Silmät kiinni ja palikat paikoilleen - Riding with Connection, kurssi 2 osa 1

Huh, mikä viikonloppu taas takana. Huh hyvällä tavalla. Katariina Kaartinen Alongin kursseilta palaa aina kovin tyytyväisin ja rauhallisin mielin, joten oli mahtavaa osallistua tänä kesänä kahdelle Riding with Connection -kurssille. Jälkimmäinen oli menneenä viikonloppuna.

Kurssikaverina oli sama hevonen kuin viime vuonna, mutta ratsastaja käytännössä eri.

Katariina kyllä erittäin hyvin muistaa vielä sen löysän takakenoisen makaronin, jota hän lähti vuosi sitten suoristamaan ja jämäköittämään (makaronivideo näytettiin myös tämänvuotisille kurssilaisille esimerkkinä siitä, miten paljon ihmisen istunta voi vuodessa muuttua).

Käynnissä istuntapaketti pysyy jo kasassa aika hyvin ja silloin tällöin katsekin on oikein. Lauantaina oli aika raikas sateinen sää.

Nyt kun keskivartalo alkaa meikäläisellä olemaan jo melko timmissä kuosissa, keskityttiin taas pääosin rentouden etsimiseen. Viime kurssilla kuukausi sitten minulla oli ratsuna erittäin herkkä ja helposti juokseva tamma, nyt ruuna, jonka vastaus ratsastajan kireyksiin on hidastua loputtomiin.

Herkän tamman kanssa rentoutta etsittiin hengittämällä, ja samaa Katariina halusi minun tekevän myös ruunan kanssa. Mutta siinä, missä tamman kanssa hengityksen piti olla keijupölyä, hitaamman ruunan kanssa hengitykseen piti saada voimaa ja jämäkkyyttä.

Minusta on käytännössä mahdotonta ponnistaa (termi on selitetty viime vuoden kurssiraportissa) ratsun vaatimalla voimakkuudella ja samalla hengittää. Niinpä sain tehtäväksi olla miettimättä ponnistusta sisäänhengityksellä ja sitten uloshengityksellä ponnistaa oikein kunnolla. Ja koska ruunalla ei todellakaan ollut mihinkään kiire, uloshengityksellä piti myös antaa pohjeapu.

Totta puhuen en uskonut, että hengityksellä olisi ruunaan paljonkaan vaikutusta, mutta niin se vaan lähti kävelemään paremmin, kun keskityin edellä kuvailtuun hengittämiseen. Raviin en sitä tosin edelleenkään saanut ilman raipan suosiollista avitusta.

Jos ratsastajan paitaan kuvittelee vetoketjun eteen ja taakse, vetoketjujen pitäisi olla sivusta katsottuna yhtä pitkät. Tässä näin aika hyvin onkin. Myös jalka on aika hyvin paikoillaan, mutta vähänkin reippaammassa menossa minun on edelleen keskityttävä paljon siihen, että saan pidettyä jalan istunnan alla ja polven alhaalla. Tähän kuvaan toivoisi lisää rentoutta. 

Koska keskivartalo on nyt pääosin hallinnassa, voitiin siirtää katsetta myös ylävartaloon. Samaa on tehty jo Miankin tunneilla.

Tämänkertaisella kurssilla ylävartaloa alettiin korjata etsimällä "yläpalaa", joka sijaitsee siinä rintalastan ja pallean tienoilla. Kun istuu köyryssä, yläpala ikään kuin katoaa kehon sisään.

Yläpalaa kaivettiin esiin niin, että Katariina painoi kevyesti sen kohdalta ja kehotti työntämään kättään vasten. Samaa tunnetta piti sitten hakea omatoimisesti satulassa. Kuin työntäisi rintalastaa ja palleaa (ja oikeastaan koko etupuolta) jotain vasten.

Samantyyppistä harjoitusta tehtiin viime kesänäkin, mutta jos huomioni kesällä 2014 - tai menneenä keväänä - olisi kiinnitetty yläpalaan, olisin menettänyt selän hallinnan. Nytkin minusta tuntui, että selkäni meni notkolle, mutta uuden asennon hämmentämä keho se vaan lähettikin aiheettomia vikailmoituksia.

Kevyessä ravissa alapalikat ovat jo melko hyvin paikoillaan. Tässä vaiheessa ei vielä keskitytty yläpalaan, jonka väärässä paikassa oleminen näkyy pienenä köyryytenä yläselässä.

Siinä, missä kuukausi sitten sain noottia kevennykseni epäselvyydestä, tällä kertaa kevennyksestä tulikin kehuja. Nyt, kun kevennyksen tekniikka on hallussa, piti myös tämän hevosen kanssa ruveta miettimään, miten paljon vähemmän jaloilla voisi puristaa ja silti saada aikaan sama kevennys.

Harjoitusravissa istuminen ei tuntunut vaikealta, mutta videolla paljastui pomppiva totuus. Vaikka olen saanut jalkaa jo huomattavasti rennommaksi enkä enää niin paljon rupea puristautumaan hevoseen polvella ja kääntämään varpaita sivulle, jokin jossain kinnaa.

