lauantai 27. helmikuuta 2016

Ratsailla taas - mutta ei vieläkään oikeassa satulassa

Viime viikon sunnuntaina koitti pitkään odotettu hetki, kun täti pääsi taas ihan oman ponin selkään ja pari kertaa sen jälkeenkin. (Kuvat sunnuntailta, jolloin mentiin vain käyntiä.)

Jo Ruusan selkään pääsy on joka kerta erityisen ihanaa. Silti on pakko myöntää, että lyhyet käyntiköpöttelyt samoilla pikkuteillä alkavat jo kyllästyttää satulantäytettä. Ja itse asiassa taitavat kyllästyttää poniakin, sillä se on ehdotellut etenkin lumisilla metsäpoluilla, että vauhtia voitaisiin lisätäkin. Joten on sitten lisätty.

Viime metsäretkellä torstaina viiletimme jo aika pitkän pätkän vauhdikasta laukkaa, ihan ratsastajan aloitteesta. Poni olisi halunnut ottaa vielä toisenkin vauhtilaukan jyrkkään ylämäkeen poispäin tallilta, vaikka minä olin jo ajatellut kotiinpäin menoa (annoin kyllä luvan kääntyä sinne mäkeen, mutta laukka tuli yllättäen ja pyytämättä).

Olen ollut huolissani siitä, olenko liian raskas taakka ponin kantaa, mutta ilmeisesti ainakaan poni itse ei ole sitä mieltä. Melko kiltisti se kuitenkin pysähtyy, kun ratsastaja sanoo, että pysähtyä pitää.

Kyllä, jonkun pitäisi tulla katsomaan peräämme. Mitä esim. tuo vasen jalka oikein touhuaa, katseesta puhumattakaan?

Maastomopona ei ole oman Ruusan voittanutta.

Mutta niin kivaa kuin maastohumputtelu onkin, on myös hinku saada ponin kouluratsastusta vähän eteenpäin. Rehellisesti sanottuna poni on kuitenkin vähintään pari vuotta ikäisiään jäljessä, hädintuskin sisäänratsastettu.

Olisi kiva päästä Ruusan kanssa Mia-open silmien alle. Ehkä jopa tilata joku taitava henkilö nousemaan sen selkään ja vähän valaisemaan rimpulaa siitä, miten ponin olisi hyvä näissä tilanteissa käyttää kehoaan. Ties vaikka saada ponille jotain kiemuroitakin opetettua.

Kaikkien edellämainittujen unelmien toteuttaminen olisi helpompaa ja todennäköisempää, jos selkään olisi lampaankarvalärpäkkeen sijaan laitettavaksi jotain vähän tukevampaa. Oikea satula.


Sellaisen oikean satulanhan tilasin Ruusalle kyllä jo syyskuun alussa, kun kävimme ponin kanssa satulastudiossa. Satulamiesten arvio satulan toimitusajasta oli noin 5 viikkoa. Ensi viikolla satulastudiokäynnistämme tulee kuluneeksi 6 kuukautta eli noin 4 kuukautta pitempään kuin alunperin oli puhe.

Neljä kuukautta alkaa minusta olla jo hiukan kohtuuton viivästys, etenkin ilman väliaikatietoja. Ensimmäisen kerran tiedustelin satulasta ehkä marraskuussa, jolloin asiaa luvattiin selvitellä, mutta en koskaan saanut vastausta.

Sen jälkeen olen jättänyt useita soittopyyntöjä, joihin ei myöskään ole vastattu. Nyt viimein maanantaina sain satulansovittajalta puhelun (pointsit siitä, että soitti hiihtolomalta). On kuulemma käynyt ilmi, että tilauksemme ei ole koskaan mennytkään tehtaalle asti!


Siis hirmu kiva! Nyt pitäisi sitten taas odotella se 4 - 6 viikkoa, tai mikä se odotusaika tällä kertaa sitten lieneekin. Kyllähän tässä jo melkein mielensä pahoittaa.

Mieli olisi tehnyt lähinnä sanoa, että pitäkää tunkkinne. Mutta äkkiseltään en keksinyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin jäädä taas jonoon. Todennäköisyys sopivan satulan löytymiseen nopeammin sattuman kaupalla on kuitenkin aika pieni.

