Kun poni ei liiku järin hyvin, omistajalla pyörii päässä pyörylä, sellainen (epä)onnenpyörä. Ruusa-ponin kohdalla onnenpyörä pyörii rataa kaviot-selkä-lihasjumit-kaviot-jne., vuorotellen pysähtyy eri kohtiin.
Yksi kengitysväli sitten onnenpyörä pyörähti kohtaan (lanne)selkä, sillä poni oli kengityksessä historiallisen huono. Sen jälkeen pyörä on, kuten nokkelimmat lukijat voivat jo otsikosta päätellä, pyörinyt taas uudelleen.
Palataan nyt kuitenkin sinne kuuden viikon päähän. Silloin kengittäjä sai kaikki muut kaviot laitettua, mutta viimeiseksi jääneeseen vaikeimpaan kavioon hän sai lyötyä kaksi naulaa suoraan ja noin kaksikymmentä vinoon. Paini ei loppunut maanittelulla eikä varsinkaan epätoivon hetkellä kokeillulla pakottamisella.
Onneksi kengittäjä suostui palaamaan seuraavana aamuna, jolloin ponitäti oli joutunut heräämään tavallistakin kukonlaulumpaan aikaan valmistellakseen silmäteränsä koitokseen Domosedanilla (ensimmäistä kertaa ikinä). Tyydyimme kahteen lisänaulaan. (Ja kaikki kengät muuten silti pysyivät koko 5,5-viikkoisen välin.)
 |
| Se liikkuu taas! Kuva tämän talven toistaiseksi ainoalta talviselta päivältä, jolloin päädyimme auringon kanssa samaan aikaan tallille eli 2. joulukuuta. Olisipa kiva, jos ponin ei aina tarvitsisi heti piehtaroida, niin karva näyttäisi paremmalta. |
Palataan nyt kuitenkin sinne kuuden viikon päähän. Silloin kengittäjä sai kaikki muut kaviot laitettua, mutta viimeiseksi jääneeseen vaikeimpaan kavioon hän sai lyötyä kaksi naulaa suoraan ja noin kaksikymmentä vinoon. Paini ei loppunut maanittelulla eikä varsinkaan epätoivon hetkellä kokeillulla pakottamisella.
Onneksi kengittäjä suostui palaamaan seuraavana aamuna, jolloin ponitäti oli joutunut heräämään tavallistakin kukonlaulumpaan aikaan valmistellakseen silmäteränsä koitokseen Domosedanilla (ensimmäistä kertaa ikinä). Tyydyimme kahteen lisänaulaan. (Ja kaikki kengät muuten silti pysyivät koko 5,5-viikkoisen välin.)
Heti kengityksen jälkeen poni liikkui liinassa kuin kakat pöksyissä, mutta siinä pukkilaukatessaan ja ravin tahtiin juoksennellessaan jonkin verran parani.
Seuraavien liikutuskertojen aikana liike muuttui vähitellen aika erinäköiseksi, minkä johdosta (epä)onnenpyörä pyörähti uudelleen kohtaan kaviot.
 |
| Natural Balance, jonka alle kengittäjä on askarrellut nyt myös tilsakumin. NB sovitetaan vähän normaalia taaemmas ja varvas jää siinä vähän tylpäksi pyörähdyksen helpottamiseksi. |
Päättelyketjuun johti se, että kengityksessä tehtiin lokakuun lopussa kaksi merkittävää muutosta. Toinen on se, että nyt myös takasissa on kengät, mutta todennäköisesti merkityksellisempää on se, että etusissa on nyt Natural Balancet.
Vaikka kavioluissa ei ole mainittavaa rotaatiota, laminitiksen herkistämä tassu ei ilmeisesti oikein kestä painetta siinä luun kärjen tienoilla. Näin arveli kengittäjä ja on epäilemättä oikeassa. Natural Balance sovitetaan taaemmas ja se on erimallinen sekä käänteetön, joten paineen pitäisi olla kokonaan jossain muualla kuin varpaalla.
Kun poni on tämän hoksannut, menetetty rentous on alkanut palata sen liikkeeseen.
Kun poni on tämän hoksannut, menetetty rentous on alkanut palata sen liikkeeseen.
