Kuntoilulla paremmaksi ratsastajaksi?

Tiistaisen ratsastustunnin alkuun piti ratsastaa rivakkaa laukkaa kevyessä istunnassa pitkin kenttää. Tulos: puuskuttava ratsastaja, jonka pohkeet tärisivät jo ennen harjoituksen puoliväliä.

Kun alkuverryttelystä oli päästy, tuli eteen seuraava pulma. Vatsalihaksissa ei riittänyt potkua edes hevosen saamiseen sellaiseen lyhyysasteeseen, että ratsastaminen olisi jollain tasolla miellyttävää. Fritzillehän se kyllä hyvin passaa, että venytään pitkäksi ja sitkeäksi kuin huolella pureskeltu purkka.

Pikkuponien pikkusievissä liikkeissä kunnon heikkous ei iske samalla tavalla märkänä rättinä päin naamaa, mutta kun tullaan Fritzin kaltaisiin vähän isompaa vaihdetta kaipaaviin hevosiin, mistään ei tule mitään - ja jos tuleekin niin ei ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Kuntoni loppuu jopa jo ennen taitoa, joka sekään ei riitä kovin pitkälle.

Nytkin saatiin hyviä hetkiä, mutta aina hevonen pääsi niistä lipsahtamaan. Ja torstain ekstratunnilla hevonen tuntui vähän aikaa ravissa oikeaan kierrokseen jopa kevyeltä, mikä oli Fritzin piirteistä tähän asti ollut minulta kokonaan piilossa. (Valitettavasti tämä ei osunut niihin minuutteihin, joiden aikana Mia videoi menoamme.)

Fritzin vasen lapa pyrkii aina "pullahtamaan", mikä on erityisen kiusallista, kun kyseinen lapa on sisälapana. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, ne on napattu videolta, joka löytyy postauksen lopusta.

Ehkäpä tähän kunnottomuuteen herääminen johtui siitä, että juuri ennen tiistaista tuntia Mia kertoi käyneensä mielenkiintoisessa seminaarissa nimeltä "Ratsasta kunnolla". Tunnin jälkeen netissä tuli vastaan SRL:n juttu samaisesta seminaarista. Ratsastuksen opettajille suunnatussa seminaarissa esiteltiin esteratsastajien fysiikkatutkimuksen tuloksia.

Tiivistettynä tutkimuksen tulos on, että fyysisellä kunnolla on luultuakin suurempi vaikutus ratsastukseen. 

Fyysisestä suorituskyvystä heikko hapenottokyky  (se, mikä allekirjoittaneella ilmenee tekstin alussa puuskutuksena) on isoin este ratsastajan taitojen kehitykselle. Ratsastajilla on myös tyypillisesti vahvemmat selkä- kuin vatsalihakset - jälleen yksi kompastuskivi polulla kohti ratsastustaitoa.

"Mikäli ratsastajan syketaso on jatkuvasti anaerobisella tasolla, ei suoritus voi olla rento. Jos normaali ratsastus normaalilla hevosella tuottaa ylenpalttisen hien pintaan, on hälytyskellojen alettava soida", sanoo juuri liikuntatieteen maisteriksi valmistuva Anne-Maarit Hyttinen SRL:n jutussa.

Kröhöm... Lasketaankohan Fritz normaaliksi?

Ihan hetkittäin meno näyttää tämäntasoiselle suht asialliselta - mutta niin sitkeästi yrittää takakeno tulla takaisin.

Olisiko se, mitä me ratsastusharrastajat tarvitsisimme, sittenkin enemmän yleistä kuntoilua eikä (pelkästään) enemmän lajiharjoittelua?

Mian mielestä asia on juuri näin: kuntoilukerran lisääminen viikko-ohjelmaan voisi tuottaa ratsastuksellisesti enemmän tulosta kuin ratsastuskerran lisääminen. Oma huomio: sellainen olisi tarpeen ainakin meille, joiden liikuntakalenterissa lukee joka päivän kohdalla "kevyt päivä".

Masentava tulos, täytyy sanoa. Ratsastus on kuitenkin liikunnan muodoista hauskin ja motivoivin. Sen sijaan kun työkaveri kysyi mukaan Naisten kympille, en naurultani kyennyt vastaamaan. Ajatuskin juoksulenkeistä saa hien pintaan - kylmän hien.

Liikunnan pitäisi olla sellaista, missä tulee hiki ja hengästys, mutta sillä tavalla mukavasti, että aivot eivät ehdi sitä huomata. Ratsastuksen lisäksi sellaisia lajeja ei paljon ole. Tanssi ja tanssillinen jumppa lähinnä tulevat mieleen. Niitä varten pitäisi melkein mennä jonnekin kuntosalille.

Kuntosalille menemiseen tarvittaisiin ylimääräistä aikaa ja ylimääräistä rahaa. Kumpaakaan ei jostain syystä ole täällä suunnalla paljon viime aikoina näkynyt.

Nämä ovat tietenkin tekosyitä, joiden tarkoitus on peittää oma viitsimättömyys.

Sillä, että ratsastaja harjoittelisi aerobista kuntoa ja keskivartalon voimaa ilman hevosta, olisi kuitenkin merkitystä myös sen nelijalkaisen kannalta. Kun ratsastaa huonokuntoisena, hevosrukka joutuu toimimaan ihmisen jumppapallona.

Pitäisi löytää aika edes vatsalihasharjoituksille. Päättää, että aikaa löytyy.

Lue lisää Ratsastajan kunto -projektista.

Tämä kuva on toiselta videolta, joka on liian tuskallinen julkaistavaksi.

Lopussa on video torstaisen tunnin loppuraveista. Jo tällaisessa mummoravissa näkyvät vartaloni fyysiset rajoitteet. Keskivartalo on löysä ja jalat kinnaavat. Pääsisiköhän jumpalla päinvastaiseen tilanteeseen?

Verkkaiseen tahtiin mieltynyt Fritz on huomannut, ettei tädin työkalupakista tällä hetkellä löydy sopivaa välinettä hitaan hevosen ratsastamiseen. Joskus siellä oli hyvinkin tehokkaat työkalut tällaisille fritzeille, mutta ne ovat vuosien varrella kadonneet jonnekin.

Fritz on perusluonteeltaan, noh, rehellisesti sanottuna laiska. Mutta se, että Fritz liikkuu pohkeen takana, ei ole hevosen vika, vaan ratsastajan. On ratsastajan tehtävä motivoida hevonen.

Minä tiedän, mitä pitäisi tehdä. Jostain syystä kehoni kuitenkaan ei suostu tekemään sitä.

Pitäisi olla napakka ja sähäkkä, mutta ennen kaikkea nopea pehmenemään, myötäämään heti, kun hevonen vastaa apuun. Silloin, kun hevonen liikkuu itse, ratsastajan pitää olla kevyt. Mutta nopeiden apujen sijaan kuitenkin jään puristamaan ja kinnaamaan. Ja, kuten useimmat tietävät, sellainen on tämäntyyppisellä hevosella varma tie tuskaan.



Linkki videoon

Jätin videoon äänet. Kuulee, mitä Mia korjaa ja miten. On kuitenkin syytä huomauttaa, että yksisanaisten ohjeiden (kuten "korjaa") sisältö on aikaisemmin käyty läpi.