Yhtä tuttua on, että jos ei keskustelun aloittaja jo ole kysynyt neuvoa kovemman kuolaimen tai kuritustavan valintaan, vähintään puolet keskustelijoista tarjoaa vastaukseksi sellaisia tai vähintäänkin johtajuusharjoituksia.
Kun hevonen heittäytyy yhteistyökyvyttömäksi, ihmisellä on jostain syystä taipumus hakea selitystä hevosen luonteesta tai muista päänsisäisistä liikkeistä. Ongelmaa yritetään ensin korjata ratsastuksellisesti tai rankaisemalla.
Jos joku kehtaa ehdottaa, että hevonen voi olla jostain kipeä, tällaiselle kommentille tuhahdellaan tyylin "aina muka kaikki hevoset ovat kipeitä". No eivät kaikki ole, mutta valitettavan iso osa huonosti käyttäytyvistä hevosista on.
Usein vasta viimeisenä tulee mieleen tutkituttaa hevonen - ehkä siinä vaiheessa, kun sen selässä ei pysy enää kukaan.
 |
| Hevosen silmistä näkee paljon. |
Hevonen voi toki pukittaa tai muuten perseillä muistakin syistä kuin kivusta. Se voi esimerkiksi hämmentyä käsittelijän ristiriitaisista avuista tai jotain on voinut mennä pieleen jo koulutusvaiheessa. Tai voi olla, että hevonen on vain oppinut luistamaan työnteosta, kun on huomannut reippaan pukittelun tuovan tervetulleen mahdollisuuden haukata välissä ruohoa. Eikä aina huvita, hevostakaan.
On silti surullista, että nuorellekin hevoselle puetaan pukittelun estämiseksi sekki ennemmin kuin mietittäisiin ensin, onko sillä ehkä joku paikka kipeänä.
Monivaivaisia poneja omistaneena olen saanut huomata, miten monilla tavoilla mitä moninaisimmat vaivat voivat ilmentyä. Ponin karsinakäytös voi muuttua leppoisasta vaaralliseksi, koska sillä on selkä kipeänä. Tai maha. Poni voi ruveta säikkymään asioita, koska selkävaiva tuottaa äkillisiä kipupiikkejä.
Käytännössä ihan mikä vaan muutos hevosen käyttäytymisessä voi johtua kivusta.
Yksi tavallinen ihmisten sivuuttama kivun merkki on sellainen perushapan ilme, jonka helposti tulkitaan johtuvan esim. hevosen sukupuolesta. Niille, jotka eivät ole vielä aiheeseen tutustuneet, voin suositella lukemaan tutkimustietoa hevosen kipua ilmaisevista ilmeistä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3960217/. Suomeksi samasta aiheesta on kirjoittanut hyvin Minna Tallberg blogissaan.
Tosi hyvä postaus!
VastaaPoistaKiitos! Kiva, että tykkäsit. Aihe on minusta tärkeä.
PoistaAsiaa! Liian usein hevosta haukutaan ties miksikä vaikka oikeasti syy on usein joko kipeydessä tai satulan päällä. Hassua miten nämä tyypit jotka haukkuu hevosta "kusettajaksi" "munapääksi" sun muuksi kuitenkin ovat tiukasti vastaan hevosen positiivista inhimillistämistä..
VastaaPoistaHyvä huomio! On tosiaan mielenkiintoista, että hevonen voi "kusettaa", vaikka se ei henkilön mielestä muuten juuri ajattele.
PoistaKyllä vain, asiaa! Näistä on hyvä puhua, koska aina sitä outoa käytöstä ei tajua kivusta johtuvaksi. Epäonnisen varsani epäonninen emä oli loppuaikoinaan varsin aggressiivinen jälkeläistään kohtaan ja jahtasi sitä, vaikka heinää oli vapaasti tarjolla eli siitä ei olisi tarvinnut taistella. Koska poni oli aina ollut pomottavaa tyyppiä, ajattelin vain että se nyt on jotenkin iän myötä vahvistunut...vasta jälkeenpäin tajusin, että se johtui todennäköisesti vatsakivusta. Myös se sunkin tapaama selkä- ja jalkavaivainen poni heittäytyi aggressiiviseksi tarhakaveriaan kohtaan ja meinasipa siinä sivussa teilata kaverin omistajankin. Ennen nivelrikkodiagnoosiaan se myös jämähti pihaton sisään, kävi vain äkkiä ulkona syömässä ja takaisin sisälle...kun jalat piikitettiin ensimmäisen kerran niin alkoi viihtyä ulkonakin.
