponin maha on valtavan kokoinen. Se vähän lohduttaa, että Ruusan emän varsomiset menivät aina kuin oppikirjoissa, vaikka se oli Ruusan saadessaan 23-vuotias.

      Poista
  4. Voimia suruun! Vanhainkodissa työssäkäyvänä näen päivittäin miten vaikea sairaus alzheimer on. Niin ihmiselle itselleen kuin omaisillekin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alzheimer on kyllä viheliäinen. Etenkin kun isäni sai sen niin nuorena. Sen takia hän eli vielä 12,5 vuotta diagnoosista ja sitä ennen olimme tietystikin tyypilliseen tapaan epäilleet sairautta jo pari vuotta. Loppukin oli aikamoista kidutusta kaikille osapuolille, onneksi on sentään morfiini.

      Poista
  5. Otan osaa. Joskus poismeno on helpotuskin. Äitini sairastaa myös alzheimeriä, eikä ole enää oikeastaan lainkaan tässä maailmassa, toivoisin, että pääsisi jo nukkumaan pois. Myös minulla on joskus hurja ikävä sitä oikeaa äitiäni, joka meni pois jo kauan sitten. Silloin myös ne itkut itkettiin. Julma ja kamala sairaus. Voimia sulle ja virtuaalihali.
    Ruusa on niin kaunis, varsastakin tulee varmaan aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aivan hirveä sairaus on tuo, täytyy vain toivoa että itse saisi elää vanhaksi ennen kuin se iskee.

      Totta kai mekin olemme jo vuosia toivoneet, että isä pääsisi pois. Silti siinä vaiheessa, kun kuolemisen prosessi viimein alkoi, tuli kamala suru. Yhtä aikaa toivoi ja pelkäsi isän kuolemaa. Ei siihen sitten kuitenkaan ollut valmis. Liekö sitä koskaan.

      Mutta kiitän myös Ruusa-kehuista, täytyy toivoa että kaikki menisi hyvin ja tulisi hieno varsa! Sanoinkin tallinpitäjälle, että nyt kun olen tänä keväänä ollut läsnä jo yhdessä kuolemassa (olin siis tosiaankin vieressä, kun isäni lähti), haluaisin olla mukana myös yhdessä onnistuneessa syntymässä.

      Poista
  6. Otan osaa. Jääkö Ruusan varsa sinulle? Vähän epäaktiivisesti olen seurannut blogia niin en ihan kärryillä ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta! Juu, tarkoitus olisi kyllä pitää varsa itse. Lähdin varsaprojektiin ihan puhtaasti ajatuksella saada itselleni Ruusasta varsa.

      Poista
  7. Syvät osanottoni. Kuulostaa siltä, että huolta on riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tuota huolta ollut, mutta aina kai sitä on elämässä kaikenlaista.

      Poista
  8. Osanotot suureen suruun ja voimia koko perheelle! Toivottavasti Ruusan varsomisen myötä saatte kaikki hieman positiivista ajateltavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Toivotaan, että kaikki menisi hyvin tiineyden ja varsomisen kanssa. :)

      Poista
  9. Osanottoni ja voimia!
    Omat vanhempani ovat vielä elossa, mutta elävästi on mielessä, kun vuodeosastolla istuttiin odottamassa papan lähtöä, päiväkausia jaksoi sydän vielä lyödä, vaikka muuten hän oli jo jättänyt meidät. Lopulta soitto sitten aamuyöllä tuli. Se oli valtava helpotus, joskin myös suuri suru. Pappa oli jo vuosia maannut vuodeosastolla kykenemättä kunnolla kommunikoimaan (vaikka oli täysin järjissään), vaikea aivoverenvuoto vei liikuntakyvyn ja puheen.
    Kun sitä itse saisi lähteä saappaat jalassa sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauhea kohtalo tuollainenkin, että joutuu järjissään makaamaan tuolla lailla. Oma isäni ei ollut enää järjissään siinä vaiheessa, kun joutui petipotilaaksi. Ainakin kovasti toivon, ettei hän ymmärtänyt tilannetta.

      Mutta alzheimer on kyllä kauhea tauti. Minullekin se varmaan tulee jossain vaiheessa, jos en sitä ennen kuole pois. Täytyy vaan toivoa, että jos kohtalona on alzheimer, saisin sen vanhuusiän version enkä tuota varhaista kuten isäni. Äidin suvussa sitä vanhaisiän alzheimeria kulkee, isän suvussa ei ole ainakaan kovin lähellä toista tapausta (vaikka isänisänikin kyllä oli vanhana dementoitunut).

      Poista