maanantai 2. toukokuuta 2016

Ihanat cobit ja vähän muitakin ponioripäivillä

Kuten moni tietää, runsas viikko sitten Ypäjällä seulottiin taas oreja tulevista ruunista. Ponioripäivistä kirjoittaminen vähän venyi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Ponioripäivillähän on aivan erinomaiset olosuhteet testata omaa rakennesilmäänsä - tai ainakin sitä, onko samoilla linjoilla orilautakunnan kokeneiden rakennearvostelijoiden kanssa. Sen verran on oma silmä kehittynyt, että kaikki omat suosikkini saivat palkinnot ja epäsuosikit eivät - yhtä lukuun ottamatta, siitä lisää myöhemmin.

Virallisten tuomareiden tehtävä ei ole helppo. Pitää löytää hyvät puolet niistäkin poneista, joista ei ensisilmäyksellä välitä yhtään, ja huonot puolet niistä, joiden yleisvaikutelma häikäisee.

Yksi suosikkikuvista. Kuvassa welsh B -ori Larkhill's Euphoria.

Seuraa iso määrä kuvia ponioreista. Laitan kuvan alle rakennelausunnon, niin voi vertailla ponin kuvaa ja siitä sanottuun, ihan tällä tavalla samassa yhteydessä. Tämä se on lukijoiden palvelemista, jos mikä, vaikka itse sanonkin! Tällä kertaa tarjolla on welshejä ja russeja. 

Ihan pyytämättä laitan mukaan myös omat näkemykseni, onhan tämä kuitenkin oma blogini. 

Olin paikalla vain sunnuntaina, jolloin ponioripäivillä on minusta paras anti: welshejä ja muita shettistä isompia poneja. Ja kyllähän welshit olivat selvästi ponioripäivien tähtiesiintyjiä. Siis cob-oriit. Kummankin olin toki jo nähnyt rotunäyttelyissä ja osasin odottaa hyvää. Hienoja ovat.

Jos ihmettelette, mitä nuo valkoiset pilkut ovat, niin ne ovat räntäsadetta.


Yläpuolella olevassa kuvassa patsastelee oripäivien paras cob-ori, Cathael Maximus. Siitä orilautakunta antoi tällaisen lausunnon: "Ryhdikäs ori, jolla on erittäin hyvä rotutyyppi ja hyvä orileima. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Ylälinja on lihaksikas, selkä on hieman painunut. Lapa on pitkä ja hyväasentoinen. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä ja takaosa on lihaksikas. Jaloissa on riittävä luusto. Etupolvet ovat painuneet. Liikkeet ovat ahtaat edestä käynnissä ja ahtaat ympäriinsä ravissa. Käynti on tahdikasta ja tarmokasta. Ravi on tahdikasta, siinä on hyvä etujalkojen tekniikka, saisi käyttää kintereitään vielä paremmin. Laukka on rytmikästä. Kavioissa ei huomauttamista. Rakennepisteiden keskiarvo 8,3"

Valitettavasti en saanut hienosta oriista kovin hyvää kuvaa. Minua tässä oriissa miellyttää erityisesti se, että vaikka se on muhku cob niin sillä on ihana ponimainen welsh-pää. (Mutta on se kyllä aika pullukka.)



Sitten 3-vuotias Flowzone Daly: "Ryhdikäs, hyvinkehittynyt ori, jolla on hyvä rotu- ja orileima. Sillä on hieman arkinen pää, hyvänmuotoinen kaula, joka saisi olla pidempi, ja hyvä säkä. Sillä on lihaksikas ylälinja ja runko, pitkä lapa ja rungossa hyvä syvyys. Lautanen on pitkä ja takaosa on vahva. Etuvuohiset ovat vennot. Liikkeessa ahdas ympäriinsä. Käynti on irtonaista ja tahdikasta. Ravi on tahdikasta, joustavaa ja lennokasta, siinä on erittäin hyvä mekaniikka. Laukassa kantaa itsensä hyvin, mutta laukkaa ajoittain takajalat tasan. Kavioissa ei huomauttamista. Rakennepisteiden keskiarvo 8,1."

