sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Liikkumisasioiden äärellä jälleen - ja muut Ruusa-kuulumiset

Sain kuin sainkin hankittua pari kuvaa Ruusan mätsäriesiintymisestä, vaikka itse esityksestä ei juuri jälkipolville jäänytkään kerrottavaa. Se hyvä puoli oli, ettei mätsärihommissa mennyt koko päivää eikä edes puolikasta. Poni sai kyllä omasta paristaan punaisen ruusukkeen (kilpakumppanina oli rotutoveri), mutta ei pärjännyt muita punaisia vastaan.

Itse asiassa Ruusa joutui jatkokehästä ensimmäisenä ulos, koska liikkeet tai pikemminkin niiden puute. Sellainenkin päivä siis piti nähdä, että show-ponini karsiutuu jatkosta, koska ei liiku. Ei vaan irronnut, vaikka parhaani mukaan yritin innostaa poniani totuttuun liitoon.

Onneksi en ilmoittanut sitä jalostusarvosteluun vielä nyt keväällä! Sitäkin nimittäin jossain välissä harkitsin.

Mätsärin tuomaroi Terhi Jormanainen, joka on käsittääkseni ihan Hippos-tuomari. Ruusan arvostelu: "Hieno yksilö. Kaunis, sopusuhtainen runko. Hyvä tammaleima. Kaunis pää ja ilme. Etujalat hieman hajavarpaiset, muuten hyvärakenteinen". Lisämaininnat/huomioitavaa: "Esitetty hyvin."


Liikkumisasioiden äärellä on itse asiassa oltu koko kevät siitä lähtien, kun poni helmikuussa pukitti emäntänsä peltoon. Sen jälkeen ratsastinkin sitten seuraavan kerran toukokuussa. Aluksi ratsautumista ehkäisi uuden iskun pelko, mutta sittemmin nimenomaan ponin liikkumistapa.

Koko alkuvuoden liikkuminen lukeutui sarjaan "jotain siinä on" ja "ei ihan ok". Sellaista, että aina välillä pysähtyy katsomaan, että ihan kuin se olisi ep. Ja sitten taas seuraavassa käänteessä tuntuu, että ehkä vain kuvittelin. 

Sinä päivänä, kun poni pukitti minut alas, se oli jo ennen pukitusta ilmaissut, ettei oikein haluaisi liikkua.

Tämä oli kaksi päivää kengityksen jälkeen. 

Tämmöisiä kun tulee ratsain sarjana niin ei pysy täti kyydissä. Ponny seikkailumetsässä 27.5.


Kengitysyhteyden tajusin viimeistään sen jälkeen, kun saman kengittäjän jäljiltä paljastui yksi sen kokoluokan virhe, että sellaisen tehtyään olisi mielestäni syytä palata harjoittelemaan teurasjaloilla. Mutta ei siitä sen enempää, kun kyse ei ole omasta eläimestäni.

Jo ennen kyseisen tapauksen ilmenemistä olin pohtinut kengittäjän vaihtoa jo siitäkin syystä, että Ruusan kengityskäytös huonontui kerta kerralta. Jostainhan sekin kertoo.

Olin myös kysynyt kengittäjältä perusteita sille, miksi hän oli typännyt etukaviot äärimmilleen. Hänen mukaansa varvasta kuuluu Natural Balance -kengän kanssa lyhentää reilusti. Joo, mutta ei nyt ihan näin reilusti, totesi tallinpitäjän luottoseppä, jolle jokunen viikko kengityksen jälkeen näytin ponini kavioita.

Luottoseppä arvioi ponin liikkumisongelmien syyksi sitä, että kavio oli vuoltu liian pystyyn, liian "nätiksi", ja kavioluulle on siksi tullut painetta. Tämä kuulosti järkeenkäyvältä, olihan oma ensinäkemykseni ollut, että poni ontuu molempia etujalkoja. Kun kengittäjä kasteli kaviot, oikea kavio kuivui nopeammin eli se oli lämpimämpi.

En millään onnistunut ottamaan kuvaa oikeassa askelvaiheessa. (Tai ainakaan ilman, että poni oli puun väärällä puolen.)

Koska ponin liikkuminen oli epämääräistä, tein kuten yleensäkin eli kokeilin, tokenisiko se parin viikon lomalla.

