Kevätpelto on kuuma

Ruusa ei ollut pariin viikkoon päässyt pellolle omatoimisiin hankitreeniin, koska osteopaatti, huono sää, ajanpuute ja laiskuus. Mitä näitä nyt on, syitä ja tekosyitä. Joka tapauksessa totesin, että alkaa olla aika lailla viimeiset hetket tehdä minkäänlaista hankitreeniä. Toisin sanoen tekosyyt ja syyt oli käytetty.

Sitäpaitsi nyt, kun Ruusan lääkitystä ajetaan vähitellen alas, on syytä seurata hengityksen tilaa myös vähän reipashenkisemmissä urheilusuorituksissa.

Pellolla tänään. Vahingossa otettu kuva kelvatkoon nyt still-kuvitukseksi.

Viimekesäiselle laidunpellolle on sopivasti sellainen reilun viiden minuutin kävelymatka. 5 - 10 minuuttia. Matkan kestoon vaikuttaa moni tekijä, mm. se, kuinka monta kertaa joudutaan peruutusten avulla muistelemaan ponille sopivaa sijaintia suhteessa taluttajaan.

Minusta runsaat viisi minuuttia reipasta kävelyä on ihan ok alkulämmittely nuorelle pihattoasukille.

Tänään Ruusan oma alkulämmittelykoreografia kuitenkin jonkin verran poikkesi narunjatkeen suunnittelmista. Nyt, kun lumi on lähtenyt tieltä, hiekkatie ilmeisesti oli rimpulan mielestä kuuma ja hidastamista toivova ihminen lähinnä tiellä. Poni pyrki varsin tarmokkaasti pitämään vähintään molemmat etujalat jatkuvasti ilmassa.

Erityisen lennokasta liikehdintää nähtiin, kun Ruusa bongasi erään talon pihasta koiranpennun. Pelottaako koira sitä, huolehti koiran omistaja. Ei, kevät ja purkamaton energia se vaan kupli nuoren neidon ihon alla.

Peltokin taisi poltella, sillä tällaista menoa siellä harrastettiin ehkä 10 - 15 minuuttia:


Linkki videoon.

Yllä olevan videon yhteydessä ei juurikaan voi puhua laadusta, mutta ehkäpä tärisevänkin pätkän avulla saa ideasta kiinni.

Peltorallin päätteeksi tarkkailin rimpulan hengityksen tilaa hysteerisen omistajan elkein. Lienee sanomattakin selvää, että ponin sieraimet olivat toiminnan päätteeksi noin lautasen kokoiset. Kävelimme - vaikka Ruusa olisi kyllä mieluummin hölkännyt - takaisin tallille vähän pitempää reittiä, vajaan kilometrin matkan. Talliin päästessä hengitys oli tasaantunut.

Kun tarpeeksi kauan tarkkailee hengitystiesairasta, menee vähän sekaisin siitä, mikä on normaalia. Mutta rohkenisikohan sitä ajatella, että tuollainen 10 minuutissa palautuminen on jonkinlaisissa normaalin rajoissa?