sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Albertin kesäsiirtolakuulumiset

Joku on saattanut miettiä, miksi blogissa ei ole kerrottu mitään Albertin kesäsiirtolaelämästä. Syy on niinkin yksinkertainen kuin että muutto siirtyi puolellatoista viikolla, koska varsan ruumiinlämpö rupesi muuttopäivän lähestyessä viipyilemään epäilyttävissä lukemissa.

Varmuuden vuoksi teetin verikokeet ja niiden mukaan Albertilla oli kuin olikin joku virus. Ei mitään niin vakavaa, että tulehdusarvot olisivat nousseet, mutta valkosolujen suhdeluvut olivat vinksallaan. 

Kun Albertin pyllyrei'ässä oli ollut tarpeeksi pitkään tarpeeksi viileää, rupesimme sovittelemaan kalentereihimme uutta muuttopäivää. Yhteisesti sopiva ajankohta löytyi menneeltä tiistailta. (Olisi ehkä kannattanut katsoa säätiedotetta etukäteen, sillä muuttopäivästä alkoi monen yön kylmä jakso, mutta eipä tullut mieleen.)

Perillä kohteessa.

Varmuuden vuoksi annoin Albertille vähän loiventavaa ennen lastausta. Koska matkaan tuli viivästyksiä, se oli kyydin saapuessa kuitenkin jo aika lailla hereillä. 

Voisinpa sanoa, että Albert meni traileriin hienosti.

Tosiasiassa lastaukseen tarvittiin ainakin puoli tuntia ja neljä ihmistä, joista yksi rauhoittelemaan trailerissa odottavaa matkakumppania. Pakkokeinoja jouduttiin käyttämään niin edestä kuin takaa. Väkivaltaa ei lastattavaan kuitenkaan kohdistettu, pelkästään painetta. Albert kyllä hyppi ja huitoi, ei sentään tähdännyt ihmisiin.

Albert on hukannut ravinsa täysin. Toivottavasti se vielä tulee takaisin, nyt sen liike häviää monille shettiksillekin. Voi olla, että olisi hyvä näyttää Albertia kiropraktikolle, ehkä jollekin muullekin praktikolle.

Pakkokeinoja voitiin käyttää, koska Albert ei näyttänyt merkkejä pelosta. Se vaan ei halunnut.

Ja kun Albert ei halua, sen päätä ei ihan pienellä neuvottelulla käännetä. Tällaiseen avoimeen konfliktiin emme tahtomisen takia ole aikaisemmin joutuneet (piikkikammon takia kyllä), joten varsa taisteli aika lailla voimiensa viimeiseen pisaraan asti.

Lopulta varsa saatiin vinssattua koppiin ja se pysyi koko matkan oikealla puolella etupuomia. Luultavasti lastaustaistelu ajoi varsan rauhoittamisessa saman asian kuin domo olisi tehnyt.

Perillä kohteessa päästimme Albertin suoraan laumaan, johon se kuitenkin määrätietoisesti kieltäytyi liittymästä.

Kokeilimme kahdesti laittaa Albertin samalle lohkolle muiden kanssa, mutta molemmilla kerroilla se laukkasi samantien aidan toiselle puolelle. Onneksi ei kokonaan laitumen ulkopuolelle, vaan lohkolle, jonka muut olivat jo kertaalleen syöneet. Siellä se sitten ihan tyynimielisenä aterioi itsekseen ja kävi välillä vähän nuuskimassa toisten neniä aidan lomasta.

Aita ei kärsinyt vaurioita, joten joko varsa hyppäsi sen yli tai mestarillisesti pujahti lankojen välistä.

Mielestäni Albert on aika kivassa kunnossa. Voisi se ehkä jokusen kilon olla kevyempikin, mutta sillä ei ole mitään laardikerrosta kylkiluiden päällä. 
Albertin yksinlaiduntamispäätös oli ihan ymmärrettävä ottaen huomioon, että muut olivat ehtineet jo pari viikkoa laumautua eivätkä ne kaikki olleet aikeissa heti huolia porukkaan jotain uutta tyyppiä. 

Albert laidunsi omassa rauhassa pari päivää. Sitten sille lykättiin kaveriksi suokkiori, joka on koko porukan kovin jätkä. Eilen yhdistettiin koko lauma.

