Ei, vaan tiistaisessa ratsastussessiossa yhytin mokomat useita kertoja takertumasta ponin kylkiin kuin takiaiset. Kun poni tuntuu tahmealta, jalat rupeavat pumppaamaan ratsurukan kylkiä kuin taikinaa vaivaisivat. Ja poni kyllä vaivautuu.
Pitkien välikäyntien jälkeen (lyhyitä välikäyntejä pidän mahdollisimman tiheästi, että poni saisi palkinnon hyvästä yrityksestä) ohjia kerätessäni komensin jalkoja tavallista tuimemmin. Nyt ei jumankauta turhaan puristella siellä, vaan annetaan ponille mahdollisuus edetä ihan omin neuvoin.
Ihan sama, miten jalat siellä alhaalla heiluvat tai miten paljon ravi persusta pompottaa (ja kyllä se vähän pompottikin). Kunhan alaruho velttoilee.
Ja halleluja sentään millaista ravia poni yhtäkkiä ryhtyi pötkimään! Ihan kuin olisin löytänyt ponista uuden vaihteen.
Kun reisiotteen sijaan joutui pitämään itsensä satulassa varsinaisilla tasapainolihaksilla, katsekin hakeutui itsestään eteenpäin eikä ponin niskaan.
Hetken aikaa tuntui siltä kuin ratsastus olisi helppoa. Ympyrällekin poni kääntyi kuin ajatuksen voimalla.
Loppukeventelyitä olisin voinut jatkaa loppuillan, poni tuntui niin huikealta.
On tuo vaan ihme papparainen. Melkoinen opettaja, jos vain ratsastaja suostuu kuuntelemaan.
 |
| Sateenkaaria päästiin alkuviikosta ihastelemaan oikein urakalla. Ja syksy on tullut. |
P.S. Jalan rentouttamisessa tuntui auttavan CR-kurssilla oppimani nivelten rentoutusharjoitukset: ennen selkään nousemista jokaista niveltä ravistellaan niin, että liike tulee ylemmistä nivelistä ja ravisteltava nivel on rentona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti