Hengitysvammaisen hoito-ohjelma

Kesä ja laidunkausi on siitä kivaa aikaa, että laitumella pölyn määrä on lähellä minimiä. Ja kun poni tekee sitä, mitä tekemään se on tänne palloa tallaamaan luotu, sen pitäisi pysyä niin terveenä kuin monivammaisen nyt ylipäänsä on mahdollista pysyä.

Nyt kun hengitysvaivojen kanssa ollaan jonkinlaisessa suvantovaiheessa - tai ainakin toistaiseksi lääkkeettömässä olotilassa - on hyvä hetki tehdä pientä yhteenvetoa tähänastisista ponnisteluista rimpulan hengen pelastamiseksi (tämä on luettava monessa mielessä kirjaimellisesti).

Toivon, että tällaisesta avautumisesta olisi hyötyä niille, jotka ovat vastikään pudonneet samaan helvettiin.

Jos voisin palata alkuun, tekisin niin paljon toisin. Tai ainakin aikaisemmin. En tiedä, olisiko ponini sittenkään terve. mutta jos voisin matkata aikakoneella, se olisi nyt melko varmasti vähemmän hengityssairas.

1-vuotias vielä terveen kirjoissa, mutta ei terve.

Pohja hengitystieongelmille epäilemättä luotiin Ruusan ollessa alle vuoden ikäinen. Vieroituksen jälkeen koko talli oli kuukausia flunssassa. Mutta kun muut ponit alkoivat jo hengittää normaalisti, rimpula köhäisi edelleen silloin tällöin.

Tein ison, kohtalokkaan virheen: en vienyt heti klinikalle. (Luulen, etten voi koskaan antaa tätä itselleni anteeksi.) Varsoilla nyt on noita köhiä, annoin kertoa itselleni monesta suusta. Eläinlääkärienkin.

Verikokeissa ei näkynyt mitään, mutta ponissa näkyi. Se näytti runsaskätisestä ruokinnasta huolimatta kulmikkaalta ja karvaiselta. Muita sairauden merkkejä ponissa ei näkynyt, vaan se oli hyvin vilkas ja pirteä. Eläinlääkäri käski vain madottaa.

Kun viimein vein ponin tähystykseen, skoopin ruudulla näkyi keuhkoputkien täydeltä vihreää, liisterimäistä räkää. Satunnainen köhä oli ollut kuivaa, koska varsa ei yskimällä saanut rööreihin liimautunutta räkää liikkumaan mihinkään.

Opetus nro 1: ota hevosen köhä vakavasti äläkä viivyttele klinikalle viemisen kanssa (tähystykseen viimeistään siinä vaiheessa, kun verikokeet eivät kerro mitään merkittävää)!  

Edit: Ja kun sinne tähystykseen mennään, vaadi, että siinä otetaan myös räkänäytteet. Jos näytettä ei ole otettu, ei tiedetä, mikä pöpö siellä jyllää eikä voida räätälöidä antibioottihoitoa sen mukaan. Räkänäyte pitäisi ottaa ennen kuin tähystinletku on käynyt näytteenottokohdassa, jotta näyte ei kontaminoituisi. (Ruusalta ei ensikerralla otettu näytettä, mikä oli iso virhe.)

Keuhkoputkentulehdus oli yhtä sitkeä kuin lima Ruusan rööreissä. Poni söi antibioottia, toista ja kolmattakin, mutta aina vaan tähystyskamera bongasi keuhkoista räkää - ja poni köhi.

Kiersimme klinikalta toiselle etsimässä pelastusta. Hyvinkäällä eläinlääkäri epäili vierasesinettä keuhkoissa, mutta skooppi oli liian iso tunkeutumaan koloon, jossa esine ehkä saattaisi olla. Niinpä eläinlääkäri ehdotti, että varaisin ajan Viikkiin, jossa varsan hengitysteitä voitaisiin tutkailla pieneläinklinikan skoopilla.

Neuvo Viikkiin suuntaamisesta olikin hyvä, vaikka vierasesineestä ei siellä nähty vihjettäkään. Sen sijaan eläinlääkäri bongasi välittömästi Ruusan henkitorvesta valuvian. Olo oli jokseenkin epätodellinen. Ponin oli ennen tätä tähystänyt viisi eri hevoseläinlääkäriä kolmella eri klinikalla eikä kukaan ollut huomannut, että ponin henkitorvi oli tavallista lituskaisempi.

Opetus nro 2: Valitse oikea klinikka. Kokemuksesta suosittelen Viikin hevossairaalaa ja siellä erityisesti eläinlääkäri Michael Hewetsonia tiimeineen. Kati Niinistö on myös ollut suureksi avuksi.

Ensimmäinen inhalaattorisatsi.

Keuhkoista löytyi Viikissä merkkejä (allergisesta) tulehduksesta. Köhä lähti suun kautta otettavalla kortisonilla, muttei pysynyt poissa kauan.

Loppukeväästä 2013 syötettiin taas kortisonia. Lisäksi lääkevalikoimaan tuli ihmisten avaava astmalääke Atrovent comp. ja täti opetteli käyttämään hevosinhalaattoria (myös apteekissa myytävä vauvojen inhalaattori toimisi, kuulemma). Astmalääkkeestä ei ollut mainittavaa hyötyä, joten inhalaattori jäi pian hyllylle.

