keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Elämässä - ja otsapannassa - pitää olla vähän blingiä

Vähän pitää olla blingiä tallielämässäkin. Vai mitä? Ruusa sai vähän blingiä suitsiinsa, kun tässä jokunen viikko sitten suhasin vähän alennusmyynnissä.

Kuva ei tee oikeutta kauniille otsapannalle eikä oikeastaan millekään.
Kun sitten ostin mustan satulan, syntyi ahdistus. Vaikka tädin oma tallilook saattaisi antaa viitteitä muusta, värikoodauksen pettäminen ponin vermeissä on kuin hiekkaa esteettisessä silmässä. Ei voi olla mustaa ja ruskeaa nahkaa samassa kokoonpanossa. Toisaalta jos poni jää henkiin riittävän pitkäksi aikaa, satula ehtinee vaihtua matkalla moneen kertaan. Ehkäpä vielä joskus ruskeaankin.

Jos nyt vakavasti puhutaan niin syy sievän otsapannan ostoon ei ollut pelkästään esteettinen.

Welshimäisen jykevä otsaluu yhdistettynä siroon turpaan ei nimittäin ilmeisesti ole suitsivalmistajien mielestä poninpään standardimalli.

Ruusan päänmuoto ei ole hankalimmasta päästä, mutta suitsia on kuitenkin sitä varten kustomoitava. Samaan aikaan, kun pony-kokoisiin suitsiimme piti sekä poskihihnoihin että turpahihnan turpaosaan puhkoa useita lisäreikiä, otsapanta jäi vetämään niskahihnaa vasten korvia. Ja sellaisestahan ei seuraa muuta kuin päänsärkyä. Siis ponille - ja sitä kautta epäilemättä tädillekin.

Tässä jokunen hetki sitten sain hyvän kommentin jo kauan aikaa sitten kirjoittamaani tekstiin suitsien sovittamisesta. Kommentin jättäjä sanoi suunnilleen niin, että jos niskahihnan laittaminen korvien taakse tuntuu hankalalta, kellojen pitäisi soida.

Kun seuraavan kerran puin ponilleni suitsia, ne kellot sitten soivat. Metaforisesti, ei oikeasti. En ole ainakaan vielä niin hullu, että olemattomia ääniä kuulisin.

Ruusan suitset todellakin oli hankala saada korvien yli. Ponikaan ei tykännyt, vaan pyrki suitset nähdessään pakoon. Tämä toki tämä saattoi johtua yhtä hyvin kivusta, jota puolikkaisiin sudenhampaisiin osuva kuolain epäilemättä aiheutti. Alkuperäisen otsahihnan poistamisen jälkeen suitsien pukeminen kuitenkin helpottui hiukan.

Tästä viisastuneena totesin, että pikkuponin pikkupää kaipaa cob-kokoista otsapantaa.

Maanantaina suitsin ponin ihan vain aloittaakseni niihin totuttamisen uudelleen nyt, kun ponin suun pitäisi olla kunnossa - ja kun on tämä uusi otsapantakin. Poni suorastaan hamusi kuolaimet välittömästi suuhunsa! Jotain on näköjään tullut opetettua ponille oikeinkin.

Suitsien pukeminen oli helpompaa. Uusi blingipanta istui ohimoilla sievästi eikä vetänyt korvia niskahihnalla ruttuun. Money well spent. Eikä tullut edes kalliiksi.


11 kommenttia:

  1. "Leveä otsa, viisas pää" sanoi meidän Duke, kun full-kokoisen otsapannan tahtoi pony-kokoisiin suitsiinsa.

    Ihan Ruusan näköiset timangit nuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasipa Duke sanoa hienosti! Lisätään shettiksen pää listalle ei-standardit. ;)

      Poista
  2. Jaan tuskasi! Penan pää on kanssa tuollainen welsh-arabi-mallinen, ylhäältä leveä ja alhaalta kapea, ja parhaat suitset saisi varmaan jos ostaisi kolmea kokoa ja yhdistelisi niistä! Aina saa arvuutella, onkohan se nyt full vai cob vai eikö oikein kumpikaan. Sama ongelma ohjissa - fulleilla voisi melkein ajaa, ponyt on liian lyhyet. ja mysteerikoko cob voi olla mitä vaan tai sitten sitä ei ole ollenkaan olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä, millainen ponin pään pitäisi olla, että sille löytyisi suoraan hyllystä sopivat suitset. Mitenköhän welsh mountainien omistajat saavat hankittua suitsia? Niillä kun on vielä leveämpi otsa, hirmuisen lyhyt pää ja minimaaliset korvat!