Vähän hajurakoa. Albert ainakin tunnistaa oman nimensä, heti nousi pää kun huusin sitä. 


Vain yksi puoliverinen enää ajoi Albertia, sekin ilmeisesti vähän niin kuin muodon vuoksi. Kaksi muuta puokkia lähestyivät tulokasta ystävällisissä aikeissa.

Pomon peesiin Albert uskaltautui jo itsekin, mutta muiden lähestyessä enimmäkseen lähti lipettiin. Jos päästi nuuskutteluetäisyydelle, naksutteli näille ikätovereilleen samalla lailla alistuvasti kuin aikuisille. 

Mielestäni tässä on ihan hyvät mahdollisuudet, että Albert pääsee nopeasti porukoihin.

Albert, pomo ja pomon kakkosmies (puoliverisistä ainoa, joka on Albertia isompi.) Tässä vaiheessa laumaelämää on takana vasta pari tuntia.


Albert on laitumella ainoa ponivarsa, mutta se ei ole hevosvarsojen rinnalla mitenkään pienen näköinen. Vain yksi puoliverinen, pomon kakkosmies, on selvästi isompi.

Yritin välttää muiden varsojen näkymistä kuvissa kovin selvästi, koska en ole kysynyt niiden omistajilta, mitä mieltä ovat blogijulkisuudesta. (Enkä kaikista edes tiedä, kuka ne omistaa.) Tämä kuva on kuitenkin pakko laittaa, koska siinä kohtaavat puoliveljekset:

Onko samaa näköä? Puoliveli on innokas tutustumaan Albertiin. Albert naksuttelee varmuuden vuoksi kaikille.

Kyllä kesä vaan on hevos(ihmis)en parasta aikaa! Vielä kun itse tottuisi näkemään pikkumurua vain paristi viikossa. Sen useammin en ehdi, kun laitumelle on kuitenkin 50 minuutin ajomatka.

8 kommenttia:

  1. Hyvä, että Albert pääsi sinne kesäsiirtolaan kaikista vastoinkäymisistä huolimatta! Ja hienoa, että se on jo pikkuhiljaa pääsemässä porukkaan mukaan :)

    Täällä kanssa totuttaudutaan pikkuhiljaa ajatukseen, että Elviira on tosiaan kesälomailemassa laitumella, eikä tarvitse oikeastaan tehdä mitään sen suhteen. Tosin kyllä minä sitä moikkaamassa käyn, kun matka on sama kuin tallille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä outoa olla pääosin ilman Albertia. Saa nähdä, lopetanko jossain vaiheessa miettimisen, että pärjääköhän se pikkuinen siellä.

      Minähän olen tottunut näkemään Albertia kahdesti päivässä, kun ponit eivät ole täysihoitotallilla ja olen käynyt aamuin illoin antamassa väkirehuja (heinät saavat tallin puolesta). Muutos on siis todella iso! Tosin myös nautin siitä, ettei tällä hetkellä tarvitse raahautua tallille kuin kerran päivässä. En oikein vielä edes osaa laittaa kelloa herättämään oikeaan aikaan aamulla, kun olen tottunut jättämään aamuun puolisen tuntia ruokinta-aikaa.

      Poista
  2. Minä vähän mietinkin, että Albertista ei ole kuulunut. :)

    Toivottavasti Albert otetaan hyvin mukaan laumaan ja sillä on kiva kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivotaan, että Albertilla on kiva kesä!

      Kesän aikana pitäisi myös miettiä, mihin Albert menee sen jälkeen. Synnyinkotiin se voi palata vain ruunana. Ruunahan siitä kyllä tuleekin, mutta onko sen aika jo tänä syksynä vai kenties vasta ensi vuonna, se on mietinnässä.

      Voisi myös olla kiva, jos Albertilla olisi myös talvikaudella riehakkaampi painikaveri kuin 15- ja 20-vuotiaat ruunat, vaikkakin ne olivat yllättävän jaksavat leikkikaverit.

