Mätsärissä on mukavaa!

Jos joku ei vielä tiennyt, niin kerron heti alkuun, että minusta on kiva käydä poninäyttelyissä. Niissä on kiva käydä vaikka ihan valokuvaamassakin, mutta kaikkein kivointa on käydä niissä esittelemässä oman kasvatustyön toistaiseksi ainoaa hedelmää.

Koska Porin hieno welsh-näyttely jäi pari viikkoa sitten monista syistä narunjatkeena kokematta, näyttelyfriikin oli saatava jotain tilalle. Ja kas, sattui kohtuullisen matkan päässä järjestettävän match show.

Mätsäreissä olen käynyt aikaisemmin vain koiran tai kameran kanssa ja tykännyt. Nyt sitten viimein tarjoutui hyvä mahdollisuus korkata mätsäriura myös ponin kera.

Lauantaina siis suuntasimme auton nokan Hyvinkäälle Animagi Horse & Hound -mätsäriin.

Ja tiedättekö mitä, siellä oli kamalan hauskaa. Pitihän siellä odotella vaikka kuinka, mutta mikäs siinä oli odotellessa kun oli niin mukavaa porukkaa sekä järjestäjissä että osallistujissa. Eikä edes satanut vettä. Kuuma kyllä tuli ja vähän punavoittui ihokin.

Ei se oikein ravannut, muuta kuin vähän lopussa, sanoi hovikuvaaja Ruusan oman kehän jälkeen. No, onneksi edes lopussa.

Paikalle sattui pari tuttuakin, joista yksi oli entinen hoitoponi ja toinen welsh-ympyröistä moikkaustuttu ihmiskasvo. Mikäpä hyvässä seurassa on odotellessa. Ruusallakaan ei ollut kovin hätä mihinkään, kun ruohoa riitti ja hirnuntoihin vastattiin. Joku vaan oli pannut suuhun sellaisen palikan, joka vaikeutti pureskelua. Väsy tosin yllätti noin puolivälissä näyttelyä, mutta silmät puoliummessakin poni jaksoi esiintyä.

Ei sillä, etteikö olisi hauskaa virallisemmissakin karkeloissa, mutta niissä ei samalla tavalla viipyillä kuin mätsärissä, ei ole samalla tavalla luppoaikaa hengailuun ja jutusteluun.

Tämä puheena oleva tapahtuma oli melkein oma pieni welsh-näyttelynsä, kun 26 osallistujasta 4 oli welshejä. Ruusan pariksi oli pantu 15-vuotias welsh mountain -ruuna, toisessa parissa olivat 2-vuotias welsh mountain ja 16-vuotias B-welsh, se entinen hoitoponi.

Poniin iski väsymys niin, etteivät silmätkään meinanneet pysyä kunnolla auki. Ja kuvankäsittely ei näemmä tänään oikein onnistunut, nopeasti ennen töiden alkua sutaisin nämä vastikään hankkimallani uudella ohjelmalla.

Vähän jännitti etukäteen, miten kävisi, kun tuomarina ei ole welsh-ihminen.

Ei sillä, että epävirallisen näyttelyn tulos maailmoja kaataisi (ehkä), mutta eihän kukaan halua kullannupustaan esim. sellaista kommenttia, että kullannuppu on "lihapulla tikkujaloilla" (lainattu kaverin ponin vuosien takaisesta mätsärilausunnosta).

Mainittu kommentti olisi ollut aivan validi, sillä rimppakinttu on syönyt itsensä tänä kesänä melkoiseen ylinäyttelykuntoon, noin kauniisti sanottuna. Rumempi tapa muotoilla sama asia olisi sanoa, että poni on läski.

