Kolme vuotta, eikä suotta

Kun runsaat kolme vuotta sitten kerroin työkaverilleni, että olin ostamassa ponia, hän tokaisi vain "otan osaa". (Ai mitä, onko teidän työpaikallanne tapana onnitella? Ei meillä.)

Runsaan kolmen poninomistajana vietetyn vuoden aikana olen tajunnut, mitä työtoverini tarkoitti. (Eikä hän tänä aikana todellakaan ole antanut minun unohtaa sanojaan.) Huoleton on hevoseton.

Ensimmäinen oma poni, mikä ihanuus. G ja Ruusan isosisko laitumella noin kuukautta sen jälkeen, kun minusta tuli poninomistaja. (Ihana varsa ei kuulunut kauppaan.)

Olen myös joutunut toteamaan, etteivät kavioliittoni kestä. Ensimmäinen kesti häthätää 2 vuoden ikään ja näyttää siltä, ettei yhteiselo toisellakaan yrityksellä juuri sen enempää ehdi vanheta.

Kolmen vuoden aikana olen todellakin oppinut valtavan paljon.

Etupäässä olen oppinut, että hevosessa on aika monta kohtaa, jotka voivat mennä rikki tai olla valmiiksi valuvikaisia. Olen myös oppinut, että jos vika on hevosessa, sen hoito tulee kalliiksi.

Kysykää vain minulta, jos haluatte diagnoosin poninne outoon vaivaan. Minulla on kokemusta.

On kokemusta mahaongelmista (mm. mahahaava että hiekkaa mahassa, ei sentään molempia yhdessä ponissa), selkäongelmista (spondyloosi ja kissing spines), hengitystieongelmista (keuhkoputkentulehdus, trakeakollapsi) ja silmäongelmista (esim. pistohaava silmässä - vaikka haava oli pieni niin hoito ei), jalkaongelmista (kavioluun virheasento, imusuonitulehdus).

G:n kavioluu oli vähän valahtanut takapainoiseksi.
Mistä tämä johtui, ei voi tietää, mutta toki vaiva vaati hintavaa erikoiskengitystä.

Onhan tässä tietysti sitten ollut jotain pienempiä juttuja kuten varsaripulia ja silmätulehdusta, nivelten kulumaa, liikaluuta, kavioiden arkomista, flunssaa ja muuten vaan pientä nestettä keuhkoissa. Mutta kuka niitä nyt rupeaa laskemaan...

Jotkut ongelmat ovat olleet sen verran hankalasti löydettävissä, että eläinlääkäri on ollut lähellä kotiuttaa ponin diagnoosilla "luulosairas omistaja". Mutta aina oireille on joku selitys löytynyt, vaikkakaan ei aina se ensimmäinen epäilty.

Ja toki myös on käynyt niin, että kun tallilla kahdella ponilla on samat oireet, toinen poni on todettu täysin terveeksi ja minun ponissani on ollut joku iso vika.

Hevosenomistajiin verrattuna poni-ihminen toki pääsee sillä tavalla helpommalla, että lääkkeitä menee poniin vähemmän kuin täysikokoiseen hevoseen.

Kissing spines näkyi notkoselän pahenemisena. Kuva on otettu pari viikkoa ennen ponin viimeistä matkaa.

On toki mahdollista, että olen vain niin surkea poninomistaja, että saan ponini sairaiksi.

Mutta sitten täytyy myös aika monen kaverini olla yhtä surkeita. Heillä on ollut niin mielenkiintoisia tapauksia kuin ihan tavallisia ähkyjä, suolikierteitä, kaviokuumeita, murtumia, jännevammoja, nivelten kulumia ja nivelrikkojakin.

Olen jo alkanut epäillä, että terveitä hevosia ei olekaan (ainakaan kovin monta). Ehkä onkin vain niitä, joita ei ole vielä kunnolla tutkittu.

Niin että terkkuja vaan niille, jotka ovat ostamassa ensimmäistä omaa hevosta. Otan osaa.