Lämmin kiitos siis teille, jotka suosittelitte Natural Balance -kokeilua! Ei ole turha tämä blogimaailma. Toki kengittäjäkin oli puhunut NB:sta, mutta vähän sillä lailla ohimennen. Ilman kokemusasiantuntijoiden suosituksia en ehkä olisi kuitenkaan hoksannut pyytää erikoiskengitystä.
Myös ohjasajolla on saattanut olla liikkeeseen toivottua vaikutusta. Jo ajokerralla numero kolme ohjien välissä oli ihan toisenlainen poni kuin kahdella ensimmäisellä. Ei se nyt aivan suora ollut vieläkään, mutta ei enää banaani. Ylälinjakin alkoi löytää taas sellaista ratsunoloista mallia.
Hyvä kehitys jatkui ohjasajokerrasta toiseen, mutta valitettavasti jouduimme toistaiseksi luopumaan pitkien ohjien käytöstä. Albert nimittäin otti vallan harrastuksekseen pyrkiä sotkeutumaan niihin ja sen hätistely piiskalla johti vain emäponin hätääntymiseen.
Nyt sitten on ollut niin märkää, että Ruusalle ei ole ollut tarjota paljon muuta aktiviteettia kuin maatilan pihapiirin kiertämistä enimmäkseen narun päässä ja valoisaan aikaan metsässä juoksemista. Poni on jopa talutuksessa hölkännyt aika kivasti pyöreänä.
Erittäin merkittävä merkki paremmasta on myös se, että riimutusindeksi on palannut normaaliksi. Eli poni tulee tarhassa portille vastaan ja laittaa pään mielellään riimuun. Ennen kengitysmuutosta se on koko syksyn ollut välinpitämätön tai jopa vähän nihkeä, kun olen tullut sitä hakemaan.
Hyvä kehitys jatkui ohjasajokerrasta toiseen, mutta valitettavasti jouduimme toistaiseksi luopumaan pitkien ohjien käytöstä. Albert nimittäin otti vallan harrastuksekseen pyrkiä sotkeutumaan niihin ja sen hätistely piiskalla johti vain emäponin hätääntymiseen.
 |
| Ruusa näyttää tässä vähän lihaksettomalta, mutta muuten aika kivalta. |
Nyt sitten on ollut niin märkää, että Ruusalle ei ole ollut tarjota paljon muuta aktiviteettia kuin maatilan pihapiirin kiertämistä enimmäkseen narun päässä ja valoisaan aikaan metsässä juoksemista. Poni on jopa talutuksessa hölkännyt aika kivasti pyöreänä.
Erittäin merkittävä merkki paremmasta on myös se, että riimutusindeksi on palannut normaaliksi. Eli poni tulee tarhassa portille vastaan ja laittaa pään mielellään riimuun. Ennen kengitysmuutosta se on koko syksyn ollut välinpitämätön tai jopa vähän nihkeä, kun olen tullut sitä hakemaan.
Kaikki tämä on johtanut siihen pisteeseen, että pari viikkoa sitten pääsin, ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen, ratsautumaan oman ponini selkään. 10 minuuttia pihatietä edestakaisin käynnissä, muutama erittäin lyhyt ravipätkä ja aika monta pysähdystä varsan väistämiseksi, mutta we did it!
Olen nyt tällä ratsastusrupeamalla ollut Ruusan selässä yhteensä jo neljä kertaa sen max. 10 minuuttia kerrallaan, ja olemme ehtineet siinä ajassa jo menemään kaikkia askellajeja.
Olen antanut ponnyn lompsotella varsin pitkällä ohjalla ja yrittänyt pitää oman keskivartalon supertiukkana. Ja ihan kuin ponikin olisi ruvennut löytämään omia syviä lihaksiaan.
Tästä se (taas) lähtee!
Näin ainakin joka kerta uskon. Elämänfilosofianihan on jotain sellaista kuin että pessimisti ei pety, mutta oman ponini suhteen olen suorastaan liikuttavan puhdasverinen optimisti. Joka kerta tähän vaiheeseen päästessäni olen varma, että tästä se nousu lähtee eikä taitu taas hetken päästä syöksylaskuun. Optimismini kirkasta hehkua ei millään lailla himmennä se, että näin ei ole vielä kertaakaan käynyt.
Mutta hei, eivätkös ekonomistitkin sano, ettei menneistä voi päätellä tulevaisuutta. Kyllä se nyt lähtee. Ihan varmasti ehkä.