VastaaPoistaMitä ratsastuksessa ilmeneviin ongelmiin tulee, kyllä halvemmaksi olisi tullut lyödä vaan raipalla kuin kuskata klinikalle saamaan aina uutta diagnoosia ;). Jospa sitä siksi ehdotetaankin?
Joskus hevonen kyllä todella oireilee niin pienesti, että sitä ei vaan huomaa. Eikä sitten toisaalta pidä minusta itseään syyllistääkään siitä, ettei huomannut tai ei tajunnut jotain pientä vihjettä.
PoistaEtenkin on hankalaa, jos ei ole tuntenut hevosta ennen kuin se alkoi kipuilla - silloin helposti vain ajattelee, että tämä hevonen nyt vain on tällainen. Pitkään tuntemastaan eläimestä huomaa helpommin, koska sillä ei ole kaikki ihan ok.
Täsmälleen samaa mieltä. Kipukroonikon omistajana sitä oppi huomaamaan kivun merkit. Ja miten monella eri tapaa hevonen voi niitä ilmentää.
VastaaPoistaMeilläkin esiintyi kipuisina hetkinä tuota Ankkulin mainitsemaa lauma-agressiota. Jahdattiin kavereita, puolustettiin heiniä jne.
Kipukroonikon omistajan osa ei ole kyllä helppo. Tämä teksti oli oikeastaan itsellekin muistutuksena, koskapa poni on taas ollut ärtyisä hoitaessa...
PoistaHyvä postaus :) Mä ratsastin aikoinaan yhtä tammaa joka oli aina hapannaama, ja kyllähän se olikin myös kipeä vähän joka paikasta :/
VastaaPoistaJuu se juuri onkin vaikeaa, jos joku on aina hapannaama. Sitten on vaikea tietää, onko hevonen vain hapan luonne vai kipeä. Ei ole helppoa!
PoistaErityisesti minua piinaa se että nuorille ratsukoulutettaville laitetaan selkään "mikävaan" satula, ja sitten kuski sinne kiikkeröimään, "kun tää muuttuu ja kasvaa kuitenkin". No niin tekee, mutta saattaa myös oppia siinä ratsastustaipaleensa alussa, että ratsastaja tuntuu selässä epämukavalta koska välissä on epäsopiva satula "vain väliaikaisesti". Ja sitten kun sitä epäsopivaa satulaa pyristellään loikkimisella ja pukittelulla, päästään ottamaan nuorelta luuloja pois jne.
VastaaPoistaToisaalta on myös se toinen ääripää - hevoselle ei ikinä sanota napakasti ei koska se saattaa olla kipeä kun se nyt tuolla lailla lähti/loikkasi/taklasi.
Minäkin olen miettinyt tuota satulajuttua. Onneksi siinä on tainnut vähän tapahtua muutosta asenteissa, tajutaan se epämukavuuden yhdistäminen itse ratsastukseen.
PoistaJa hyvä pointti kyllä tuokin, että ei sekään ole hyvä jos ei uskalla mitään tehdä. Ei kaikki pelleily tietenkään johdu kivusta. Ja minusta on kyllä myös syytä vetää joku raja siihen, mitä hevonen saa tehdä ilmaistakseen kipua. Minusta esim. ihmistä päin potkiminen ei ole ok, oli syy siihen mikä vaan.
Erinomainen kirjoitus ja ikävä kyllä pelottavan tuttu aihe...
