Kuka vei ponivarsani ja toi tilalle hevosen? Sekä katsaus ponikaksikon suu- ym. terveyteen

Mitä ihmettä! Tämä oli reaktioni tuossa taannoin, kun otin taas Albertin käytävälle hoidettavaksi. Sen jälkeen tuli mieleen otsikon aloituslause.

Varsa on taas yhtäkkiä venynyt joka suuntaan, erityisesti vertikaalisella akselilla - tai siltä se ainakin tuntuu. Kun jalkojemme alla ei ollut epätasaista maata hämmentämässä havaintoja, tajusin Albertin takapuolen keikkuvan jo suunnilleen silmieni korkeudella. 

Mittanauhaa ei tietenkään sattunut olemaan. Myöhemmin kuitenkin mittasin varsan varsin tieteellisellä tarkkuudella eli seisomalla sen vieressä tarhaolosuhteissa, katsomalla, mihin kohtaan pärstäkerrointa säkä yltää (noin sieraimiini) ja mittaamalla kotona etäisyyden maan pinnasta mainittuun kasvonosaan. Tokkopa tässä mittaustuloksessa kovin suurta epätarkkuutta on, joten Albertin tämänhetkiseksi säkäkorkeudeksi voitaneen julistaa sellaiset 145 cm. Lautaskorkeutta en tällä laserintarkalla mittaustekniikalla tarkastellut, mutta mutulla sanoisin, että se on enemmän.

Taitaa olla aika haudata viimeisetkin haaveet siitä, että käsissäni on iso poni. Ryhdynkin seuraavaksi panemaan toiveeni siihen, että omistan tulevan pienen hevosen. No, ainakin toimitus noudatti pääpiirteittään tilausta, sillä minähän toivoin selvästi emäänsä isommaksi kasvavaa varsaa. Vai mitä olette mieltä:

Äiti ja poika 12.3.Ruusa on virallisen mittauksen mukaan 135 cm.

Kunhan keli vähän paranisi, pieni hevonen voisi taas käydä leikkitreffeillä naapuritarhassa. Viikko sitten keskiviikkona paikalla käynyt eläinlääkäri nimittäin totesi, että jalka on onnistuneesti parannettu. Jei! 

Samaa mieltä oli jo edellisellä viikolla laserhoitajamme. On aina mukavaa, kun palveluntarjoaja sanoo, ettei poni tarvitse enempää hoitoa, vaikka omistaja olisi ollut ihan valmis maksamaan vielä kolmannenkin kerran. Arvostan.

No, takaisin eläinlääkäriin. Jalan tutkimusten vuoksi en ollut huumannut Albertia esilääkityksellä kuten aikaisemmin, joten rauhoite piti pistää täysin toimintakykyiseen varsaan. Tämähän ei ole yleensä ollut kovinkaan yksinkertaista.

Eläinlääkäri jopa muisti Albertin piikkireaktiot, mikä kuulemma tarkoittaa sitä, että se on oikeasti aika hankala. Sotasuunnitelmaksi muodostui, että rauhoitetta ei yritettäisikään saada Albertiin suonensisäisesti. Eläinlääkäri siis ihan vain viattomasti aloitti rapsuttelemalla Albertia kaulasta - eikä varsa äkännyt juontamme ennen kuin aine oli jo sen lihaksessa. Reaktio jäi pään heilautukseen. Näin se homma etenee!

Mutta on se ainakin nätti, totesi eläinlääkäri. Totesi sitten vain, että sitä ei aina tulla ajatelleeksi, että kauneuden ja lennokkaiden liikkeiden kanssa samassa paketissa ei useinkaan tule leppoisaa luonnetta. 

Albert nakattiin koppiin huumaantumaan ja otettiin sillä välin mammaponi käsittelyyn. Siinä, missä Albert on eläinlääkärille aidosti aika hankala potilas, Ruusa on skaalan vastakkaisesta päästä. Sille saa tehdä käytännössä mitä vain ja rauhoitteeksi riittäisi todennäköisesti pelkkä placebo. Niin voivat olla erilaisia näinkin läheiset sukulaiset!

