Kohti kehitystä

Kun kevätaurinko alkaa paistaa, ponitädille tapahtuu vähintään yksi seuraavista asioista: a) tulee varsakuume b) tulee tarve päästä kehittymään ratsastuksessa. Toteutusmielessä nämä kaksi asiaa ovat periaatteessa toisensa poissulkevat, siitä huolehtii vielä jäljellä oleva tolkun hiven tutustuttuaan pankkitilin saldoon.

Kohta b ilman a:ta on kuitenkin myös pankkitilin mielestä mahdollisuuksien rajoissa.

Niinpä viimeviikkoisella lomallani soittelin taas Mia Pasaselle, jonka Science of motion -tyylisillä tunneilla minun piti ruveta käymään jo vuonna 2014. Pitkän kypsyttelyn jälkeen pääsin viimein irtotuntia pitemmälle ja pääsin tänään korkkaamaan kymmenen kerran tuntikortin.

Ratsuna oli jälleen Mian Fritz-pv, joka on hyvin opettavainen hevonen. Ruunaherra on nimittäin valmis asettamaan fyysisen ponnistelunsa riman juuri niin alas kuin ratsastaja sallii. Mutta tänään sain jo esimakua siitä, miltä Fritz tuntuu kun se rupeaa tekemään hommia. Hiki tuli molemmille. (Minulle kuitenkin enemmän kuin Fritzille.)

Tuoretta kuvamateriaalia ei saatu tänään, mutta tässä kuva minusta ja Fritzistä ensimmäiseltä yhteiseltä tunniltamme. Tänään harjoitusravi sujui jo paremmin, en tuntenut hölskyväni enää holtittomasti.

Ennen hyvyyden maistelua oltiin kyllä aika raskassoutuisissa tunnelmissa.

Mia käskytti vähän väliä lyhentämään ohjia (käynnissä ohjat voivat kuulemma olla niin lyhyet, että kädet ovat suorat) ja kun yritin pinnistellä, etten päästäisi naruja valumaan pitkiksi, päädyin puristamaan niin, että sormet puutuivat. Sormien puutumista ei ainakaan vähentänyt Fritzin halukkuus tarjota koko päänsä ja kaulansa paino käsieni kannettavaksi.

Vaikka olen tehnyt töitä päästäkseni ohjalla räpeltämisestä eroon, minulle on kuitenkin jäänyt tapa tehdä asioita sormillani ja yksi käsi kerrallaan.

"Ajattele, että kädet ja ohjat ovat yksi paketti", neuvoi Mia. Kädet eivät siis liiku vuorotellen, vaan tarvittaessa koko paketti, Ja kun tekee pidätteitä, niitä ei tehdä sormilla, vaan pidäte lähtee keskivartalosta, jonka jatke kädet ovat. Vatsalihaksilla kannattaa ajatella ylös, koska se on suunta, johon hevosen lavat ja sitä kautta koko etuosa halutaan.

Kun hevonen tekee mitä haluan, helposti haluan palkita sitä päästämällä ohjan valumaan pitemmäksi. Mutta oikeampi myötäystapa olisi siirtää koko kättä hetkellisesti eteenpäin ja rentouttaa hauikset.

Tajusin yhtäkkiä, että olen hyvin usein unohtanut rentouttaa käden myödätessäni. Nyt, kun rupesin hellittämään hauiksilla, hevonenkin alkoi (ainakin hetkittäin) keventyä ja lyhentyä. Käteni lakkasi puutumasta.

Ei hevosen kouluttaminen sen kummempaa hommaa ole, totesi Mia. Korjataan vain niitä asioita, jotka ärsyttävät (esim. ohjalle painaminen) ja kun hevonen vastaa korjaukseen, palkitaan sen ponnistelut myötäämällä. Näin siitä, mitä ratsastaja haluaa, tulee hevoselle kannattavaa ja vähitellen hevonen alkaa haluta samaa kuin ratsastajakin. Ei sinänsä uutta asiaa, mutta kertauksen arvoista.

Sain kyllä tunnilta myös ihan uuden mielikuvan ratsastuksen tueksi. Se oli "tasapainotanko". Sellainen on jokaisen ratsastajan jaloissa hiukan polvien alapuolella. Kuvitteellinen tanko kulkee ratsastajan jalkojen välissä läpi hevosen painopisteen.

Tasapainotankoa nostamalla saa hevosenkin nousemaan, tasapainotankoa puristamalla saa tehtyä pidätteen. Ja sen avulla voi myös suoristaa hevosta. Noin niin kuin tiivistettynä.

Fritzillä on tapana vähän rojauttaa sisälapaa sisäänpäin, jolloin sen selkäranka kiertyy ja se tuntuu raskaammalta sisäohjalle. Mian mukaan ratsastajat usein yrittävät korjata toiselle ohjalle painamista keventämällä kyseistä ohjaa, vaikka tehokkaampi tapa olisi siirtää hevosen painoa enemmän sille kevyemmälle ohjalle. Tällöin hevonen suoristuu. Tämän painonsiirron voi tehdä tasapainotangolla: painetaan vain siltä puolelta, jolle hevonen nojaa.

Tasapainotangosta ja muista mielikuvista on hyvä muistaa se, että tarkoitus ei ole varsinaisesti liikkua hevosen selässä. Kyse on nimenomaan mielikuvista, joiden tarkoitus on opettaa lihasten oikeanlaista käyttöä. (Huomautan myös, että yllä kirjoitettu on minun tulkintaani tunnin annista. Väärinymmärrykset ovat aina mahdollisia.)

P.S. Eilen sain ilon vähän muistella ratsastusjuttuja ihanan Aischan kanssa. Yli kuukauden ratsastustauon aikana Aissin nappulat olivat vähän hukassa ja koko keskivartalon lihasten kapasiteetti tuntui kuluvan taas pelkkään puoliverisen isoissa liikkeissä pysymiseen. Ensimmäistä kertaa Aischan kanssa oli myös lähellä tahdonvastainen maastoutuminen, kun protestipystyynnousua seurasikin napakka pukki. Mutta selässä pysyttiin ja yhteisymmärrykseen päästiin. Kivaa oli, ainakin minulla.