Positiivisuusharjoitteita - välillä onnistuu, välillä ei

Negatiivisuus kuulemma leviää sosiaalisessa mediassa kuin syöpä. Ja negatiiviset ihmiset kuolevat aikaisemmin, onnettomina ja yksin.

En missään tapauksessa halua kontolleni edes pientä siivua lukijoiden elämän lyhenemisestä (itsekin mieluummin eläisin pitkähkösti) tai kurjistamisesta, joten päätin ryhtyä kirjoittamaan positiivisempia blogitekstejä.

Positiivisuus on helppoa silloin, kun ponilla tuntuu olevan uudessa laumassa kaikki ok, jalan turvotus on laskenut selvästi ja sääkin on suosinut.

Yhtenä aamuna kävin kylmäämässä kintun kello 8 aikaan aamulla. Sumu ja aamuaurinko yhdistettynä koleisiin öihin tuottaa valoa, joka saa sisäisen valokuvaajan repeämään liitoksistaan. Hevoset eivät suostuneet seisomaan optimaalisessa kulmassa aurinkoon, mutta ihan kivoja otoksia tuli silti.

Positiivista oli myös se, että hovipedikyristin perjantaisella vierailulla voitiin huomata jonkinlaista edistystä sitten viime vuolukerran käytöskoulun. On tässä vähän kotiläksyjäkin tehty.

Ei poni nyt ihan toiminut kuin wannabe-hevoskuiskaajan päiväunissa, mutta se seisoi pitkiä pätkiä aivan paikoillaan, pää alhaalla ja naruriimunnaru löysällä. Tilannetta helpotti toki myös vuolun ajoittaminen ponin päivätorkkuaikaan.

On muuten aika hienoa, että vuolijalla on osaamista ja kärsivällisyyttä varsinaisen työnsä ohessa käytöskouluttaa niin ponia kuin sen omistajaakin.

Kavionhoitaja muistutti apujen portaista: Ensin peruutusmerkki on aina aivan vieno heilautus, mutta jos poni ei reagoi, hellästi ei heilutella montaa kertaa vaan siirrytään seuraavalle portaalle. Ja jos seuraavakaan porras ei herätä, mennään jo sellaiselle tasolle, että ponin on pakko reagoida.

Mutta. Kun kyseessä on Ruusa ja Ruusan omistaja, aina on joku mutta. Vaikka kuinka yritän keskittyä positiivisuuteen niin en pysty ohittamaan sitä tosiseikkaa, että ponilla on maha kipeä.

Jo muutaman päivän ajan vinkit ponin mahakivusta ovat pyrkineet tädin tietoisuuteen. Enää niitä ei voi sivuuttaa. Tänään poni oli niin outo ja kipeän oloinen, että kaivoin jo päivystävän eläinlääkärin numeroa esiin. Onneksi tilanne siitä sitten itsekseen normalisoitui.

Pääasiallisena mahaoireena on vanha tuttu takamahan kipristys, joka postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyykin mahalinjan kohoamisena.

Maha oireilee, vaikka sitä on ehkäisevästi hoidettu pienellä Gastro Gard -annoksella. Lyhyen kuurin viimeinen truuttaus meni ponin kurkusta alas eilen.

Mikä siellä mahassa sitten mättää, vaikea sanoa. Onko muuttostressi näivertänyt vai onko poni taas mutustellut ylenpalttisesti maata? Vai onko syy omenoissa tai kenties kylmien öiden ruohoon nostattamassa sokerissa? Yöpakkasia ei tietääkseni vielä ole ollut, mutta alkuviikoksi on luvattu.

Pitää neuvotella tallinpitäjän kanssa, mitä tehdään. Yöpakkaset, laidun ja poni kuulostavat noin yleisestikin ottaen vähän riskaabelilta yhdistelmältä. Ei tässä kaivattaisi enää yhtään lisäongelmia.

Positiivisessa hengessä tähän voisi kuitenkin laittaa loppukevennykseksi kuvan Ruusasta, joka ravistelee piehtaroinnin jälkeen (ei tänään).