Katariina arveli, että jäykkyys on jossain istuntani "alustassa" eli häpyluun ja istuinkyhmyjen välisellä alueella. Ehkä häpyluun vieressä sijaitsevissa jänteissä.

Harjoitusravissa minun pitää muutenkin kovasti keskittyä istumaan mahdollisimman leveästi satulaan, koko sillä alustalla.

Tässä taidetaan mennä taas muutamia askeleita harjoitusravia Katariinan opastuksella. Jalkojani nyt ei tässä näy, mutta ylävartalo on hetkittäin harjoitusravissakin jo aika kivasti.

Katariinan kursseilla on aina niin hyvä tunnelma, että ei ahdista mennä ihmisten edessä reilusti epämukavuusalueelle.

Ja mikäpä olisikaan kauempana minun mukavuusalueeltani kuin laukannostot. Vaikka niihin on tullut vähän tolkkua, ajatuskin laukannostosta - etenkin vieraalla hevosella - saa edelleen kämmenet hikoamaan. Ihan silkasta epäonnistumisen pelosta.

Ei ollut kovin suuri yllätys, että laukka ei lauantain tunnilla kovasta yrityksestä huolimatta noussut. Harjoitusravi siinä kyllä selvästi parani, mutta laukkaa ei tullut. Muutaman kerran hevonen yritti, mutta ei kyennyt.

Ei laukkasiirtymästä turhaan puhuta nostona, sanoi Katariina. Hevosen pitää siinä nimenomaan nousta, nostaa säkää ja (sisä)lapaa.

Jos laukannostossa siirtää sisäjalan suunnilleen hevosen kainaloon ja puristaa sillä kuin heikkopäinen, hevosen on aika vaikea nostaa sisälapaansa. Sama pätee istuinluihin: jos painaa sisäistuinluulla satulaan niin vaikeuttaa hevosen tehtävää. Näihin kun vielä yhdistää sisäohjaan takertumisen, tekee tehtävästä hevoselle käytännössä mahdottoman toteuttaa.

Ja juuri näitä mainittuja juttuja minä tapaan tehdä silloin, kun yritän nostaa laukkaa siinä onnistumatta.

Kun yritän nostaa laukkaa, aika lailla kaikki istuntapalikat menevät pois paikoiltaan. Käperryn kasaan, vähän sellaiseen sikiöasentoon. Ylävartalo menee köyryksi ja jalat nousevat. Jännä juttu, ettei laukka nouse, tosiaan.

Laitetaan nyt yksi kuva sunnuntailtakin, tässä mennään kaiketi harjoitusravia. Ehkä. Osa palikoista on vähän pois paikoiltaan ja katse taas ties missä, mutta onhan tässä jo aika paljon parannusta aiempaan.

Kahden tunnin aikana laukkaa yritettiin houkutella esiin ties kuinka monta kertaa niin käynnistä kuin ravistakin. Lopulta Katariina toisen tunnin loppupuolella kysyi, uskaltaisinko kokeilla silmät kiinni. No, kaikkeahan kannattaa kokeilla. Varmuuden vuoksi otin vielä kiinni satulassa olleesta kauhukahvasta.

Ja mitä tapahtuikaan? Hevonen nosti laukan ensimmäisellä yrittämällä. Noussut laukka vieläpä pyöri aika mukavasti. (Valitettavasti minulla ei ole tästä ihmeestä kuvaa.)

Videolta katsottuna huomasi, että silmät kiinni ja ilman ohjia tehty laukannosto oli erittäin siisti. Istuntapalikat, yläpalaa myöten, pysyivät niille varatuilla paikoilla niin nostossa kuin sitä seuraavassa laukassakin. Mystistä.

Mikä muuttui, kysyi Katariina. En ole varma. Mutta kun silmät olivat kiinni, oli luotettava pelkkään tunteeseen. Tunsin, mikä oli oikea hetki nostaa laukka, ja vain ajattelin laukan tahtia. Näin hevonen, jolla oli ollut erittäin rankka viikonloppu, nosti laukan syvästä väsymyksestään huolimatta heti.

En muuten ollut kurssilla ainoa, jonka istuntapalikat löysivät paikkansa paremmin silmät kiinni. Kannattaa siis kokeilla.

Katariinan kursseja ei voi kuin lämpimästi suositella ihan kaikentasoisille ratsastajille. Hänellä on paitsi kyky nähdä, missä ongelman ydin on, myös taito löytää kullekin ratsastajalle avautuvat mielikuvat, jotta ongelma korjautuu.

Kaikki ratsastajat eivät ole sellaisia käveleviä ongelmiakimppuja kuin minä, mutta jokaisella on joku heikkous. Välillä tekee hyvää palata aivan perusasioihin.

P.S. Kurssilla tuli niin paljon asiaa, että katsoin parhaaksi jakaa se kahteen eri tekstiin.