Kinkkisiä kysymyksiä eli Liebster, osa 2

Ennen kuin ehdin julkaista ensimmäisen Liebster-haasteen, sain saman palkinnon myös Luokki ja satula -blogin Maijulta.

Kiitos, ainahan tällainen kovin lämmittää.

En nyt tällä kertaa keksi lisää kysymyksiä tai haasta uusia blogeja mukaan, koska tein sen jo ensimmäisen Liebsterin yhteydessä.

Maijun kysymykset olivatkin hyvin kinkkisiä (ja hyviä)!

1. Montako hevosta sinulla olisi, jos unelmasi kävisi toteen?

Minulla olisi varmaankin ehkä viisi tai kuusi hevosta. Tai siis ponejahan ne olisivat, saattaisi olla joku cobikin. Kaikki olisivat sekä ratsuja että siitostammoja. Jos olisin pienempi niin saattaisivat kaikki olla B-welshejä, mutta kunnollista ratsastusta varten pitäisi olla pari isompaakin.

Jos minulla olisi mahdollisuus pitää useita hevosia niin voi olla, että ottaisinkin yhden hevoshevosen vakavamielisempään harrastukseen.

Toisaalta kyllä tällaisen puskatädin vakavuusasteeseen riittää ponikin, kun tässä ei ole tarkoitus tavoitella mitään arvokisasijoja.

Hevosia pitäisi olla sen verran, että tulisi hyvä lauma. Kuvassa Ruusa bestiksen kanssa kesällä.

2. Mitä haluaisit kaikista eniten oppia hevosiin liittyen tällä hetkellä?

Haluaisin oppia ratsastamaan. En tiedä, onko tätä tavoitetta ylipäätään mahdollista saavuttaa, kun taitojen karttuessa "osaamisenkin" määritelmä liukuu aina vaan kauemmas. Ainakin haluaisin oppia taidon ratsastamaan kaikki hevoset rennoiksi ja oikeinpäin. Siitä ollaan harmillisen kaukana.

Hyvänä perustasona pitäisin sellaista heA:ta. Sekin olisi jo jotain, että pääsisin takaisin sinne ihan hyvälle heB-tasolle, jossa olin ennen kuin lopetin tunneilla käymisen 10 vuodeksi. Surkeaksi on mennyt.

3. Mikä oli ensimmäinen hevonen, jonka kanssa koit merkitsevän ahaa-elämyksen ja mihin se liittyi?

Kyllä kai sitä on melkein jokaisen elämän hevosen kanssa tullut tärkeitä ahaa-elämyksiä, mutta en osaa niin tarkasti sanoa, mikä tai millainen oli ensimmäinen.

Mutta sanon kuitenkin Ruusan, koska sen kanssa on tullut aika lailla koko hevosteluni muuttaneita ahaa-elämyksiä (siitä blogin nimikin). Ehkä tärkein niistä on ollut mielentilan vaikutus hevosteluun. Tällä tarkoitan molempien osapuolten mielentilaa.

Ajatteluni on alkanut siirtyä käskyttämisestä enemmän ystävyyteen ja yhdessä tekemiseen. Sillä, mitä hevonen - tai tässä tapauksessa poni - yhteisestä tekemisestämme ajattelee ja tuntee, on nykyään minulle valtavan suuri merkitys. Ja Ruusa kyllä ilmaisee varsin selkeästi, milloin on sen mielestä menty vikasuuntaan. Toisaalta kun poni juoksee laitumella luokse tai noudattaa ohjeistusta vapaana ollessaan, voi ainakin hetken tuntea tehneensä jotain myös oikein.

Seuraa johtajaa -leikkiä keväällä 2014.

Ja kun olen pyrkinyt kohti hevoslähtöisempää harrastamista, olen ollut huomaavinani jonkinlaista yleisempääkin muutosta itsessäni. Olen löytänyt itsestäni uudenlaista tyyneyttä ja lempeyttä. Tämä on heijastunut jonkin verran myös hevostallin ulkopuoliseen elämään, siihen vähään mitä vielä on jäljellä.