Ylikunnosta huolimatta tuomari ei yhtään valittanut näyttelykappaleen lihavuudesta, vaan palkitsi rimpulan (vaalean)punaisella ruusukkeella ja saneli paperiin tällaista:

"Kaunis raamikas tamma. Pitkä kaula ja ryhdikäs hyvä etuosa, pitkä lanne. Hieman jyrkkä lautanen. Hieman hento luusto. Jalat sivusta hyväasentoiset. EJ haja-asentoiset. Käynti irtonainen + rento, hyvä yliastuinta, liikkeet ok, suorat. Ravi kevyt ja joustava. Herkkä kaunotar. :)"

Tuomarin nimi (Suvi Virtala) ei sanonut minulle yhtään mitään, mutta varsin totuudenmukaisen arvostelun hän rimpulasta antoi. Kiva oli myös kuulla sihteeriltä, että hän heti ajatteli Ruusasta, että siinä on varmasti hyvä hyppyponi. On kuulemma itse nuoruudessaan ratsastanut welsheillä, siitä pätevyys arvioon.

Tuomari lähetti Ruusan ryhmäkehästä vielä BIS-kehään, johon saapui kolme muuta punaisen ruusukkeen saanutta. Melkoisen sekalainen seurakunta siellä olikin: Ruusa-welshin lisäksi piensuomenhevonen, puoliverinen, eestinraskasvetohevonen (mikä komistus!).

Rimpula kyllä ei meinannut haluta kävellä, kovempaa olisi pitänyt. Ymmärtäähän sen, kun raskas kalusto roikkuu lähellä omaa takapuskuria.

Takana tuleva astetta raskaampi lajitoveri häiritsi Ruusaa BIS-kehässä.

Jo BIS-kehään pääsy on hienossa seurassa komeaa. Mutta vielä komeampaa on, kun oma poni on ihan kärkikahinoissa. Lihapulla tikkujaloilla oli nimittäin BIS II!

"Mitäs mä nyt voitin?"

Ja minä kun viimeistään kilpakumppanit nähtyäni ajattelin, että ei saa pettyä vaikka tulisi sininen ruusuke. Hieno oli nimittäin ensimmäinen kisakumppani ja vielä hienompi oli ryhmäkehässä vastaan tullut shettis.

Itse sitä näkee parhaiten muiden ponien kauneuden, omansa hienoutta on vieläkin vaikea hahmottaa. Se hyvä puoli tällaisessa ruusunpunalasien vastaväreissä on, että näyttelyissä yllättyy aina iloisesti.

Kunniakierrokselle riitti vielä puhtia. (Jostain syystä halusivat, että BIS-kehässä kierretään väärään suuntaan.)

Kotimatkalla tuli rupateltua vielä poliisisetienkin kanssa, kun alle kilometri kotipihasta pysäyttivät. Kovasti siinä ynnäilivät trailerin ja auton kokonaismassoja yhteen ja pohtivat, mikä olikaan se raja, mitä painavampaa yhdistelmää ei B-kortilla saa ajaa. Iloisesti tuntuivat yllättyvän, kun täti osasi rajan (3 500 kg) heille kertoa. Ei sillä, että olisivat tarkistamatta uskoneet, mutta kuulemma moni ei ole asiasta perillä.

Meillähän oli tietenkin paperit kunnossa. Toivottavasti on muillakin trailerinvetäjillä, sillä omaan ajo-oikeuteen nähden liian raskaan kaluston ajaminen johtaa sen vähäisenkin ajo-oikeuden menetykseen.

Aina toki parempi, jos kortissa komeilee vähintään pikku-e. Itse en ole sen ajamista kokenut aiheelliseksi, kun oma kalusto on B-kortillakin kuljetettavissa.

Lopuksi vielä pakollinen ruusukeposeeraus. Tässä näkyy tuo ponin kesämaha tuskallisen selvästi. Mutta alakaulaa saa kivasti piiloon tällä tavalla houkuttelemalla ponin turpaa vähän alaspäin.

P.S. Sorry, hiirikäsi vipatti ja painoin vahingossa "julkaise"-nappia jo eilen, ennen kuin olin saanut edes kuvia käsiteltyä. (Loman loppuminen sunnuntaivuoroon aiheuttaa heti vaikeuksia harrasteluun.) Ei ollut eka, toka tai varmaan edes vika kerta. Miksi julkaisunapin pitää olla niin lähellä tallennusnappia? Ja lupaan, että kirjoitan pian jo jostain muustakin kuin vain näyttelyissä ravaamisesta.