Olen miettinyt joustorunkoistakin satulaa, niitä saisi kaiketi myös lyhennetyillä paneeleilla. Trekkerit (vai mitä ne nykyään ovatkaan) ovat myös samoissa hinnoissa syksyllä tilaamani runkosatulan kanssa.


21 kommenttia:

  1. Onpa huonoa asiakaspalvelua Hipposportissa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tässä tapauksessa ollut. Mikä on minusta tosi outoa, kun ko. kaupassa on yleensä ollut hyvä palvelu ja satulastudiossakin sillä syyskuisella käyntikerralla.

      Kuulemma ko. tehtaan kanssa on on ollut vaikeuksia, mikä sinänsä voi selittää viivästymisen, mutta ei soittopyyntöihin vastaamattomuutta.

      Poista
  2. Tässä on niin paljon ollut aikaa välissä ettei se satula välttämättä edes enää sovi Ruusalle... jos nyt ikinä saat sitä. Ainakin oma nuori muuttuu aikamoista vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotakin mietin ja jopa hoksasin puhelun aikana sanoa. Kuulemma siinä satulassa on gussetien ansiosta niin paljon muokkausvaraa, että se voidaan tehdä sopivaksi.

      Poista
  3. Hävytöntä toimintaa myyjältä!! Minulla ei riittäisi pinna käyttäytyä yhtään kohteliaasti jos saisin tuollaista "palvelua"! Minkälaista kivunlievitystä sinulle on myyjältä luvattu tästä mokasta? (äläkä vaan sano ettei minkäänlaista...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kauhean huono rupeamaan hankalaksi, mutta luulen, etten olisi tuotakaan puhelua saanut ellen olisin ilmaissut närkästystäni tällaisesta "palvelusta" sille, joka kaupassa vastasi puhelimeen.

      Ja osuit oikeaan, ei tarjottu mitään hyvitystä. Olin niin häkeltynyt tästä asioiden käänteestä, että vasta puhelun lopetettuani tajusin, että olisi pitänyt kysyä, paljonko saan alennusta. Minusta alennusta pitäisi kyllä saada. Kaikkein ärsyyntynein olen tosiaan siitä, ettei soittopyyntöihin ole vastattu. Jos en olisi pommittanut puheluin, olisinko koskaan saanut tietää, missä mennään...

      Kuten sanottua, ei huvittaisi nyt enää ruveta tähän, mutta en yhtään tiedä, mistä muualta nyt löytäisin sopivan satulan.

      Poista
    2. Ehdottomasti vaadit hyvitystä! Tuo on jo aivan törkeän huonoa asiakaspalvelua.

      Ainakin vaadit satulaan kaikki laadukkaat oheisrensselit, vyöt, jalkkarit ja huovat mukaan. Ja tietty sen, että se sovitetaan ponin selkään sopivaksi samaan hintaan jos tilanne selän osalta on muuttunut.

      Poista
    3. Täytyy yrittää, katsotaan mitä tapahtuu. Mutta itse asiassa se ponin selkään sovitus oli sovittu jo ennen tätä härdelliä eli tarkoitus oli, että tehtaalta tuleva satula topataan ponin selkään sopivaksi. Eli sikäli nyt uskallan toivoa, että saamme sopivan satulan, jos se joskus tulee.

      Jotenkin alkaa olla vähän skeptinen olo sen suhteen, tuleeko sitä satulaa ikinä. On kuulemma ollut kovasti ongelmia tehtaan kanssa, sen sain tietää jo silloin kun ensimmäisen kerran soitin. Nyt olivat vakuuttuneita siitä, että ongelmat on selätetty. Ymmärrän, että isoin ongelma on ollut tehtaan päässä, mutta minut olisi pitänyt pitää ajan tasalla etenkin kun olen itse soitellut aika monta kertaa.