Tämä kehitystehtävä on kyllä vielä kesken, sillä edelleenkään en ole läheskään dalailama tai äititeresa, vaan edelleen liian lyhytpinnainen sekä tallilla että muussa elämässä.

4. Onko ruokintatapasi muuttunut mitenkään viiden viime vuoden sisällä?

Kyllä ja ei.

Edelleenkin vannon ensisijaisesti hyvän ja riittävän korsirehun nimiin, tyhjän mahan välttämiseen.

Toisaalta minusta on tullut enemmän sellainen monesta purkista syöttelijä, kun jokaiseen ongelmaan on pitänyt hankkia oma lisärehu: on yrttiä hengitysteille, msm:ää ja C-vitamiinia nivelille jne.

5. Millä tavoin suunnittelet hevosen elämää vai suunnitteletko? Toteutuvatko suunnitelmat?

Suunnitelmilla on ollut aika heikko toteutumisprosentti, joten en kovin pitkälle meneviä suunnitelmia viitsi tehdä. Enemmänkin voisi sanoa, että on haaveita. Mutta muuten mennään aika lailla päivä kerrallaan.

6. Mikä saa sinut pysymään lajissa vaikeina aikoina?

Hevonen eläimenä. Kaikkien näiden vuosienkin jälkeen hevonen edelleen hämmästyttää minua. Miten niin iso ja vahva eläin onkin niin nöyrä ja lempeä ihmiselle, joka kuitenkin koko ajan tekee virheitä. Huolii jopa ystäväksi.

Kesälaitumelta, Ruusa ja sen bestis yhtä aikaa rapsuteltavana. Kuvan on ottanut siskoni, kiitos hänelle siitä.

Ratsastusta en ole lopettanut, vaikka olen siinä täydellisen lahjaton, koska tarvitsen sitä. Ilman ratsastusta olen kireä, puhumattakaan jos joudun olemaan pitkän pätkän kokonaan pois hevosten luota.

Säännöllinen ratsastus jotenkin tuulettaa pääkoppaa juuri oikealla tavalla. Olen kokeillut kyllä muitakin liikuntatapoja, mutta mikään ei anna henkisellä tasolla sitä mitä ratsastus. Ei ole ihme, että ratsastusta ja hevosia yleensäkin käytetään myös terapiamuotona.

7. Esittele joku hevonen, joka on vaikuttanut merkittävästi elämääsi.

Tähänkin tekisi mieli sanoa Ruusa, mutta kokonainen blogi lienee riittävästi yhden ponin esittelyyn.

Mutta ehdottoman tärkeä on ollut myös Ruusan emä G, ensimmäinen oma ponini.

G:n kanssa syksyllä 2010. Poni oli 22-vuotias ja odotti jo Ruusaa. G:llä oli tosi hieno laukka, vaikka se ei ehkä tästä kuvasta välity. 

G:hen ja sen ensimmäiseen varsaan tutustuminen 1990-luvun alkupuolella sysäsi alkuun kehityksen, jonka vuoksi tai ansiosta minusta tuli welsh-ihminen.

Ja welsh-ihmisyys on nykyisin minulle tärkeä osa elämää. Welsh-ponien kanssa on tullut koettua hienoja hetkiä ja opittua monia asioita. Welsh-ponien kautta olen myös tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin. (Tässä kohtaa varmaan saa lähettää terkkuja.)

G-poni oli kovuutta, nöyryyttä, kiltteyttä ja vahvuutta jokseenkin täydellisessä suhteessa. Kaikkine rakennevikoineen kaunis. Urheilullisesti valtavan lahjakas. Kertakaikkisen hieno poni, joka jätti Ruusaan paljon itseään.

Itse asiassa se jätti syvän jäljen jokaiseen, jonka kanssa sen polut kohtasivat. Eikä vähiten minuun. Pitempi esittely täällä.

8. Mikä on rakkain varusteesi, josta et luovu koskaan?

Ei minulla taida olla varsinaisesti olla niin rakkaita varusteita, mutta Ruusan varusteista en ole raatsinut luopua yhdestäkään. Ainahan voi tulla uusi varsa, jolle esimerkiksi rimpulan lapsuusriimut tai vauvaloimet ovat sopivia...