      Cob kieltämättä on vähän sellainen mysteerikoko, joka voi olla mitä vaan.

      Poista
  3. Blingiä kuuluu olla, aina. :)
    Turparemmi vaan on kovin hassussa kohdassa, oikea paikka esim. tässä kuvassa http://www.ratsastusvaruste.fi/images/bohemesuitset.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olet ihan oikeassa, itsekin katsoin kuvasta, että ihan ei nyt näytä oikealta tuo turpiksen paikka. Ehkä sitä voisi hitusen laskea. Aikaisemmin pidin turpista alempana, mutta silloin kävi joskus niin, että jos poni vähän vaikka hinkkasi turpaansa johonkin niin turpis sujahti turvan yli.

      Joten vähän on ihan tietoisestikin tehty kompromissia. Jos vertaa tuohon linkin kuvaan, Ruusan turpis on samalla paikalla suhteessa sieraimiin. Mutta kun sen suupielet ovat niin lyhyet, kuolain tulee suussa todella alas suhteessa turpaan.

      Poista
    2. Ja taas sama tuttu ongelma, minäkään en saa Penalle asetettua hannoverilaista turpahihnaa ihan siihen optimipaikkaan pienen suun takia. Jos se on riittävän alhaalla suhteessa kuolainrenkaaseen, tuntuu että se on nenältä jo niin alhaalla että kiusaa Penaa, tulee siis liian lähelle sieraimia. Ongelma vain korostuu kun en enää vedä poskiremmejä niin tiukalle kuin joskus on opetettu, vaan jätän hevoselle enemmän varaa hakea itse kuolaimelle oikea paikka suussaan. Tästä kirjoitti havainnollistavasti Taaviterapiaa-blogin Elina joskus. Ruusan turpista kuitenkin minäkin laskisin hieman.

      Muotoiltu niskahihna on muuten taivaan lahja, en enää osta muunlaisia suitsia, istuvuus on vaan niin paljon parempi.

      Poista
    3. Äh pommitan nyt kommenteilla, mutta piti vielä sanoa että Ruusallakin on luultavasti noissa suitsissa tuo turpahihna liian iso siinä mielessä, että nenäpiin yli kulkeva remmi on liian pitkä, jolloin turpahihna ei mitenkään voikaan asettua kuten yllä vinkatussa esimerkkikuvassa.

      Poista
    4. Laskinkin nyt tuota hihnaa parilla reiällä ja ihme kyllä sain sen jotenkin menemään kuolaimen eteen. Tosin voi olla, että joudun jossain vaiheessa taas nostamaan, kun ponia tuntui hiukan ärsyttävän kun turpis oli melkein sen sierainten päällä.

      Ruusalla on niin lyhyt huuli, että se päättyy suunnilleen samaan kohtaan kuin sierainkin. Ja kyllä, tuo turpis on myös liian iso turvalta. Itse kyllä tykkäänkin jättää turpiksen suht löysäksi, nuorella kuitenkin varmuuden vuoksi haluan käyttää turpahihnaa, vähän toivon sen ehkäisevän sitä, että poni keksisi laittaa kielen kuolaimen päälle.

      Minäkin pidän kuolainta aika pitkillä poskihihnoilla, ilman ylimääräisiä ryppyjä suupielessä. Eräs opettaja sai minut miettimään, miten rento hevosen suu voi olla, jos siinä on jo lähtökohtaisesti niin paljon vetoa, että suupieli rypistyy.

      Ehkä sitä voisi miettiä jotain toista turpahihnaakin, tuohon remonttiin päädyin kun halusin sellaisen, mikä ei varmasti purista poskia hampaita vasten....

      Poista
  4. Omasta kokemuksesta olen huomannut että ison otsan omaavalle hevoselle paras kombo on V-mallinen otsapanta ja korville tilaa antava muotoiltu niskahihna. V-malliset pannat antavat jättiotsallekin hyvin tilaa ja ovat klassisen kauniita, blingilläkin varustettuja ;) Ja muotoiltu niskahihna, no sen ihanuuden tajuaa kun sujauttaa mahtavasti istuvan niskahihnan korvien taakse. Ei muuten kiristä eikä purista mistään! En katselekaan enää muuta, näin meillä jatkottiin jättiotsa hevosen suitsitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Itse asiassa tuo Ruusan uusi otsapanta onkin v:n mallinen, sitä vaan ei tuon pehkon alta näy. Ja istuu kyllä tosiaan ihan kivasti. Olen miettinyt myös sellaista muotoiltua niskahihnaa, voisi olla kiva.

      Poista