P.S. Siltä varalta, että ongelmia on kuitenkin (myös) selässä, olen varannut mylittleponylle myös kehonhuoltoa parin viikon päähän. Meillä vierailee silloin uusi osteopaattituttavuus.
 |
| Fiilikset omaponiratsastuksen jälkeen. |
Olen nyt tällä ratsastusrupeamalla ollut Ruusan selässä yhteensä jo neljä kertaa sen max. 10 minuuttia kerrallaan, ja olemme ehtineet siinä ajassa jo menemään kaikkia askellajeja.
Olen antanut ponnyn lompsotella varsin pitkällä ohjalla ja yrittänyt pitää oman keskivartalon supertiukkana. Ja ihan kuin ponikin olisi ruvennut löytämään omia syviä lihaksiaan.
Tästä se (taas) lähtee!
Näin ainakin joka kerta uskon. Elämänfilosofianihan on jotain sellaista kuin että pessimisti ei pety, mutta oman ponini suhteen olen suorastaan liikuttavan puhdasverinen optimisti. Joka kerta tähän vaiheeseen päästessäni olen varma, että tästä se nousu lähtee eikä taitu taas hetken päästä syöksylaskuun. Optimismini kirkasta hehkua ei millään lailla himmennä se, että näin ei ole vielä kertaakaan käynyt.
Mutta hei, eivätkös ekonomistitkin sano, ettei menneistä voi päätellä tulevaisuutta. Kyllä se nyt lähtee. Ihan varmasti ehkä.
P.S. Siltä varalta, että ongelmia on kuitenkin (myös) selässä, olen varannut mylittleponylle myös kehonhuoltoa parin viikon päähän. Meillä vierailee silloin uusi osteopaattituttavuus.
Minä taas olen hevosten kanssa vahvasti Murphyn lain kannalla.
VastaaPoistaKoska kaikki mahdollinen vaan voi mennä pieleen. Ihailen optimistisuuttasi! Itse olen jo heittämässä kirvestä kaivoon.
Jos ei olisi yhtään optimismia niin eihän Ruusa olisi enää vuosiin ollut hengissäkään. Vaan tuossa se edelleen elelee.
PoistaEi tosin olisi pitänyt päästää optimistimopoa keulimaan, sillä eilen sitten putosin Ruusan selästä suoraan selälleni, tietenkin sinä yhtenä päivänä kun maa on jäässä. Erityisen ärsyttävää tämä oli siksi, että Ruusalla ei ollut tämän kanssa mitään tekemistä vaan ilmeisesti selkäännousujakkara luiskahti jalkani alta ja pyörähdin selälleni maahan ennen kuin ehdin kunnolla selkään asti. Sen jälkeen kaaduin tarhassa suoraan kakkakasaan ja kotimatkalla meinasin vielä ajaa päin kaidetta, kun risteyksesä olikin vähän liukkaampaa kuin odotin. Mutta periksi ei anneta!
Kiva kuulla, että Ruusa on parempi. :)
VastaaPoistaMinä luulen, että herkän kavioluun alueen lisäksi se katkaistu varvas tekee liikkulisesta miellyttävää. Yhtään pitkä varvas nimittin aiheuttaa joka askeleella painetta seinämään ja siitä jo valmiiksi sököihin lamelleihin (nehän ovat jokatapauksessa vahingoittuneet).
Näiden kengitys on joskus millin tarkkaa. :D Ripen olo silminnähden helpottui kengitystilanteessa sillä, että kengittäjä vuoli kavion röntgenkuvan mukaan oikeaan balanssiin ja lyhensi seinämän kavioluun mukaiseksi.
Minä toivon, että mekin saadaan seuraavaksi ne alumiiniufot jalkaan ja päästään ottamaan vähän ravia.
Olet varmasti oikeassa! Nyt kun kaviot olivat olleet Natural Balancessa niin eivät olleet kasvaneetkaan niin pitkiksi, vaikka kengitysväli oli tosiaan lähemmäs 6 viikkoa.
PoistaTämä kengittäjä on selvästi osannut laittaa Ruusan kaviot hyvin, ponin liike on niin paljon parantunut.
Toivottavasti teilläkin toipuminen etenee hyvin ja pääsette juoksentelemaan!
Hienoa, että Ruusa on parempi ja päässyt liikkumaan!