      Poista
  3. Anteeksi, että nauratti tätä lukiessa, vaikka tiedän, että ko. lastaustilanteessa ei naurata, päinvastoin ärräpäät helposti lentävät. Jos saan onnitella, sinulla on aito PONI ihan siis oikea, aito poni. Tuli niin elävästi mieleen meidän welsh b- ponimme, joka ei pelännyt mennä koppiin, mutta se ei vain halunnut ja kun se ei halunnut, ei se sinne mennyt. Käytiin kurssilla ja saatiin jo hienoa oppia lastaukseen ja saatiin sisään. KUNNES tuli se yksi perxxlxxn epäonninen lastauskerta ja taas sama rundi uudestaan, kun ei mennä niin ei mennä, aito, ihan oikea poni sielultaan :D. Ja se penteleen poni kyllä näytti, kuka on oikea hevosihminen. Kun sitten lastauksessa oli mukana ihan aito ammattilainen, joka työkseen lastaa hevosia, kuljettaa niin se penteleen poni meni niin nätisti traikkuun :D. Ja vaikka se ammattitaitoinen tallinpitäjä yritti laittaa, niin ei. Tämä poni osasi nähdä oikean ammattilastaajan ja toimi kun ei milloinkaan olisi ollut ongelmia lastauksessa. Onneksi Tuikku on helppo lastattava, sen saa yksin ja kaksin, vietyä ja tuotua. Vähän voi stopata ja haistaa lastaussiltaa, mutta sitten mennään sisään. Mutta muistelemme niitä lastausepisodejamme kun poni vei meitä 6-0.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, Blogger on näköjään omatoimisesti päättänyt, ettei minulle tarvitse enää lähettää kommenteista sähköposti-ilmoitusta!

      No, joka tapauksessa, Albert on kyllä tosiaan selvästi poni.

      En ole sen kanssa yleensä lähtenyt tälle pakotuslinjalle ollenkaan, koska se ei ole tapa, jolla haluan ponieni kanssa toimia. Pyrin opettamaan ne asioihin niin, että ne haluavat tehdä sen mitä pyydän eikä niin, että niiden on vaan pakko tehdä. Mutta lastausopetusta en selvästikään osaa tehdä oikein, koska Albertille on tullut kuva, että traileriin meneminen on tylsää.

      Poista
    2. Minusta on hienoa, ettet ole lähtenyt painostamaan. Minä olen ja kadun kyllä, omaa osaamattomuutta ja sen takia sitä apua pyydettiin, saatiin ja oli hyötyä. Mutta nämä ponit ne on älykkäitä, niitä ei huijata ei ainakaan tälläinen kuin minä.

      Olen nähnyt, miten varsoja laitetaan väkisin traileriin ja en kannata sitä, mutta toisaalta puolensa ja puolensa. Tässäkin tapauksessa näistä tuli kuitenkin siististi menijöitä, ei enää väitelty pitikö mennä, menivät. Näitä erilaisia tilanteita nähdessään sitä miettii, mikä se sitten on se "oikea" tapa vaan onko se opetustapa sitten hevosesta riippuen se "oikea".

      Tuikku on helppo lastattava, mennään yksin, kaksin ja Jarin ei tarvitse lainkaan aprikoida, voiko olla ihan takapuolen tuntumassa. Tämän kanssa voi. Toki on niitä kertoja kun se näkee trailerin niin vähän pöristään ja tehdään mutka ja tullaan uudestaan, stopataan lastaussillalle, mutta kun on itse, että nyt on mentävä, tulee. Mutta nämä mitkään eivät onnistuneet aikaisemman ponin kanssa, joten tyytyväinen olen helposti lastattavasta. Hevoset ovat erilaisia, kuten mekin. Toinen menee helposti ja toisen kanssa saa laskea kymmeneen useammankin kerran :).

      Poista
    3. Minusta on kivempaa, kun hevonen itsekin haluaa tehdä niitä juttuja, joita siltä pyydän. Lisäksi se on turvallisempaa. Mutta tosiaan sitten kun lähdetään pakottamaan esim. traileriin niin tilanne on vietävä loppuun saakka, koska muuten on erittäin vaikea saada hevosta sinne seuraavalla kerralla.

      Todennäköisesti Albert joudutaan pakottamaan traileriin myös seuraavalla kerralla. Sitten kun se on pois laitumelta, pitää miettiä, miten trailerista saisi sen silmissä kivan paikan.

      Poista