Pelkäsin vähän, mitä Ruusan suusta löytyisi, kun edellisestä raspauksesta oli noin 10 kuukautta ja yleensä tamma on tarvinnut hoitaa vähän tiheämmin. "On se ainakin syödäkseen saanut", eläinlääkäri totesi ennen suun avaamista. Kieltämättä elintaso on tämän talven aikana alkanut turhan selkeästi näkyä ponin keskivartalossa. 

Eläinlääkärin ensiarvio piti kutinsa: purukalusto ei kaivannut kuin pientä hiontaa ja sitten ei muuta kuin tervetuloa uudelleen vuoden päästä. 

Suu jatkaa siis oloaan aika lailla ainoana osa Ruusaa, jossa ei ole ollut mitään ongelmaa. Ei kariesta, ei diasteemoja, ei purentaongelmia. Etuhampaatkin kuulemma ovat kuin varsalla (oletin että tämä oli myönteinen kommentti). Ruusa sai vielä rokotuksen ja homma oli sillä selvä.

Vielä toinen tällainen kuva, tästä ehkä näkee kokoeron vielä selkeämmin kuin ensimmäisestä. Toki Ruusa saattaa olla hiukan alempana mäessä, mutta kyllä nämä kuvassa näkyvät mittasuhteet aika hyvin kutinsa pitävät.

Emäponin ennätysnopean hammashuollon aikana varsa oli ehtinyt saada päälle sen verran hyvät kännit, että kaatumisriskin minimoimiseksi eläinlääkäri katsoi paremmaksi hoitaa sen karsinassa. Joskus Albert on vahvasti huumattunakin vielä taistellut hoitotoimenpiteitä vastaan, mutta nyt mitään vastustelua ei havaittu. 

Auts ja ai kamala, siinä eläinlääkärin ensimmäiset reaktiot Albertin purukaluston tunnustelusta. Pani vielä omistajankin työntämään kätensä varsapolon suuhun. Poskihampaat olivat etenkin ulkoreunalta kuin veitsenterät. Ja minä kun luulin, että Ruusan suu olisi se kiireellisempi tapaus! Albertin hampaathan raspattiin viimeksi lokakuussa klinikalla.

Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että Viikissä havaittu perifeerinen karies oli nyt parantumaan päin. Varsinaista vertailuahan ei pystytty tekemään, koska eläinlääkäri oli eri kuin viimeksi. Mutta hän ei ollut karieksesta kovin huolissaan. Peukut pystyyn, että voimme pian huokaista helpotuksesta sen suhteen.

Albertkin sai vielä rokotuksen, eikä tokkuraltaan edes huomannut koko pistosta. 

Harvinaisen mukava eläinlääkärin visiitti siis! Toki molemmat ponini kuitenkin saivat rokotuskuumeen, Ruusalla oli rokotuspäivän illalla lämpö 39,5 ja Albertilla 39,7. Ruusa oli nuupahtanut, Albert normaali.  Oikeastaan osasin odottaakin, että kuumetta tulee, koska tämä ei ole mitenkään ainutkertainen rokotusreaktio Ruusa-ponille. Kuume noudatti totuttua kaavaa siinäkin, että torstaiaamuna siitä oli jäljellä enää haalea muisto ja lämmöt ovat pysyneet kohtuudessa sen jälkeenkin.

Ponit kuitenkin viettivät sellaisen viikon verran rokotuslomaa. Eilen sitten kävin Ruusan kanssa "kävelyllä" narussa taluttaen. No, kyllä siinä noin puolet lenkistä taisi tulla kävelyä, toinen puoli sitten ihan jotain muita koreografioita. Mutta ymmärtäähän sen, että viikon tarhalevon jälkeen vähän pirskahtelee.