F. Daly on minusta aivan upea cob. Erityisen hienoa siinä on sen jopa passagemainen ravi, jolla se onkin säväyttänyt näyttelyissä. Huono puoli on sitten tuo iskältä peritty pää, josta orilautakuntakin mainitsi. Ja ponitädin henk.koht. mieltymysten pohjalta miinusta on myös sabinorautias väri.

Yksi cobiori esiintyi myös oriparaatissa, laitetaan siitäkin nyt kuva tähän, koska sekin on hieno. Eli Carnedday Deryn Du, joka on jo parikymppinen. Kuva yllä.

B-welsh-oreista näki heti, että kumpikaan ei saa palkintoa.

Yllä Larkhill's Euphoria: "Ryhdikäs poni, joka rotutyyppi on puutteellinen. Sillä on hieman pitkä pää, pitkä, hyvänmuotoinen kaula ja hyvä säkä, lapa on hieman pysty. Ylälinja on lihasköyhä. Runko on kaita. Lautanen on lyhyt ja luisu. Jaloissa on hento luusto. Liikkeet ovat erittäin ahtaat edestä. Kiertää takaa käynnissä. Käynnissä on puutteellinen tahti. Ravi on matkaavoittavaa, mutta voimatonta. Laukka on matkaavoittavaa ja rytmikästä. Kavioissa hieman matalat kannat. Rakennepisteiden keskiarvo 6,9."

Vaikka en tätä oria jalostusorimateriaalina pitänytkään, siinä oli monia asioita, joista tykkäsin. Erityisesti suurilinjaisuus ja kaunis kaula miellyttivät. Luulen, että paremmassa kunnossa esitettynä tämä voisi näyttää aika kivaltakin. Eivät rakennevirheet tietysti läskillä ja lihaksilla parane, mutta yleisvaikutelmaan kunnolla on merkittävä vaikutus.



Toinen B-welsh oli Snow's Peekaboo. "Jalo ja ryhdikäs poni, rotutyyppi saisi olla parempi. Sillä on ilmeikäs pää, melko hyvänmuotoinen kaula, hyvä säkä ja hyväasentoinen lapa. Selkä on painunut, lanne on pitkä ja painunut, lautanen on lyhyt ja luisu. Jaloissa on hento luusto. Molemmat etujalat ovat suppuvarpaiset. Liikkeet ovat ahtaat edestä ja meloo ravissa. Takajalat ovat pihtiset ja kiertää takaa. Käynti on melko matkaavoittavaa, saisi työntää paremmin takaa. Ravi on tahdikasta ja melko lennokasta, takajalat jäävät taakse. Laukka on rytmikästä, saisi kantaa paremmin. Hieman pystyt kaviot. Rakennepisteiden keskiarvo 6,7"

Tämän oriin näkemistä odotin innolla, onhan se entisen hoitoponini poika ja Ruusan veljenpoika. Pojassa olikin sen verran molempien vanhempiensa näköä, että sen heti tunnisti. Kuulin, että sillä on aivan erinomainen luonne. Kovin pikkuruinen se kyllä on! 

Niin ja olihan siellä Ypäjällä mountejakin peräti kolme kappaletta. 

Mounteista ainoa palkittu oli Backwoods Tawny (alla), johon olen ollut vähän ihastunut siitä lähtien, kun näin sen 1-vuotiaana rotunäyttelyssä. 


"Ryhdikäs ja hyvinkehittynyt poni, jolla on hyvä rotutyyppi ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää, pitkä, hyvämuotoinen kaula, hyvä säkä ja hyväasentoinen lapa. Lanne on pitkä. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on lyhyt. Reisi on pitkä ja koipi on lihaksikas. Jaloissa on hyvä luusto. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Liikkeet ovat ahtaat takaa. Käynti on tahdikasta, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on kevyttä ja tahdikasta, takajalat jäävät taakse. Laukka on rytmikästä, kantaa itsensä hyvin, mutta laukkaa suorin etujaloin. Kavioissa ei huomauttamista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,8"

