Keuhkot toimivat! (Irtojuoksutusta)

Koska rimpulalle on vallan auktoriteetin (ell) taholta määrätty takapolvivaivojen hoidoksi ja hengityskapasiteetin kasvattamiseksi reipasta liikuntaa, täti yrittää nyt ihan tosissaan. Viikonloppuna oli hyppypäivä, maanantaina kiipeilymaastopäivä ja keskiviikkona sitten irtojuoksupäivä.

Poni taitaa tietää olevansa nätti.

Tavallinen irtojuoksutuksen kulku on seuraavanlainen: Ruusa pääsee irti, juoksentelee niin kauan kuin sitä huvittaa ja ilmoittaa sitten, että nyt on valmista. Täti sanoo okei ja taluttaa ponin syömään ruohoa.

Peruskuvioita: ensin piehtarointi, siitä suoraan pukkilaukannosto.

Tällä kertaa täti piiskasi (toim.huom. kuvainnollisesti) sitten paitsi ponia, myös itseään: pitää jaksaa käskeä ponia liikkumaan vähän enemmän, vielä sittenkin kun sitä ehkä jo vähän väsyttää. Ei kasva muuten kunto.

Ruusan mielipide.

Jos tällaista harrastetaan useamminkin niin saattaa olla, että kunto kasvaa myös juoksuttajalla. Kun ponia käskee tekemään vähän enemmän, saa juoksuttaja itsekin juosta vähän enemmän. Kenttä on iso ja tuntuu vielä isommalta, kun pitää itsekin harrastaa fyysistä aktiivisuutta motivoidakseen ponia.

Ponin hengityselimistö toimi viileän sadepäivän urheiluissa niin mallikkaasti, että täti uskaltautui jopa maltillisesti hihkumaan riemusta. Tokihan tuollainen juoksentelu heikkokuntoisen eläimen hengästyttää, mutta palautuminen oli yllättävän nopeaa.

Juuri tämän isommiksi sieraimet eivät kasvaneet.

Erityisesti hengityksen tila ilahduttaa siksi, että ponin keuhkoja on hiljalleen vieroitettu kortisonista. Poni on saanut inhalaattorista viime viikolla vain pari kertaa ja tällä viikolla ei ollenkaan. Edistys herättää merkittäviä toiveita kesän hengittämisestä ihan luomusti. Vaikka ei kai pitäisi mennä vielä asioiden edelle.

Ruusa treenaa kouluponin uraa varten.

Inhalaattorista luopuminen on aina henkisesti iso askel. Tähän asti kaikki lääkkeet on joka kerta kaivettu pikaisesti takaisin käyttöön. Pettymykset pelottavat melkein yhtä paljon kuin ponin terveyden taantumat.

Tällä kertaa hyvänä ĺisämotivaattorina lääkityksen lopettamiseen toimi Ponit esiin -irtohypytystilaisuus 1.6., onhan kilpailuissa tapana esiintyä ilman dopingia. Tilaisuutta on ruudun tällä puolen odotettu innosta kihisten.

Mutta sitten kun tädillä kerrankin on käyttökuntoinen poni ja treenaamaankin on päästy, tilaisuus perutaan. Harmittaahan se, mutta loppujen lopuksi tällainen on kuitenkin murheistamme pienimpiä. Ehkä sitten syksyllä pääsemme Laatuponikisaan. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle.

Ruusan keuhkotilannetta on varmasti parantanut sekin, että sain ponille puhuttua oman pienen harjoittelulaitumen. Siellä se tyytyväisenä nyhtää pihanurmea 8 tuntia päivässä. Naama nurmessa on se asento, jossa hevosen kuuluu syödä. Luonnollinen syömisasento auttaa pitämään ponin terveenä niin hengitysrööreistä kuin lihaksistostaankin.

"En mä tonne voi juosta, siellä on kuvaaja tiellä!"