Ei toennut. Sairausloman jälkeen poni oli kinttujensa kanssa entistä pahemmin hukassa  - nyt erityisesti takaosasta. Takajalat olivat voimattoman näköiset ja liike ikään kuin katkesi lanneselän kohdalla.

Ei auttanut kuin ruveta jumppaamaan, mutta selkään en halunnut mennä ennen kuin etu- ja takaosa pääsivät taas rytmistä jonkin sortin yhteisymmärrykseen.

Setähevonen on tullut siihen päätelmään, että tamma on päästään pimeä. 

Tallinpitäjän luottoseppä ehkä sääli meitä sen verran, että teki asiakaslistalleen Ruusa-ponin mentävän kolosen. Pitkään aikaan hän ei kuitenkaan päässyt tilannetta korjaamaan, koska kavioita oli vuoltu aivan liikaa.

Kun luottoseppä huhtikuussa viimein laittoi Ruusan kaviot, hän totesi, että siinä, missä etukavioissa oli liikaa kantaa ja liian vähän varvasta, takakavioissa tilanne oli päinvastainen. (Olin toki omatoimisestikin todennut, että takakaviot olivat takapainoiset, ja pyytänyt jo edellistä kengittäjää korjaamaan tätä.)

Takakavioiden väärä balanssi oli tällaisella löysäpolvisella yksilöllä ollut omiaan haittaamaan liikettä. Ilmankos oikeassa takasessa oli myös ollut selittämätöntä nesteilyä. Pitäisihän se jo tietää, että sellainen tarkoittaa Ruusa-ponilla yleensä ongelmia kaviobalanssissa.

Että pitikin haksahtaa, ja vielä useamman kerran. Selitän asiaa itselleni sillä, että aluksi Ruusan liikkuminen parani ja kaviot näyttivät hyviltä.

Jätin ponille pitkän tukan. Ei tullut sanomista. 

Nyt ollaan matkalla parempaan. Mätsäriköpöttelyn jälkeen kuitenkin päätin, että Ruusa kaipaa myös toisenlaisen ammattilaisen apua.

Ensihätään ponia kävi viime viikolla hoitamassa hieroja, joka oli jo tuttu Albertin takapolvien laserhoidosta. Ruusankin tapaukseen hän suositteli vimpainta, syväaaltohoitoa. Kuulemma parempi kuin hieronta. Suostuin, vaikka en tiennyt, mistä oli kyse.

Jälkikäteen lueskeltuna laite kuulostaa vähän samantyyppiseltä huuhaalta kuin bemer-hoito.

Huuhaata tai ei, Ruusa selkeästi nautti hoidosta ja on sen jälkeen ollut huomattavasti aurinkoisempi. Se oli ollut äkkipikainen ja naama nurinpäin niin pitkään, että olin jo unohtanut, ettei kärttyisyys kuulu sen perusluonteeseen.

Myös vauhtia on käsittelyn jälkeen riittänyt välillä kuumaverisyyteen asti. Toivotaan, että liikekin alkaisi jumpalla vähitellen petraantua. Ei se varmaan enää palaa kaviokuumetta edeltäneeseen aikaan, mutta jos nyt vähän paremmaksi kuitenkin.

Minusta etukaviot olivat melkoiset korkokengät jo pari viikkoa sitten. Oma siluettini muistuttaa turvakypärä päässä lähinnä tikkukaramellia.

Perjantaina Ruusa kengitettiin taas. Seuraavalla kerralla kuulemma luovutaan Natural balanceista. Toivon, että voisimme luopua myös rauhoituksesta.

Perjantaina rauhoituksesta nimittäin seurasi, ensimmäistä kertaa ikinä, ongelmia. Kun päästin Ruusan tokenemisvankeudestaan, se venytteli lakkaamatta, kuopi ja haukotteli.

Erikoinen käytös ei toennut puolen tunnin kävelyllä ja pienellä laiduntamisella. Kun kävin hakemassa ponille heinää parinkymmenen metrin päästä, se kävi sillä aikaa makuulle. Söi närppien. Suolistoääniä kuului, mutta kovin pirteältä ne eivät vaikuttaneet. Tällaisessa tilanteessa ei tarvitse olla kummoinenkaan hevostaituri älytäkseen, että ponilla oli päällä ä-kirjaimella alkava akuutti kiputila.

Hätäpuhelu luottolääkärille tuotti hoito-ohjeen, joka vähemmän yllättävästi sisälsi kipulääkettä (Flunixin), taluttelua ja juottamista vaikka mash-vedellä.

