Päivä 3: lähestymistä

Kun tänään puolenpäivän jälkeen ajoin laitumelle, siellä oli kuusi kaviokasta sulassa sovussa, kolme peräti kanveesissa. Yksi makuulla torkkujista oli Ruusa. Tärkeä askel kohti kotiutumista!

Siinä tallustavat tyynen rauhallisina.
(Ruusalla on kylmäyspatjat pintelöitynä kinttuihinsa.)
Toistaiseksi en uskalla laumatovereista julkaista pyllykuvia kummempia,
kun en tiedä niiden omistajien suhtautumista hevostensa blogijulkisuuteen.

Ja kun otin Ruusan aitauksesta, kaksi hevosta alkoi kiihkeästi hirnua sen perään. Toinen hirnujista oli johtajatamma, jonka on tarkoitus olla Ruusan kämppäkaveri kahden hevosen pihatossa.

Lienee turvallista sanoa, että pahin on ohi ja laumautuminen alkanut. Ei siihen loppujen lopuksi kauan mene, vaikka tulokas saattaa alkuun saada aika hurjannäköistäkin kyytiä.

Kyllä siellä edelleen tammamaisen teatraalisesti kiljutaan, mutta kaviot viuhuvat vähemmän ja takaa-ajot ovat vaihtuneet astetta hillitympiin siirtymiskehotuksiin.

Itse asiassa toinen lauman 1-vuotiaista on varsin sinnikkäästi päättänyt ryhtyä Ruusan ystäväksi. Ruusa katsoo kuitenkin parhaaksi toistella varsalle omaa ylempiarvoisuuttaan. Tämä näyttää vähän liioitellulta, koska molemmat varsat ovat alusta asti tehneet ponille mahdollisimman selväksi, etteivät ole sille minkäänlainen uhka.

Mielenkiintoista on myös se, että kiima näyttää leviävän tammalaumassa kuin tarttuva tauti. Onko tässä nyt oikeasti joku juttu?

Jo melkein osa laumaa. Oikeassa reunassa näkyy vuotiaan tamman turpa, kun se yrittää lähestyä Ruusaa ystävystymismielessä.

P.S. Luin hiljattain tosi hyviä artikkeleita hevosen laumakäyttäytymisestä blogista, jonka kirjoittajaksi ymmärsin Johanna Viitasen. Mutta en pannut osoitetta ylös enkä löydä blogia millään, kun blogia ei löydy Viitasen nimellä. Onko kellään osoitetta?