Sitten Cloudberry Che Guevera, joka esitti hyvää käyntiä eläinlääkärin tarkastuksessa, mutta orilautakunnan edessä ei kävellyt yhtään: "Ryhdikäs poni, jolla on hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää, hyvä säkä ja hyväsentoinen lapa. Takaosa on pieni. Jaloissa on hyvä luusto. Etujalat ovat hajavarpaiset. Liikkeet ovat erittäin ahtaat edestä. Takajalat ovat pihtiset ja kinner on epävakaa. Käynti on tänään jännittynyttä, tahti on puutteellinen. Ravissa on hyvä kintereen työskentely, saisi olla irtonaisempaa edestä. Laukka on rytmikästä, saisi olla irtonaisempaa. Etukaviot hieman pitkät, juovaiset kaviot. Rakennepisteiden keskiarvo 7,3."


Wikners Roquero"Ryhdikäs poni, jolla on hyvä ponileima. Rotutyyppi on hieman puutteellinen ja orileima saisi olla selvempi. Ylälinja saisi olla lihaksikkaampi. Sillä on hyväasentoinen lapa, hyvä säkä ja rungossa hyvä syvyys. Takaosa on pieni ja lautanen on luisu. Jaloissa on hento luusto. Etuvuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat ahtaat edestä ja länkiset takaa. Kinner on epävakaa. Käynti on tänään kiireistä ja jännittynyttä. Ravi on tarmokasta, siinä on hyvä kintereen työskentely. Laukka on matkaavoittavaa, energistä ja siinä on hyvä tasapaino. Kavioissa ei huomauttamista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,4"

Vanhoilla säännöillä moni oripäivillä nähdyistä welsheistä olisi jäänyt vaille jalostukseenkäyttöoikeutta. Nykysäännöillä kaikki nämä ponit ovat nyt jalostusoreja (ja osa oli jo ennen oripäiviä), jos niiden - ja tammojen - omistajat niin päättävät. Jalostuslisenssin saamiseksi welsh-oriin on läpäistävä vain eläinlääkärintarkastus.

On kiva, että ihmiset tuovat orejaan arvosteltavaksi, vaikkei se enää olekaan pakollista. Sellaisen tammanomistajan, jolla ei ole huikeaa rakennesilmää itsellään, kannattaa minusta käyttää vain "sisällysluettelollisia" oreja.

Welsh-lasit silmillä tuli muuten huomattua, että russeista en ainakaan tiedä mitään. Tai kyllä ne omat suosikit läpi menivät, mutta sitten yksi, josta en tykännyt, olikin toiseksi paras. Jumituin katsomaan ponin takaosaa enkä huomannut, miten hienot sen muut osat olivat. No, oppia ikä kaikki.



Duktig: "Ryhdikäs poni, joka edustaa erittäin hyvää rotutyyppiä. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Sillä on hyvä säkä ja hyväasentoinen lapa. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä, mutta kattomainen. Jaloissa on riittävä luusto. Molemmat etujalat ovat hajavarpaiset. Liikkeet ovat suorat. Käynti on irtonaista ja tahdikasta. Ravi on tahdikasta ja siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on jäntevää. Hyvät kaviot. Rakennepisteiden keskiarvo 8,3."

Kumlaby Modul oli russ-suosikkini, ehkä siksi että se vastasi kuvaani rodusta. Ensimmäisissä raveissa tosin parahdin, sillä en ehkä koskaan ollut nähnyt niin huonoa ravia kuin poni esittäjän vierellä töpötti menemään. Onneksi se vapaana sitten lähtikin liikkumaan. "Oriilla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää. Kaula on paksu. Lanne on pitkä. Lapa on hyväasentoinen. Lautanen on pitkä ja lihaksikas. Koipi on ohut. Jaloissa on hento luusto. Takajaloissa on taittuneet varvasakselit. Liikkeet ovat suorat. Käynti on tahdikasta, saisi työntää paremmin takaa. Ravi on kevyttä ja aktiivista. Laukka on matkaavoittavaa ja energistä. Kaviot epäsymmetriset. Etukavioissa pohjalliset. Rakennepisteiden keskiarvo 7,6."



