Liikkumisasioiden äärellä jälleen - ja muut Ruusa-kuulumiset

Sain kuin sainkin hankittua pari kuvaa Ruusan mätsäriesiintymisestä, vaikka itse esityksestä ei juuri jälkipolville jäänytkään kerrottavaa. Se hyvä puoli oli, ettei mätsärihommissa mennyt koko päivää eikä edes puolikasta. Poni sai kyllä omasta paristaan punaisen ruusukkeen (kilpakumppanina oli rotutoveri), mutta ei pärjännyt muita punaisia vastaan.

Itse asiassa Ruusa joutui jatkokehästä ensimmäisenä ulos, koska liikkeet tai pikemminkin niiden puute. Sellainenkin päivä siis piti nähdä, että show-ponini karsiutuu jatkosta, koska ei liiku. Ei vaan irronnut, vaikka parhaani mukaan yritin innostaa poniani totuttuun liitoon.

Onneksi en ilmoittanut sitä jalostusarvosteluun vielä nyt keväällä! Sitäkin nimittäin jossain välissä harkitsin.

Mätsärin tuomaroi Terhi Jormanainen, joka on käsittääkseni ihan Hippos-tuomari. Ruusan arvostelu: "Hieno yksilö. Kaunis, sopusuhtainen runko. Hyvä tammaleima. Kaunis pää ja ilme. Etujalat hieman hajavarpaiset, muuten hyvärakenteinen". Lisämaininnat/huomioitavaa: "Esitetty hyvin."

Liikkumisasioiden äärellä on itse asiassa oltu koko kevät siitä lähtien, kun poni helmikuussa pukitti emäntänsä peltoon. Sen jälkeen ratsastinkin sitten seuraavan kerran toukokuussa. Aluksi ratsautumista ehkäisi uuden iskun pelko, mutta sittemmin nimenomaan ponin liikkumistapa.

Koko alkuvuoden liikkuminen lukeutui sarjaan "jotain siinä on" ja "ei ihan ok". Sellaista, että aina välillä pysähtyy katsomaan, että ihan kuin se olisi ep. Ja sitten taas seuraavassa käänteessä tuntuu, että ehkä vain kuvittelin. 

Sinä päivänä, kun poni pukitti minut alas, se oli jo ennen pukitusta ilmaissut, ettei oikein haluaisi liikkua.

Tämä oli kaksi päivää kengityksen jälkeen. 

Tämmöisiä kun tulee ratsain sarjana niin ei pysy täti kyydissä. Ponny seikkailumetsässä 27.5.

Kengitysyhteyden tajusin viimeistään sen jälkeen, kun saman kengittäjän jäljiltä paljastui yksi sen kokoluokan virhe, että sellaisen tehtyään olisi mielestäni syytä palata harjoittelemaan teurasjaloilla. Mutta ei siitä sen enempää, kun kyse ei ole omasta eläimestäni.

Jo ennen kyseisen tapauksen ilmenemistä olin pohtinut kengittäjän vaihtoa jo siitäkin syystä, että Ruusan kengityskäytös huonontui kerta kerralta. Jostainhan sekin kertoo.

Olin myös kysynyt kengittäjältä perusteita sille, miksi hän oli typännyt etukaviot äärimmilleen. Hänen mukaansa varvasta kuuluu Natural Balance -kengän kanssa lyhentää reilusti. Joo, mutta ei nyt ihan näin reilusti, totesi tallinpitäjän luottoseppä, jolle jokunen viikko kengityksen jälkeen näytin ponini kavioita.

Luottoseppä arvioi ponin liikkumisongelmien syyksi sitä, että kavio oli vuoltu liian pystyyn, liian "nätiksi", ja kavioluulle on siksi tullut painetta. Tämä kuulosti järkeenkäyvältä, olihan oma ensinäkemykseni ollut, että poni ontuu molempia etujalkoja. Kun kengittäjä kasteli kaviot, oikea kavio kuivui nopeammin eli se oli lämpimämpi.

En millään onnistunut ottamaan kuvaa oikeassa askelvaiheessa. (Tai ainakaan ilman, että poni oli puun väärällä puolen.)

Koska ponin liikkuminen oli epämääräistä, tein kuten yleensäkin eli kokeilin, tokenisiko se parin viikon lomalla.

Ei toennut. Sairausloman jälkeen poni oli kinttujensa kanssa entistä pahemmin hukassa  - nyt erityisesti takaosasta. Takajalat olivat voimattoman näköiset ja liike ikään kuin katkesi lanneselän kohdalla.

Ei auttanut kuin ruveta jumppaamaan, mutta selkään en halunnut mennä ennen kuin etu- ja takaosa pääsivät taas rytmistä jonkin sortin yhteisymmärrykseen.

Setähevonen on tullut siihen päätelmään, että tamma on päästään pimeä. 

Tallinpitäjän luottoseppä ehkä sääli meitä sen verran, että teki asiakaslistalleen Ruusa-ponin mentävän kolosen. Pitkään aikaan hän ei kuitenkaan päässyt tilannetta korjaamaan, koska kavioita oli vuoltu aivan liikaa.

Kun luottoseppä huhtikuussa viimein laittoi Ruusan kaviot, hän totesi, että siinä, missä etukavioissa oli liikaa kantaa ja liian vähän varvasta, takakavioissa tilanne oli päinvastainen. (Olin toki omatoimisestikin todennut, että takakaviot olivat takapainoiset, ja pyytänyt jo edellistä kengittäjää korjaamaan tätä.)