Kun hän reilu tunti myöhemmin kyseli ponin vointia, saatoin onneksi kertoa, että hyvältä näytti. Venyttely ja haukottelu oli loppunut. Greenlinemehu maistui hyvin, poni ei näyttänyt kipuilmettä ja suolistokin pulputteli iloisesti. Eläinlääkärin panokseksi riitti puhelimitse annettu henkinen tuki.

Ruusa on taas ruvennut hyppäämään omaksi ilokseen. Sitä se ei vielä syksyllä juuri tehnyt.


Lauantaina tohtorimme sattui muuten olemaan maisemissa, joten sain vahvistuksen sille, että oli turvallista palata normaalielämään. Koska poni kuitenkin veti vähän takavatsaa sisään, se päätyi Antepsin-kuurille.

Oletettavasti ponin suoli jostain syystä tällä kertaa oli rauhoituksesta sen verran laiskistunut, että ähky pääsi iskemään. Nyt pitää muistaa aina lisäjuottaa, kun ponia joudutaan rauhoittamaan.

Ruusa on tunnettu erikoisista vaivoistaan, mutta tältä yleiseltä ongelmalta se on pitkälti välttynyt. Olen diagnosoinut sillä tähän mennessä kolme ähkyä, joista tätä edellisen kolme vuotta sitten. Kaikki ovat menneet nopeasti ohi kotihoidolla. (Tässä kohtaa olisi taikauskoisen varmaan hyvä vähän koputtaa puuta.)

Kaiken tämän lisäksi Ruusa on viime aikoina vähän maistellut pihanurmea (kovin paljon en enää uskalla antaa), esiintynyt satulansovittajalle (ei löytynyt sopivaa, ylläri) ja opetellut sietämään uutta tarhakaveria (muutaman päivän totuttelun jälkeen pitävät edelleen muutaman kymmenen metrin hajurakoa).

Lopuksi vielä pari julkaisematta jäänyttä ohjasajokuvaa pääsiäiseltä:

Feat. mäyräkoira.

Jännittynyt, mutta oikeansuuntainen.

10 kommenttia:

  1. Kengitys on kyllä taitolaji. On ikävää, että aina ei voi luottaa ammattilaiseen, vaan omistajan pitäisi itsekib olla melkoisen hyvin perillä edes perusasioista. Tässä on tullut itsekin huomattua, että aika pienistä asioista se onnistuminen tai epäonnistuminen on joskus kiinni.

    Meidän luoytokengittäjä haluaa nykyään nähdä Ripen aina kengityksen jälkeen liikkeessä, kutsuu sitä nimittäin herkkähipiäiseksi ja sellainen se varmaan onkin. :) vähänkin jos painaa tai ahdistaa, niin menee kaikki sekaisin.

    Hyvä jos ongelmiin löytyisi nyt syy ja pääsette korjaamaan sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitolaji nimenomaan. Ja tuntuu, että niitä oikeasti osaavia kengittäjiä on koko maassa kourallinen. Ihan näin maallikko-omistajanakin on melkein aina ollut kengittäjän työssä jotain sanomista, siksi Ruusalla on ehtinyt olla kengittäjiä aikamoinen liuta.

      Onneksi nyt saimme sellaisen, jota arvostavat niin kollegat kuin eläinlääkäritkin. Toivottavasti hän saisi ponin taas lentämään. Hän tosin sanoi, että ei se enää samanlaiseksi palaudu kuin ennen kaviokuumetta, mutta toivon silti.

      Poista
  2. Voi kengitys. Onneksi on ollut hyvät kengittäjät ja nytkin kyllä niin taitava etten irti laske kun asiakkaaksi sattumalta ja hyvällä tuurilla päästiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää kaksin käsin kiinni, kun löytää hyvän!

      Poista
  3. Voi että, kengitys on... No yllä se jo sanottiinkin. Virheen saa tehtyä niin nopeasti ja toipumiseen menee iäisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Välillä on tehnyt mieli luopua koko hevosharrastuksesta ihan vaan siksi, että hyvän kengittäjän löytäminen on niin saakelin vaikeaa.

      Tuo lyhyesti mainitsemani pahempi kengitysvirhe on karmiva esimerkki siitä, että hevosen terveyden saa täysin pilattua ihan vaan yhdellä tumpuloinnilla. Sain nyt luvan kirjoittaa julki koko tarinan, joten teen siitä varmaankin oman tekstinsä.

