Irti liinasta

Oppitunti numero neljä Ruusan ratsukoulutuksessa ei ollut ihan yhtä euforinen kuin aikaisemmat. Poni oli vähän sitä mieltä, että tämä narun päässä juoksentelu on jo niin nähty juttu.

Niinpä päätimme vähän muuttaa tuttua yhtälöä:

Kuvakaappaus videolta. (Alla.) Kenttä on kuivunut ja hyvässä kunnossa.

Tehtävää vaikeutettiin poistamalla narun toisesta päästä porkkana-automaatti, ei kun siis taluttaja. Ihan kaksistaan tätiratsastajansa kanssa joutui rimpels kiertämään kenttää pariinkin kertaan. Vasempaan kierrokseen kahdesti, koska ensimmäisellä kierroksella Ruusa keksi vähän ylimääräisiä kuvioita.

Viimeinen kierros meni aika kivasti, ainakin omasta mielestäni. Ratsastajalle olisi kelvannut käyntikin, mutta poni ravasi mieluummin. (Keventää en näköjään osaa ainakaan oikealle jalalle. Vähän ehkä nolottaa.)



Linkki videoon

Mutta sitten on tämä ikävämpi juttu. Hengitys. Se ei ole sellaisessa kunnossa kuin toivoisin.

Päivisin hengitys on jo viikon verran ollut puuskuttavaa, mutta tämän olemme eläinlääkärin kanssa molemmat halunneet panna aurinkoisenlämpimän sään ja Ruusan vielä varsin talvisen asun piikkiin. Etenkin, kun iltaisin hengitys on ollut melko sujuvaa - ja iltaisin on nämä ratsastuksetkin siksi tähän asti hoidettu. Lääkittykin on.

Eilen oli koko päivän pakkasta, joten kokeiltiin ratsastusta päivänvalossa. Tulos: hengitystiheys oli vielä tarhaan palauttamisen jälkeen liian tiheä, vaikka sieraimet liikuntasuorituksen ulkopuolella eivät kovin isoiksi levinneetkään.

Eläinlääkärin kanssa on puhelinkonsultaatiossa sovittu, että viikko katsotaan. Jos hengitys ei ala parantua, pitää mennä taas klinikalle. Sinne siis vaihteeksi mennään.

On kuulemma vielä yksi lääke, mitä voitaisiin kokeilla. Jos sekään ei tepsi, ei ole oikein enää mitään, millä moderni eläinlääketiede voisi Ruusaa auttaa. Jopa eläinlääkärin optimismi on nyt alkanut rakoilla. Pari lääkekuuria vuodessa on ok, mutta jos vuodesta kolmannes menee henki ahtaalla niin ponin kannalta paras hoito on valitettavasti se lopullinen.

Sehän nyt on ollut tiedossa, ettei tässä loppuelämän harrastuskaveria olla Ruusasta leipomassa. Mutta voi olla, että emme kovin pitkälle tässä ratsuharrastuksessa ehdi ennen kuin Ruusan on aika mennä.

Onneksi poni sentään on hankaluuksista huolimatta pirteä. Ratsastus ei ole vienyt siitä kaikkia mehuja, vaan eilenkin piti vielä ihmisen kanniskelun jälkeen vetää omat treenit tarhassa. Ratsastus kuitenkin jäänee nyt tauolle, jos lupailtu takatalvi ei tee ihmeitä ponin hengitykselle.

Poni on niin hieno. On niin väärin, ettei se saanut olla terve.

Melkein 25 vuotta ratsastusharrastusta ja vieläkään ei osaa keventää oikealle jalalle. Ja poni kaipaisi pesua.