VastaaPoistaIkävä piirre, mitä lähipiirissäkin joutuu sivusta seuraamaan on se, että kovin moni lykkää viimeiseen asti eläinlääkärille menoa. Se yksi "turha" käynti on edullinen juttu siihen verrattuna, kun kaikki ei olekaan enää ihan okei.
Juu onhan sitä itse kukin joutunut sivusta katsomaan, kun selvästi kipuilevaa hevosta yritetään viimeiseen asti hoitaa ilman eläinlääkäriä ja varsinkin ilman klinikkakäyntiä. Joskus se tulee lopulta kalliimmaksi, kun joutuu sitten hoitamaan isompaa vikaa.
PoistaToisaalta joskus tuntuu, että itse syynää ponia vähän liiankin tarkkaan. Mutta sitten taas toisaalta aina kun on sivuuttanut pienet oireet niin se on kostautunut isompana ongelmana.
Älä muuta virko... Niin paljon kuin viimeksi syksyllä halusin uskoa "huonon käytöksen" olevan normaalia nuoren hevosen temppuilua, oli lopputulos sitten ihan vähän eri, kun aika äkäiseen klinikkareissulle loppujen lopuksi mentiin. Tänään otin viimeksi kriisipuhelun tohtorille ja tämä kovin lohdutti, että kyllä tämä tästä ehkä vielä. PRP:tä kokeillaan seuraavaksi, jos vamman paraneminen on jäänyt junnaamaan vielä seuraavassa kontrollissa. Onni on lääkäri, jolla riittää ymmärrystä vielä hysteerisille omistajillekin.
PoistaMutta kyllä sen omansa aina tuntee. Ikävä kyllä. Ihan kuin Salamakin olisi minulle koittanut sanoa, että hei c'mon, tajua jo, nyt sattuu vähän ja kohta enempi. Ratsuttajan kanssa oli tosi cool, koska se vaan on semmonen vieraskorea tyyppi. Tämä viimeisin mielikuvitukseni tuottama teoria, jossa ei tietenkään ole yhtään inhimmillistetty, heheh.
No joo. Sitten oli "tapaus lv", joka meillä oli. Aika pian tuli se fiilis, että joku saattaa olla pielessä. Ex-omistaja ja kokeneet olivat sitä mieltä, että latua vaan, kyllä se siitä. Jep, niinpä.
Hevoset näyttävät kipua niin eri tavoin. Tapaus lv väisti satulaa ja heti selkään mennessä oli kuin happaman sitruunan niellyt, potki taakse. Keuli myös herkästi. Ei ensin ontunut, vaan vertyi liikkeessä. Luonnostaan liikkui vähän hassusti kyllä, katsoin vielä vanhaa videomateriaalia vertailun vuoksi. Jaloissa ei ollut MITÄÄN näkyvää, ei pienen pientä turvotusta tai lämpöä, koskaan.
Salama taas on erilainen. Se on haluton ja ylirauhallinen, mutta korostetun säikky. Potkii myös todella herkästi, jos jonnekin sattuu. Ontuu pienestäkin jalan naarmusta näkyvästi. Jalat myös turpoavat milloin mistäkin. Suuri herkkis. :D
Ovat tosiaan kyllä erilaisia. Ruusa on - onneksi tai mielenrauhan kannalta epäonneksi - sellainen, että näyttää kaikenlaisen epämukavuuden helposti.
PoistaJa se on tainnut tulla siihen tulokseen, että meikäläiselle on parasta kertoa asiat huutomerkillä. Kun maha tuli kipeäksi niin poni oli aluksi hyvin kohtelias, vähän nosteli takakinttua, mutta vähitellen suurensi potkua, kunnes alkoi potkia suoraan päin.
Onhan näistä kokemuksia kipeistä hevosista ja jälkeenpäin ymmärtäntyt, että olisi pitänyt jo aikaisemmin tutkituttaa niin olisi paljastunut. Mutta kolikolla voi olla toinenkin puoli, kuten kerran eläinlääkäri totesi kun jo mietin ponin mahdollista jalkavaivojen tutkimista ihan varmuuden vuoksi kun ei vielä oireillut. Oli eläinlääkärin kanta ihan järkevä, jos ei ole vaivaa ja liikkuu hyvin, niin on turha viedä. Monta kertaa tieto lisää tuskaa. Ja jos sieltä olisikin tullut ilmi jotain, olisi se heti vaikuttanut liikuttamiseenj kun omistaja alkaisi varomaan ja tästä voisi seurata muunkaltaisten ongelmien vyyhti. Tai sitten osaisi jo hoitaa ennakkoon kinttuja ja vaurioiden suurenminen estyisi.
