Rakas, sinusta on tullut pullukka

Eräänä kauniina heinäkuisena laitumellarapsuttelupäivänä täti havahtui äkkiä siihen, että varsan kylkiluut olivat kadonneet. Vaikka ne pienen etsintäoperaation avulla löytyivätkin, alkoi äkkiä tuntua siltä, että ehkäpä poni ei tarvitsekaan laitumella samaa väkirehuannosta kuin talvella.

Hieman ennen Welsh Show'ta Ruusan väkirehuannos puolitettiin. Vermon näyttelyyn mennessä kylkiluut olivat kuitenkin kääriytyneet vielä paksumpaan rasvapeittoon. 

Viikko Vermon näyttelystä tädit omistaja ja tallinpitäjä tulivat yhteistuumin siihen tulokseen, että ehkäpä rimpula pärjäisi jo ihan ilman nappuloita.

Miten tässä näin kävi? 

Suunnilleen vieroituksesta lähtien Ruusa on aina ollut hoikka tai jopa laiha. Ajoittain jopa siinä määrin, että arvelin eläinsuojeluilmoituksen olevan vain ajan kysymys, kun poni ulkoili tien varressa.

Niinpä ponia on syötetty reilulla mitalla. Ja voi sitä ilon päivää, kun poni keväällä alkoi viimein saada kylkiluut peittoon. Kun on 1,5 vuotta keskittynyt saamaan ponille lihaa luiden päälle, ei ihan heti tajua, että poni rupeaa olemaan jo vähän liiankin "näyttelykuntoinen".

Keväällä rimpula oli vielä tällainen, ei varsinaisesti laiha mutta kylkiluut pinnassa, selän puolella ei ollut kuin kuoppia.

Ja Vermon näyttelyyn mennessä oltiin päästy jo vähän turhankin rehevään kuntoon... On tosin myönnettävä, että tuollainen vähän avorunkoinen poni näyttää paremmalta kun sillä on pikkuisen mahaa.

Saahan poni laitumella vähän lihoa, jos talvella sitten vastaavasti laihtuu. Ehkäpä kuitenkin pyrimme olemaan testaamatta tikkujalkojen kantavuutta ihan maksimikuormalla.