Laumanjohdollisissa tehtävissä

Siitä lähtien, kun Ruusa palasi talvitarhaan, se on vaikuttanut kovin tyytyväiseltä elämäänsä. Sillä ei ole sydänystävää, mutta toisaalta poni on päässyt siihen, mihin se on määrätietoisesti pyrkinyt varsasta asti: laumanjohdollisiin tehtäviin.

Ruoka on hyvää.

Alaisten joukko on tosin pieni (1), mutta sitäkin massiivisempi. Ala(ma)isto lienee ihan tyytyväinen sekin, koskapa ei ole osoittanut halukkuutta johtajan vaihdokseen. Ruusan johtotyyli on vakiintunut tiukaksi, mutta tyrannin elkeet ovat pysyneet pääosin piilossa.

Vaikka alempiarvoisen laumanjäsenen kohtalo ruokintatilanteissa on väistää - niin vikkelästi kuin jykevän 174-senttisen ruhon kanssa on mahdollista - alamainen uskaltaa alituiseen pyrkiä johdon kanssa samaan ruokapöytään.

"Et oo tulossa mun kasalle." Karva alkaa olla jo aika pörröinen. Huomautan, että ponia ei ole harjattu viikkoon.

Kuningatar Ruusa näyttää aluksi rumaa naamaa, mutta sen turnauskestävyys on heikko. Niinpä alamainen pääsee jatkuvasti verottamaan ylempänsä heinäkasaa.

Ehkä Ruusa jossain vaiheessa hoksaa, että jättikaveri hotkii parissa minuutissa annoksen, johon sillä itsellään kuluisi puoli tuntia.

Mainitusta ruokailutahtien erosta johtuen ihmiset näkisivät mielellään laumahierarkian pysyvän nykyisellään. Kilon paloina eväänsä hotkiva eläin saa alamaisenakin riittävästi evästä, mutta hitaampaan ruokailutahtiin mieltyneen ponieläimen on ravinnonsaantinsa kannalta hyvä pysyä johtotehtävissä.

"No okei, tuu sit."