Ruusalle tehtiin myös allergiatestit, mutta poni oli niiden mukaan vain hitusen allerginen suolaheinälle sekä jollekin ulkoloiselle, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

Ensimmäisiä inhalaattoriharjoituksia ilman lääkettä.
Lääkityshetkellä toinen sierain pitää pitää kädellä kiinni,
että poni hengittää kunnolla lääkettä.
Eikä lääkitys todellakaan onnistu ilman, että poni on köytetty kiinni...

Vaikka keuhkotulehdus saatiin kuriin, köhäily jatkui. Silloin, kaverin suosituksesta, otin yhteyttä Better Choicen Päiviin. Ruusa sai yksilöllisen yrttisekoituksen, jossa on anista, eukalyptusta, hurtanminttua, kamomillaa, lakritsijuurta, punalatvaa, rohtoimikkää, raunioyrttiä, rohtotädykettä, timjamia, valkopeippiä ja tulikukkaa.

Sattumaa tai ei, mutta yskä lähti. Keuhkot alkoivat muutenkin toimia varsin kivasti. Tämä ei ollut vain
omaa kuvitelmaani, vaan tallinpitäjän havainnot olivat yhtenevät.

Opetus nro. 3: Yrttejä kannattaa kokeilla. Ehkä muitakin tukihoitoja.

Asiat olivat kivasti, kunnes sitten tein virheen tallipaikan valinnassa ja ponin hengitys alkoi olla levossakin puuskuttavaa. Keuhkonäytteissä alkoi näkyä mast-soluja. Ponin diagnoosien listaan lisättiin IAD eli tulehduksellinen hengitystiesairaus.

Inhalaattori otettiin hyllystä tiiviseen käyttöön. Aamuin illoin kortisonipitoista Flixotide Evohaleria, kerran päivässä toinen inhalaattorilääke Tilade. Lisäksi aamuin illoin toista kymmentä Histec-tablettia ruoan sekaan.

Koska vaikutus ei ollut toivotunlainen, cocktailista jäi käyttöön vain Flixotide. Myöhemmin mukaan palautettiin vielä Atrovent.

Suoraan rööreihin suihkuteltavat lääkkeet ovat olleet Ruusan hengitystieongelmien hoidossa tehokkaimmat. Etenkin kortisoni. Talvella, kun poni sai inhaloitavaa kortisonia joka toinen päivä, sen hengityksestä ei mitenkään olisi voinut arvata sen olevan jotain muuta kuin normaali nuori poni.

Opetus nro. 4: Keuhkovaivan hoidossa tehokkainta on, kun lääkkeen saa suihkutettua suoraan oikeaan paikkaan. Kaviokuumevaarakin on inhaloitavassa kortisonissa pienempi kuin yleiskortisonissa.

Asiat tuntuivat alkavan taas rullata, kunnes sitten tammikuussa 2014 ponin suolesta paljastui merkittävä hiekkakeräymä. Klinikkahoidossa hengitys palasi syksyiseen malliin. Hoito oli aloitettava alusta. Samoin oli tehtävä, kun tallinpitäjä keväällä vaihtoi yhdestä heinäpisteestä säilöheinän kuivaan.

Rimpula arkistokuvassa äitienpäivän alla 2013.

Juuri ennen kesälaitumille lähtöä uskaltauduin viimein luopumaan lääkityksestä, jonka on koko ajan toivottu olevan väliaikaista. Laitumella ollessa hengitys on pelannut ihan kivasti. Melkein yhtä hyvin kuin diagnoosittomien laumatoverien.

Siis niin kauan, kun sää oli viileä ja sateisen raikas. Kun kesä sitten äkkiä päättikin tulla, alkoi puuskututtaa. Loppukesästä ponin röörit tuntuivat tulleen jo enemmän sinuiksi trooppisen ilmanalan kanssa. Yksi pitkä näyttelyreissu kuitenkin jätettiin lämmön takia väliin, ovathan pitkät trailerimatkat muutenkin vältettävien listalla.

Toivon, että inhalaattori saa olla mahdollisimman pitkään kesälomilla. Ei haittaisi, vaikkei sitä tarvitsisi ottaa hyllystä enää koskaan. Niin optimistiseksi en sentään uskalla heittäytyä, vaikka eläinlääkärien mukaan nuorten ponien allergiavaivat voivat joskus parantua aikuisikään mennessä.

Ensiarvoisen tärkeää on nyt se, että elinolosuhteet olisivat keuhko-oireiselle soveltuvat. Eli asuinmuodoksi pihatto, sisälläolo minimoitava. Vain pölytöntä heinää (=säilöheinää) ja mahdollisimman pölyttömiä kuivikkeita (oma kokemus on, että pölysuodatettu kutteri on paras, mutta tulevassa paikassa on hyvälaatuista olkea), ruokailu luonnollisessa asennossa (pää alhaalla).

Ihan perusjuttuja jokaiselle hevoselle, mutta Ruusalle elintärkeitä.