VastaaPoista:) Niin on. Toivotaan, että hyvä ponituuri jatkuisi nyt pidempään! Itsehän tosin teloin itseni (=häntäluuni) tuossa tiistaisessa äksidentissä sen verran, että en hetkeen ratsasta. Näköjään joku meistä on aina jostain kipeänä.
PoistaHei!
VastaaPoistaOlen seurannut matkaanne hyvin satunnaisesti, mutta olen kiinnostunut hevosten jalostuksesta. Ruusa on malliltaan hieno poni, mutta ymmärsin sen terveydentilan olleen ajoittain aika hankala ja vaativa.
Mietinkin, että miksi lähdit varsottamaan sen, vaikka emätammana sillä on jos jonkinlaista vikaa? Saitko esim. eläinlääkäreiltä vihreää valoa, että ongelmien periytyvyys ei ole todennäköistä? Kysyn tämän ihan ilman hampaita ja sarvia, sillä oma tammani on kesäihottumainen ja moniallerginen ja sen takia se ei tule koskaan tekemään varsoja, joten olen joutunut pohtimaan aihetta ihan syvällisesti. :D Toisaalta kun tekee varsoja itselleen, niin kantaa vastuun varsasta itse ja voihan ongelmaisia varsoja syntyä täysin terveistäkin vanhemmista. Nämä on vain niin mielenkiintoisia pohdintoja! Toisaalta Albert näyttää tässä vaihessa todella korrektilta pikkumieheltä, komeakin on, eli perinyt hyviä ominaisuuksia. :)
Kyllä, olen konsultoinut useaakin Ruusaa hoitanutta eläinlääkäriä ennen kuin uskaltauduin astuttamaan. Osa näistä eläinlääkäreistä on hoitanut Ruusaa jo nuoresta alkaen, kun se keuhkoputkentulehduksen ja sen keuhkoihin jättämien jälkien takia ramppasi klinikalla. Olen avannut päätöksen taustoja tässä postauksessa: https://lahtoruutuun.blogspot.fi/2016/05/hulluus-uudelle-tasolle.html
PoistaVarsaprojekti oli vuosien pohdinnan jälkeen otettu tietoinen riski, koska ei ollut varmaa tietoa, onko Ruusan hengitystievaiva perinnöllistä enkä tiedä sen lähisuvusta toista vaivaista (molemmat vanhemmat olen tuntenut vuosia ja myös Ruusan sisaruksia molemmilta puolilta tunnen). Edelleenkin olen sitä mieltä, että riski kannatti ottaa ja että jos en olisi sitä tehnyt, miettisin aina, olisiko sittenkin kannattanut. Aika näyttää, oliko riskinotto järkevää.
Missään vaiheessa en ole harkinnut Ruusasta varsinaista siitostammaa, vaan koko ajan oli tarkoitus tehdä vain tämä yksi varsa.
Nostan kyllä hattua, että olet pystynyt tekemään päätöksen olla astuttamatta kesäihottumaista. Kesäihottuma on kyllä niin viheliäinen ja ilmeisen perinnöllinen vaiva, että olet tehnyt viisaan ratkaisun. Minäkin olin alun perin tehnyt päätöksen, etten ikinä astuta Ruusaa, mutta en onnistunut pysymään siinä.
Kiitos vastauksesta! Hyviä pointteja! Voihan tämän nähdä tosissaan myös mahdollisuutena, voisin kuvitella että suomalaisessa jalostuksessa oltaisiin kiinnostuneita tiettyjen ominaisuuksien periytymisestä ja olisikin hauska nähdä, näkyisikö tietty ”vaiva” jo geenitesteistä ja voisiko sitä linkittää tiettyyn sukuun. Varsinkin kesäihottumaisille suomenhevosille tälläinen tutkimus olisi todella ajankohtainen, mutta tarvitsisi pitkän seurantajakson (ja hyvän rahoituksen) ollakseen luotettava.
VastaaPoistaMukavia hetkiä nuoren hevosen kanssa! :)
No, tämän projektin vaikuttimet olivat kyllä rehellisesti sanoen puhtaan itsekäs halu saada varsa juuri Ruusasta... Olisi ollut paljon viisaampaa hankkia terve varsa terveistä vanhemmista, tai terve tamma ja teettää sillä varsa. Mutta sen sijaan hankin Albertin, joka on kyllä juuri niin ihana kuin ajattelinkin.
Poista