VastaaPoistaHevosen omistaminen on niin monisyinen, toiset keskittyvät omaansa, toiset sekä omaansa että vieraitten hevosiin ja loput sitten vain niihin vieraisiin hevosiin. Osa meistä kirjoittaa avoimesti blogiaan, itsekin kuulun tähän, kirjaan melko tarkasti tekemiseni. Osa suodattaa tietoisesti, toiset eivät kerro mitään ja hyvin moni pidättäytyy kertomasta yhtikäs mitään nettimaailmassa. Miksiköhän... Olen itsekin seuraillut oman ja vähän muidenkin hevosen pitoa. Nähnyt myös livenä ja erehdyin arvioimaan toisen hevosen pitoa, en niinkään omistajalle, ehkäpä sivulliselle (samaa mieltähän me oltiin, kuinkas muuten). Ei se taida hoitaa hevostaan, ei kutsu elliäkään paikalle eikä edes vie klinikalle. Hän ei tosiaan mistään pienestä vaivasta kutsunut elliä paikalle, mutta kun oli tarve, niin ellikin pyydettiin ja viimeisenä vietiin klinikalle jos sille oli tarve. Osa huolestuu jo vähästä, toiset malttavat katsoa ja kolmannet eivät mahdollisesti hoida vähästä, mutta jo tarpeesta ja ne loput havahtuvat liian myöhään.
Aihe on sinällään ajankohtainen, ei vähiten siksi, että itsekin pohdin, mikä olisi järkevintä ja miten. Ei sen takia, että yleisen kuvan vuoksi pitäisi tehdä, jotta saisi virtuaalihyväksynnän toimilleen. Keskustelimme juurikin samasta aiheesta puhelimessa tuttuni kanssa. Hänkin totesi, että on niitä omistajia jotka eivät hoidata, vaikka oireita olisikin. Tuumailin tähän, että taidan tehdä niin seuraavan kerran itsekin, vaikka perästä valuisi löysää ja edestä näkysi, keskeltä tuntuisi, niin kun en tutki en tiedä. Hevonenhan on terve.
Onhan näillä asioilla toki monta puolta ja jokainen tietysti tekee omansa kanssa niin kuin parhaaksi näkee. Itse tutkitutan aika helposti, ja valitettavasti joka kerta vikaa on ollut. Jotkuthan käyttävät hevosiaan klinikalla kerran pari vuodessa ihan vaan terveystarkastuksessakin. Ei siinäkään minusta mitään vikaa ole, vaikka en harrastekäytössä olevan tarkastuksia pidä välttämättöminä.
PoistaJa ymmärrän hyvin, miksi kaikki eivät eläintensä vaivoista huutele. Etenkin kalliimpien eläinten kanssa voi tulla mieleen ajatella jälleenmyyntiarvoakin. Minulla ei ole sellaista ongelmaa... Aina on myös hyödyllistä, jos blogia sattuu lukemaan joku, jolla on kokemusta aiheesta ja voi antaa uutta ajateltavaa.
...ja jos ei pidä hevosta omassa pihassa, niin tallinpitäjälläkin voi olla sanansa sanottavana siihen, milloin hoidetaan ja milloin vaan katsellaan. Koska tallinpitäjähän esim. sitä tuskaisena hankaavaa ihottumahevosta joutuu koko ajan katselemaan, ei omistaja.
VastaaPoistaTallinpitäjällä on kyllä minusta suorastaan velvollisuus puuttua asiaan, jos huomaa että jonkun hevosen hoito ei ole asianmukaista. Onhan hänkin osaltaan hoitovastuussa.
Poista