      Poista
  4. Höh! Melkein yhtä nopeaa toimintaa kuin satulan myynti minkä laitoin välitykseen toista vuotta sitten. Siellä kai se vieläkin on. Ainakaan ei ole rahoja kuulunut tilille. O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tuokaan kivaa ole. Minä en ole viitsinyt niihin satulavälityksiin ruveta, ja omat epäsopivat satulat lojuvatkin äitini autotallissa. Pitäisi aktivoitua taas niidenkin kanssa.

      Mutta siinäkin on vähän se, että tuolla Hipposportissa pitäisi saada annettua vanha satula vaihdossa. Siksi en ole nyt kaupitellut satuloita, kun olen ajatellut, että katson ensin, saanko jotain niistä annettua vaihdossa tuohon tilaamaani satulaan.

      Poista
  5. Vähintäinkin sovitustyö täytyy saada kaupan päälle.

    Onko Ruusalle kokeiltu Stübbenin Laurusta? Onko 16" satula liian pitkä sen selkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovituksesta oli tosiaan jo sovittu etukäteen, kun selkä ei ole helpoin mahdollinen.

      Stübbenia ei ole taidettu sovittaa, mutta ongelmahan tässä on, että melkein kaikki 15-tuumaisetkin ovat liian pitkiä... Jos menisi 16-tuumainen tai edes normaali 15-tuumainen niin ei varmaan tarvitsisi mitään teetelläkään. Ruusalla on sen verran pitkä lanne, että satulansija on todella lyhyt. Ja kun minä taas olen pikkuponiratsastajaksi vähän pitkä niin molemmille sopivan satulan löytäminen hyllystä on aika epätodennäköistä...

      Nyt tilattu satula on siis 15-tuumainen lyhennetyillä paneeleilla.

      Poista
    2. Meilläkin haettiin aikoinaan b-welshille satulaa kissojen ja koirien kanssa (tiedät varmaan, mistä ponista puhun :) ), ja loppujen lopuksi sopivin lyhyeen selkään oli Wintecin Pony Dressage villatoppauksilla. Tilasin suoraan Englannista, maksoi muistaakseni n. 600 €. Meidän ponilla oli tosin varmaan suorempi selkä kuin Ruusalla. Oli ihan ookoo istua, mutta vastinhihnat vaihdatin nahkaisiin. Stübbenissa on kaarevampi runko, mutta sitä ei taida kannattaa kokeilla koska on sen 16" pienimmillään. Minäkin luulin, että vain pikkuponeille on hankalaa löytää penkkejä, mutta nyt kun on iso hevonen, eivät satulaongelmat ole hävinneet mihinkään. Valitettavasti.

      Niin ja sovitustyöllä tarkoitin tietysti satulan muokkaamista sopivaksi liikkeessä!

      Poista
    3. No nyt vasta tajusin, kuka siellä kirjoittelee. Mutta teidän ponilla ei tainnut kuitenkaan olla ihan niin lyhyt selkä kuin Ruusalla?

      Mielessä kyllä on käynyt myös tilata Briteistä joku welshisatula mittojen mukaan, mutta sitten tosiaan pitäisi saada kuitenkin joku ammattilainen tekemään viimesilaus toppauksiin. Tosin kyllä sellainen varmasti löytyisi, vinkin sopivasta henkilöstä olen jo saanut.

      Poista
  6. Et taida saada mitään hyvitystä, epäsopivat satulan kyllä saat sillä ei mikään hevonen kuukausia samassa fitissä pysy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainahan voi kysyä. Mutta tosiaan ajatus on koko ajan ollut, että kun (jos) satula joskus tulee niin se topataan ponin senhetkiseen selkään sopivaksi. Sikäli uskallan vielä luottaa siihen, että tällä systeemillä saataisiin sopiva. Mutta alunperin on myös sovittu, että jos satula ei sovikaan niin en joudu sitä väkisin ostamaan.

      Poista
  7. No huh huh. Itse kun olen satulaongelmien kanssa paininut niin tuo teidän juttu on sitten kyllä ihan omassa sarjassaan. Isosti tsemppiä!