Mutta, jokunen vuosi sitten työkaverini esitteli minulle uusinta hankintaansa, Muck boots -saappaita. Hän ylisti niitä suunnilleen jalkineteollisuuden ehkä parhaaksi keksinnöksi ikinä.

En todellakaan uskonut, että jotkut saappaat voisivat olla mukamas niin ylivertaiset, mutta kun K-maataloudessa oli alessa rumanväriset Muck bootsit niin ostin. Ja sen jälkeen ne ovatkin olleet minulla tallikenkinä koko talven, kevään ja kesänkin, sekä nyt syksyllä. Helteellä ovat vähän kuumat ja jäällä liukkaat, mutta muuten sopivat keliin kuin keliin.

Muck bootsit näkyvät esim. tässä kuvassa.

Ja minun hehkuttamiseni tuloksena nykyisen tallinpitäjän kaveri hankki myös Muck bootsit. Sen jälkeen hän ei ole käyttänyt hevostelussa muita kenkiä - edes nahkaisia ratsastussaappaitaan.

Tuskinpa Muckitkaan minulla ikuisesti silti ovat, vaan korvaan ne kylmästi uusilla heti kun hajoavat.

9. Millaisista maastoista pidät hevosen kanssa? (Reitit, maisemat, maastonmuodot...)

Suomalaisen mielihän tunnetusti lepää metsässä.

Parasta metsämaastoa on sellainen, missä poluilla on hyvä pohja. Voi joko rauhakseen kävelytellä tai sitten usvattaa tukka putkella. Se on parasta. Ja mielellään saisi olla myös mäkeä, että tulee pepputreeniä (ratsulle). Ja joidenkin hevosten kanssa ylämäki on tarpeen myös pienenä lisäjarruna.

Olisihan se kyllä välillä hienoa päästä ratsastelemaan myös järvi- tai merimaisemissa.

10. Kerro kolme positiivisinta asiaa tämän vuoden hevoselämästä.

Epäilemättä positiivisin ja huikein asia on ollut Ruusan ratsastuksen aloitus. On ollut monia aikoja, jolloin en ole uskonut, että siihen pisteeseen ikinä päästäisiin.

Poni olisi varmaan opintiellään jo pitkällä, jos sillä olisi ollut taitavampi kouluttaja. Se on varsin lahjakas, vaikka itse sanonkin. Mutta kyllä minä usein ihmettelen, että minä toivoton toheltaja olen todellakin onnistunut kouluttamaan ponin kantamaan ratsastajaa ja tekemään helppoja tehtäviäkin. Vaikka koulutuksen kannalta olisi ollut parempi antaa poni ratsuttajan opetettavaksi, tällä tavalla toteutettuna prosessi on antanut minulle valtavasti.

Tämä kuva on kyllä yksi lemppari, vaikka ratsastaja onkin ihan sieltä syvältä. Mutta poni. Kuva siis keväältä, kun menimme Ruusan kanssa ensimmäistä kertaa laukkaa. Kuvan otti Saija. 

Hienoja kokemuksia ovat tietysti olleet myös näyttelyt, kun ponin menestys on ollut paitsi uskomattoman upeaa myös nousujohteista.

Kolmantena positiivisuutena voisi mainita ratsastuspuolella Katariina Kaartinen-Alongin kurssit ja muutenkin tänä vuonna saamani istuntaoivallukset.

11. Jutteletko hevosesi kanssa? Jos kyllä niin kirjoita esimerkki "keskustelusta".

Juttelen ehkä enemmänkin Ruusalle kuin sen kanssa. Poni on kuitenkin aika vähäsanainen otus. Mutta kesäkaudella käymme keskustelua, jossa minä rapsutan ponia ja poni turvalla näyttää, mistä pitäisi rapsuttaa. Minä kysyn, että ai tästä, ja Ruusa näyttää turvalla, että ei kun tästä.