Hymy herkässä - yksinratsastusta

I feel good, tidididi...

Taivaalta saattaa tulla lunta, mutta tädin mielessä kukkivat jo kukkaset. Muutakin iloista siellä saattaa pyöriä. Mielessä siis.

Usein olisi järkevää, että kun rupeaa ratsastamaan nuorella niin olisi joku vähän perään katsomassa. Niin wannabe-ratsuttajan kuin keltanokkaisen ratsunalunkin. Mutta ei se pelaa, joka pelkää. Tänään kun sattui olemaan viileä ja kostea päivä niin pitihän sitä ponin keuhkojen toimivuutta testata toivotussa rasituksen asteessa eli taakan alla.

Yksinkö täällä pitäisi tallustella, ihmetteli Rimppels alkuun ja tuijotteli, mahtoiko kentän laidoilla majailla mörköjä. Vähän siinä saatettiin jossain vaiheessa laukan tahtiakin tavoitella. Välillä piti pysähtyä tarkistamaan, eikö olisi jo porkkanatauko.

Silloin, kun liikutaan, pitää Ruusan mielestä liikkua sitten kunnolla. Mitään käyntiä ruveta tupsuttelemaan, ravia mennään jos jotain pitää. No, passaahan se ravi tädillekin, joten sitä sitten humputeltiin menemään välillä enemmän ja välillä vähemmän yhteisymmärryksessä.

Lopulta Ruusa ravasi pari pääty-ympyrää ja vielä suunnanvaihdonkin niin tahdikasta ja eteenpäinpyrkivää ravia välillä päristellen, että olisi voinut kuvitella olevansa vähän osaavammankin ratsun selässä. Ei se nyt missään peräänannon tapaisessakaan (vielä?) liiku, mutta pääasia, että liikkuu.

Kuvituskuvaksi tällainen oikein sievä otos ekan luokan alusta eli 1,5 viikon takaa.

No, entäs ne keuhkot? Keuhkoihin asti en näe, mutta pinnalta päätellen palkeissa ei välttämättä ole ihan hirveää hätää. Ruusa ei vajaan 15 minuutin ravipainoitteisen liikuntahetkensä päätteeksi ollut oikeastaan ollenkaan hengästynyt.

Pitänee perjantaina kokeilla uudelleen. Jos silloinkin on hyvä tilanne niin ei ehkä olekaan välttämätöntä viedä pompulaa ensi viikolla pöpöjen pesään. Olen siis ehtinyt jo sille klinikka-ajan varata. Perjantaille revanssimme sijoittuu, koska huomenna on viikon jo toinen opetuksellinen ratsastuskerta kera Mia-open ja Fritz-hepan.

Niin tai näin, autenttinen kuvamateriaali jäi tältä päivältä saamatta, koska olin tallilla IHAN YKSIN.

Versaali on kahdessa viimeisessä sanassa tarpeen kuvastamaan tädin vankkumatonta luottamusta omaan teiniponiin ja siihen, ettei viimeksimainittu viskaa ensinmainittua tantereeseen.

Kieltämättä tällainen huimapäisyys vähän arvelutti, mutta yksinratsastukselle ei tällä kertaa ollut muita vaihtoehtoja kuin olla ratsastamatta, sillä iltavuorolaisen on käytävät tallilla silloin kun muut ovat tienaamassa. Ja selvisimme.