maanantai 23. toukokuuta 2016

Huippumalli "studiossa"

Jos on trendistä jäljessä niin kannattaa olla niin paljon jäljessä, että on jo melkein edelläkävijä. Olisiko hevosten "studiokuvien" trendi taas valmis alkamaan uudelleen? Tai siis nämähän ovat ajattomia klassikoita!

Yksi omista suosikeista.
Pääsin viikko sitten ensimmäistä kertaa kokeilemaan tätä likimaagista kuvaustekniikkaa eli ponin seisottamista pimeän tallin ovella. Kuvaussessio tapahtui aika ex tempore viime maanantaina, kun sain tallikaverilta apua.

Parempi ennakkosuunnittelu olisi tehnyt homman vähän helpommaksi, nyt tuli hosuttua ja opittua kantapään kautta. Vauvaöljykin unohtui, sillä olisi saanut ponin ihoon näyttävää kiiltoa.

Mutta vaikka homma sujui vähän vaikeuksien kautta voittoon -tyylillä, tärkein tavoite - kuvaaja-poninomistajan itsensä tyytyväisyys - saavutettiin. Ehkäpä joku näistä päätyy jopa seinälle asti.

Tässä julkaistuu pieni osa kuvausten annista. Kaikki ovat nyt pystykuvia, mikä voi tehdä niiden katselun pieneltä ruudulta vähän hankalaksi. Tästä huolimatta laitan ne nyt tähän aika isoina.

Tässä kuvassa poniini seisoo aika hyvässä kohdassa, jälkikäsittely oli helppoa.
Tällaisen venytyksen saa, kun yksi tallikaveri pitää hihnasta
ja toinen heiluttelee vastakkaisella puolella porkkanaa.
Näemmä näihin kuviin ei tarvita edes mitään erityistä auringonpaistetta: riittää kun ulkona on valoa ja sisällä ei. Kun otin nämä, kello oli jo ehkä 19 ja aurinko paistoi jo tallin takaa eli ei todellakaan ovelle.

Kuvauksista opin, että kannattaisi pitää ponin pää oven ulkopuolella, niin kontrasti sisätilan ja varsinaisen kohteen välillä olisi suurempi ja jälkikäsittelyn tarve vastaavasti pienempi.

Aika pitkällä tallin sisälläkin onnistuu, mutta kuvia joutuu roplaamaan aika paljon kuvankäsittelyohjelmassa. Niin kuin nyt näitä.


Opin myös, että kannattaa käyttää täysmanuaalisäätöjä, jos ei halua, että kamera ponnistelee saadakseen koko kuvasta keskiharmaan. Sellaisessa ponnistelussa menee valotusaika melko pitkäksi.

Mainitusta syystä osa näistäkin kuvista saattaa olla hiukan tärähtäneitä.

Mitä, enkö kuvaa aina manuaalilla? No en. Yleensä käytän aukon esivalintaa, minkä ansiosta valotusaikaa ei tarvitse vaihtelevissa olosuhteissa jatkuvasti olla muuttamassa. Täysmanuaaliin turvaudun vain hankalammissa paikoissa kuten maneesissa. Tällä kertaa tajusin vasta kuvausten puolivälissä, että tämä "studiosessio" nyt oli sellainen maneesikuvaukseen verrattava tilanne. 



Ruusa itse yritti kuvausten aikana useaan otteeseen kertoa, että hän on runway-mannekiini eikä mikään valokuvamalli. 

Tai kenties Ruusa on katsellut Huippumalli haussa -ohjelmaa. Siinähän aina korostetaan, että kameran edessä pitää tarjota paljon erilaisia poseerauksia. Ei pidä olla yhden ilmeen ihme!

Vaikka ponin toiminta kuvaushetkellä tuntui turhauttavalta, sehän siis itse asiassa vain toimi kuin ammattilainen. Poseerauksiin kuului muun muassa ravistelua, pään heiluttelua, taaksepäin katselua ja porkkanan kaivamista kuvausassistentin taskusta.

Kuten Huippiksessa on huomattu, joskus livenä tyhmältä näyttävä poseeraus voi valokuvassa olla yllättävän high fashion. Kyllä Ruusa osaa tämän homman: 

Kainostelu
Unelmointi

Tukan cool heilautus.

12 kommenttia:

  1. Ruusallahan on ihan ammattilaisen eleet! :D Ehdottomasti lemppari on toi tukan cool heilautus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ehdottomasti ammattilainen. Ravistelu oli kyllä yllättävän kuvauksellista. Ei tarvitse tuulikonetta.

      Poista
  2. Upeita kuvia, mie niin tykkään aina tämmösistä mustataustaisista studio kuvista. Eka ja kolmas on näistä mun lempparit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tällaiset kuvat ovat aina hienoja. En ole tainnut koskaan nähdä huonoja "studiokuvia".

      Poista
  3. Voi kuinka Ruusuliini (Ruusaliini ei taipunut niin hyvin) on kaunis! :) Isot bambisilmät ja pieeeeni turpa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruusalla on kyllä lukuisia lempinimiä, Ruusuliini sopii hyvin joukkoon. Usein ihmiset ihmettelevät ponin pään siroutta, mutta sellaisia ne welshit ovat. :)

      Poista
  4. No on kyllä aikamoinen huippis-poni, ihana!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, olin niihin itsekin aika tyytyväinen. :)

      Poista
  6. Ihania kuvia, niin kaunis huippumalli!

    VastaaPoista