Vielä sokerina pohjalla oripäivien paras russ-ori, joka veti welsh-tätienkin suupielet hymyyn. Zidane Zojvide vaan näytti niin sympaattiselta ja liikkui kivasti, jotenkin pilke silmäkulmassa. Tuli tunne, että se sopisi jonkun ihmisen parhaaksi kaveriksi. Ja ehkä se jo onkin. Lausunto: "Ryhdikäs, suurilinjainen ja sopusuhtainen ori. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula, hyväasentoinen lapa ja hyvä säkä. Lanne on vahva ja lautanen on pitkä. Etupolvet ovat painuneet ja etujalat ovat hajavarpaiset. Liikkeet ovat edestä suorat. Takaa liikkeessä ahdas käynnissä ja pihtinen ravissa. Käynti on tahdikasta. Ravi on lennokasta, tahdikasta ja siinä on hyvä työntö. Laukka on energistä. Kaviot hieman pitkät varpaalta. Rakennepisteiden keskiarvo 8,3."

Sellaista tällä kertaa. Ensi vuonna taas uudet orhit.

Cathael Maximus.


10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea noita arvosteluja. Tuosta ensimmäisestä eka ajatus oli, että ompas siinä kaulalla massaa - on varmaan hankala löytää sopivia loimia. :D

    Olikos siellä myös New Foresteja? Mua kiinnostaisi ne varmaan eniten, kun NFt on estepuolella ihan parhaita ja meidän tallilla on niitä monta. Itse asiassa ainakin kuusi, ja lisäksi yhdestä en ole varma onko risteytys vai NF. Muita poneja ei okekaan. :) Voi kun olisi aikaa käydä tämmöisissä tapahtumissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siellä foresteja varmaan eniten kaikista roduista! Ne vaan eivät kovin paljon säväyttäneet, vaikka oli siellä ihan hienojakin. Tuntui, että tämä päivitys ei valmistu ikinä, jos vielä ne forestitkin siihen kerään. Mutta voisinhan minä vaikka tehdä oman esittelyn niistä foresteista. :)

      Poista
  2. Mua niin kovasti houkuttas käyttää Maximusta tänäkin vuonna, mutta pakko olis sitten jostain päästä omia vähentää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maximuksen varsat ovat kyllä niin hienoja! Ja se tuntuu sopivan idrisläisille tammoille tosi hyvin. Eli ymmärrän todella tuskasi.

      Poista
  3. Kiitos tästä, etenkin cob-osuudesta! Cobit kiehtoo mua hirmuisesti (liikaa), mutta huomaan että oma silmäni tykkää vissiin vähän ei-niin-cobimaisesta-cobista. Musta tää on aivan tajuttoman hieno: http://www.sukuposti.net/hevoset/cloudberry-royal-domperignon/galleria/730503 , mutta hevoskokoinen ja hevosmainenhan se on. Ehkä juuri siksi tykkään siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Perttu ole yhtään ei-cobimainen! Sehän oli pari vuotta sitten welsh-näyttelyssä rotunsa paras. Ja minä tykkään siitä myös tosi paljon. Sen emähän oli viime kesän rotunäyttelyssä BIS. :)

      Poista
  4. Pakko mainita et russi ei ole pikkuwelsh (vaikka tietääkseni hieman welsh-vertakin voi russeissa olla), vaan metsien poni , tehty tulivuorista ja timanteista :) Ymmärsin et russiorit olivat järjestään kymppiluonteisia, niin ne russit tuppaa olemaan :) Ja on welshitkin aivan upeita, ponimaailman ferrareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään russ ole pikku-welsh, siksi en osaakaan niitä niin katsoa, kun olen tottunut katsomaan welshejä. Taisivat tosiaan olla tosi hyväluonteisia nuo russ-orit. Ja welshit myös, kuten welshit tuppaavat olemaan. ;)

      Poista
  5. Kiitos, oli tosi mielenkiintoinen kirjoitus kuvineen :)

    VastaaPoista