    Mikä malli Rusalle tilattiin? Meille tulee nyt siis Prestigen D1 Icelandic (on muokattavana nyt), juurikin kun tuo lyhytselkäisyys meilläkin yksi haasteista. Se on siis lyhytpaneelisempi versio D1 -koulusatulasta. Mulla ei siis ole issikkaa...

    http://prosessiratsastaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Joku joskus sanoi, että olisi helpompi ostaa ensin omalle takamukselle sopiva satula ja sitten etsiä siihen sopiva hevonen. Siltähän se välillä on tuntunut, Ruusan emällekään en koskaan löytänyt sopivaa runkosatulaa. Mutta sille sentään meni pituudeltaan 16-tuumaiset helposti...

      En ole varma, minkä niminen meille tilattu satula on, mutta se on entinen Cliff Barnsby (sitä merkkiähän ei enää tehdä mutta samoilla kaavoilla tekee nyt toinen merkki) ja yleismalli.

      Poista
  9. Mä en taida mahtua 16-tuumaiseen (oon about 38 kokoa), joten oon etsinyt lyhytpaneelisia ja lyhytrunkoisia malleja. Yleissatuloita en kyllä testannut ja tutkinut ollenkaan, joten siinä mielessä mun vinkeistä ei ole sitten apua.

    Jos jossain vaiheessa vielä joudut miettimään satula-asioita ja olet avoin koulusatulalle, niin kannattaa katsoa noita issikkasatuloita. Nehän on koulusatuloita mutta muotoiltu niin, että satula on tosi lyhyt. Siksi se etureunan profiili näyttää monessa mallissa vähän erilaiselta. Sillä tavalla on mahdollista saada aikuiselle sopiva penkki kooltaan mutta silti tarpeeksi lyhyt. Mulle satulansovittajat sanoi, ettei kannata istua liian pienessä penkissä koska painopisteet satulassa ei sitten mene oikein, eli istuinluu ei ole satulan pohjukassa vaan menee takakaaren suuntaan.

    Estepenkit ovat sitten asia erikseen, meille on tilattu Jeremy Rudgen Fusion. Se Fusion-runko on lyhytselkäisille suunniteltu. Sitä saa koulu-, yleis- ja estemallina. Rudgella siis valitaan hevoselle sopiva runkomalli ja satula tehdään sen ympärille.

    Kokeilin myös tosi lyhytrunkoista Bagari Levity -satulaa. Se oli malli 1 jossa aivan jäätävät polvituet, sopi hevoselle kyllä kuin nakutettu, mutta mä en mahtunut. Siitä on malli 2 jossa ne polvituet on pienemmät. Siinä jäi mun vevosellakin vielä paljon tilaa selkään, niin voin sanoa että sopii todella lyhyelle. Yritän jossai välissä kirjoittaa näistä blogiini, on kuvannut kaikki sovittamani satulat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle 16-tuumainen on aika ideaalin kokoinen, paitsi jos on kuppimainen koulusatula, sellaisessa pitää olla tosi iso istuin, ettei tule selkä kipeäksi. Siis minulla.

      15-tuumainen on kieltämättä vähän pieni, kun olen kuitenkin melkein 160 cm pitkä. (Onneksi en sentään hirmuisen pitkäjalkainen.) Mutta ei niitä paneeleitakaan voi käsittääkseni ihan loputtomiin lyhentää verrattuna istuimeen. 15-tuumainen Prestige Pony, jota ensimmäisenä Ruusalle kokeilin, oli minusta ihan kivan tuntuinen istua. Ruusalle vaan ei sopinut oikein mitenkään.

      Meille molemmille sopivaa koulusatulaa tuskin löytyy, kun niissä on tosiaan usein vähän kuppimainen istuin, mikä pienentää istuma-alaa entisestään. Siinä alkaa olla jo housukoollakin merkitystä.

      Toki sitä satulaa pitää myös katsoa sen mukaan, miten ratsastaja siinä mahtuu istumaan. Kaupassa ei silloin tilaushetkellä ollut 15-tuumaista versiota siitä satulasta, joka tilattiin, mutta 16-tuumaisessa istuin ja satulansovittaja oli sitä mieltä, että tuumaa pienempi on minulle vielä ok. Senhän näemme toki sitten, jos satula joskus saapuu.

      Poista