Takakavioiden väärä balanssi oli tällaisella löysäpolvisella yksilöllä ollut omiaan haittaamaan liikettä. Ilmankos oikeassa takasessa oli myös ollut selittämätöntä nesteilyä. Pitäisihän se jo tietää, että sellainen tarkoittaa Ruusa-ponilla yleensä ongelmia kaviobalanssissa.

Että pitikin haksahtaa, ja vielä useamman kerran. Selitän asiaa itselleni sillä, että aluksi Ruusan liikkuminen parani ja kaviot näyttivät hyviltä.

Jätin ponille pitkän tukan. Ei tullut sanomista. 

Nyt ollaan matkalla parempaan. Mätsäriköpöttelyn jälkeen kuitenkin päätin, että Ruusa kaipaa myös toisenlaisen ammattilaisen apua.

Ensihätään ponia kävi viime viikolla hoitamassa hieroja, joka oli jo tuttu Albertin takapolvien laserhoidosta. Ruusankin tapaukseen hän suositteli vimpainta, syväaaltohoitoa. Kuulemma parempi kuin hieronta. Suostuin, vaikka en tiennyt, mistä oli kyse.

Jälkikäteen lueskeltuna laite kuulostaa vähän samantyyppiseltä huuhaalta kuin bemer-hoito.

Huuhaata tai ei, Ruusa selkeästi nautti hoidosta ja on sen jälkeen ollut huomattavasti aurinkoisempi. Se oli ollut äkkipikainen ja naama nurinpäin niin pitkään, että olin jo unohtanut, ettei kärttyisyys kuulu sen perusluonteeseen.

Myös vauhtia on käsittelyn jälkeen riittänyt välillä kuumaverisyyteen asti. Toivotaan, että liikekin alkaisi jumpalla vähitellen petraantua. Ei se varmaan enää palaa kaviokuumetta edeltäneeseen aikaan, mutta jos nyt vähän paremmaksi kuitenkin.

Minusta etukaviot olivat melkoiset korkokengät jo pari viikkoa sitten. Oma siluettini muistuttaa turvakypärä päässä lähinnä tikkukaramellia.

Perjantaina Ruusa kengitettiin taas. Seuraavalla kerralla kuulemma luovutaan Natural balanceista. Toivon, että voisimme luopua myös rauhoituksesta.

Perjantaina rauhoituksesta nimittäin seurasi, ensimmäistä kertaa ikinä, ongelmia. Kun päästin Ruusan tokenemisvankeudestaan, se venytteli lakkaamatta, kuopi ja haukotteli.

Erikoinen käytös ei toennut puolen tunnin kävelyllä ja pienellä laiduntamisella. Kun kävin hakemassa ponille heinää parinkymmenen metrin päästä, se kävi sillä aikaa makuulle. Söi närppien. Suolistoääniä kuului, mutta kovin pirteältä ne eivät vaikuttaneet. Tällaisessa tilanteessa ei tarvitse olla kummoinenkaan hevostaituri älytäkseen, että ponilla oli päällä ä-kirjaimella alkava akuutti kiputila.

Hätäpuhelu luottolääkärille tuotti hoito-ohjeen, joka vähemmän yllättävästi sisälsi kipulääkettä (Flunixin), taluttelua ja juottamista vaikka mash-vedellä.

Kun hän reilu tunti myöhemmin kyseli ponin vointia, saatoin onneksi kertoa, että hyvältä näytti. Venyttely ja haukottelu oli loppunut. Greenlinemehu maistui hyvin, poni ei näyttänyt kipuilmettä ja suolistokin pulputteli iloisesti. Eläinlääkärin panokseksi riitti puhelimitse annettu henkinen tuki.

Ruusa on taas ruvennut hyppäämään omaksi ilokseen. Sitä se ei vielä syksyllä juuri tehnyt.

Lauantaina tohtorimme sattui muuten olemaan maisemissa, joten sain vahvistuksen sille, että oli turvallista palata normaalielämään. Koska poni kuitenkin veti vähän takavatsaa sisään, se päätyi Antepsin-kuurille.

Oletettavasti ponin suoli jostain syystä tällä kertaa oli rauhoituksesta sen verran laiskistunut, että ähky pääsi iskemään. Nyt pitää muistaa aina lisäjuottaa, kun ponia joudutaan rauhoittamaan.

Ruusa on tunnettu erikoisista vaivoistaan, mutta tältä yleiseltä ongelmalta se on pitkälti välttynyt. Olen diagnosoinut sillä tähän mennessä kolme ähkyä, joista tätä edellisen kolme vuotta sitten. Kaikki ovat menneet nopeasti ohi kotihoidolla. (Tässä kohtaa olisi taikauskoisen varmaan hyvä vähän koputtaa puuta.)

Kaiken tämän lisäksi Ruusa on viime aikoina vähän maistellut pihanurmea (kovin paljon en enää uskalla antaa), esiintynyt satulansovittajalle (ei löytynyt sopivaa, ylläri) ja opetellut sietämään uutta tarhakaveria (muutaman päivän totuttelun jälkeen pitävät edelleen muutaman kymmenen metrin hajurakoa).

Lopuksi vielä pari julkaisematta jäänyttä ohjasajokuvaa pääsiäiseltä:

Feat. mäyräkoira.

Jännittynyt, mutta oikeansuuntainen.