      Poista
    2. Lohjalaisena olisin tietysti kiinnostunut kuulemaan, mikä kengittäjä on kyseessä, tosin omat epäilykseni ovat. Meillä on ollut hyviä kengittäjiä ja onneksi ei tullut suurempaa vahinkoa, vaikka on ollutkin ei-niin-hyvä kengittäjä. Paljon pitäisi tietää omistajana kengityksestä ja kun mielipiteitä ja näkemyksiä on monia, sekoittaa se entisestään omistajan pään.

      Nykyisin meillä on hyvä kengittäjä, joka myös tulee silloin kun on sovittu. Seuraava aika varataan kengityksen yhteydessä, mikä helpottaa suuresti, jää turhat soitot pois. Minulla oli hyvä kengittäjä, mutta välillä ei tullut eikä muistanut ilmoittaa, perui viimetipassa, sairastui tms. mutta kun niitä perumisia, unohduksia alkaa tulemaan usein, vaikka olisi kuinka hyvä kengittäjä, ei voi hevosen antaa odottaa. Joten kengittäjä vaihtui.

      Sitten on ollut kengittäjä ja tallikaverit kyseli koskas hevonen kengitetään? No tänään se kengitettiin. Tämän kengittäjän jäljiltä toinen tallikaveri oli tehnyt johtopäätöksen, että kyse on varmaan siitä, että minulla ei omistajana varmaankaan ole rahaa ja säästän, joten varoitteli, että kannattaa ottaa hyvä kengittäjä, vaikka se maksaakin enemmän. No, en kertonut, että ko. kengittäjän taksa oli lähes sama kuin hänen omansakin. Joten säästöstä ei ollut kyse.

      Poista
    3. Näin julkisesti en rupea nimeämään virheet tehnyttä kengittäjää. Kun kengittäjää ei ole puolueettomasti epäpäteväksi arvioitu niin pitää olla varovainen, ettei syyllisty itse kunnianloukkaukseen. Yksityiskeskusteluissa olen toki kertonut niille, ketkä ovat kysyneet.

      Kengitys on kyllä todellakin sellainen asia, josta ei kannata säästää. Mutta pelkkä kova hinta ei takaa, että kengitys olisi hyvä.

      Lisäksi jokaisen kengittäjän tyyli ei sovi jokaiselle hevoselle eli yhden hyvä voi olla toisen huono. Sitten on kyllä kengittäjiä, jotka eivät sovi oikein millekään hevoselle, ja tämä meidän ex-kengittäjämme saattaa loppujen lopuksi kuulua siihen porukkaan.

      Ei ole helppoa, ei.

      Poista
  4. Ensinnäkin, pitkä etutukka on hieno! Hyvä, että jätit sen :)

    Muutoin sitten kuulostaa tukahduttavan samalta kuin meidän elämä herra Viikarin kanssa. Paitsi, että ongelma ei ole kavioissa, mutta noin muuten oirehtii kuvailemallasi tavalla ja sellainen hyvä ja oikeanlainen liike on nyt kateissa, eikä vähiten siksi, että allekirjoittanut ei saa itseään kammettua selkään paitsi motivaation, taikauskon ja pelon, myös sopivan satulan puutteen vuoksi. Toisaalta, sehän se ei tarkoita mitään oikealaista liikettä että minä sinne selkään nousisin =P

    Mitä kengityksiin tulee, on järkyttävää, millaisia "seppiä" tälläkin seudulla tarjolla on. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen hiljaa mielessäni miettinyt, kuinka sanoisin asiasta oikein sille hevosen omistajalle, jonka olisi syytä miettiä vaihtoehtoja. Onnea on hyvä luottoseppä, joka on paitsi ammattilainen, myös itseään kehittävä ja sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä otsatukkaa kauheasti kynisi edes virallisempaan näyttelyyn, mutta muu tukka pitäisi laittaa sellaiseen ratsumaisemmaksi.

      Onni todellakin on osaava luottoseppä! Harmi, ettei niitä riitä kaikille. Kengittäjien ammattitaito on keskimäärin aivan käsittämättömän heikko. Jos löytää hyvän, kannattaa pitää hänestä kiinni. Meidän tallilla kengittäjälle esimerkiksi saatetaan keittää kahvit ja pullaakin tarjota.

      Poista